Lämmityksen ja rakentamisen kasvaneet kustannukset huomioitava taloyhtiön talousarviossa

Kiinteistöliitto kehottaa varautumaan kustannuksiin, jotka vaikuttavat taloyhtiöiden talousarvion valmisteluun. Nämä seikat on syytä huomioida:

• Taloyhtiön suurin kuluerä on lämmitys, joka vie lämmitystavasta riippuen noin neljänneksen kaikista menoista. Kaukolämmössä paikkakuntakohtaiset erot ja muutokset ovat isoja ja oman paikkakunnan taksamuutokset on syytä varmistaa. Esimerkiksi Helen Oy nosti Helsingin kaukolämmön energiamaksua lokakuun alusta alkaen 30 prosenttia vuoden takaisesta.

• Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA myöntää avustuksia sähköautojen lataushankkeisiin myös ensi vuonna, mutta vireillä on muutos aiempaan verrattuna. Avustus on jatkossa aina enintään 35 prosenttia toteutuneista kustannuksista (sis. alv.), kuitenkin enintään 90 000 euroa hakijaa kohden. Latauspaikkakohtainen katto avustukselle on 4 000 euroa.

Avustuksen vaatimuksena on, että latauspisteet toteutetaan vähintään 11 kilowatin tehoisina ja samalla aiemmin voimassa olleesta tehokannusteesta luovutaan. Tämän hetken tiedon mukaan tänä vuonna haettuja avustuksia, jotka maksetaan vuoden 2022 määrärahoista, käsitellään vuoden 2022 ehtojen mukaisesti. Tämä voi vaikuttaa vuonna 2021 avustusta hakeneen taloyhtiön lopulliseen avustuksen määrään.

• Rakennuskustannukset ovat nousseet kuluvana vuonna selvästi. Tilastokeskuksen Rakennuskustannusindeksi oli elokuussa miltei yhdeksän prosenttia vuoden takaista korkeammalla. Koko vuoden keskimääräiseksi nousuksi voi hyvinkin tulla viisi prosenttia, kun edellisvuonna lukema oli -0,2 prosenttia. Tämä tulee huomioida, mikäli yhtiön sopimuksia on sidottu rakennuskustannusindeksiin.

• Taloyhtiöiden jätehuolto on muutoksissa lähivuosina, kun jätelainsäädännön uudistukset tulevat voimaan. Muutokset kohdistuvat suurimmalla voimalla pieniin taloyhtiöihin (1–9 huoneistoa), joiden erilliskeräysvelvoitteet kasvavat. Biojäte tulee 10 000 asukasta suuremmissa taajamissa koskemaan kaikkia kiinteistöjä. Muutokset eivät kuitenkaan toteudu kokonaisuudessaan vielä vuonna 2022.

– Seuraavan vuoden hoitokulujen muutosten lisäksi taloyhtiöissä on syytä tarkastella yhtiön taloutta ja tulevia korjaushankkeita pidemmälläkin aikavälillä. Taloyhtiöiden rahoituksen saatavuus ei ole itsestäänselvyys, eikä sitä saa pitää sellaisena, muistuttaa Kiinteistöliiton talous- ja veroasiantuntija Juho Järvinen.

Pankit katsovat entistä tarkemmin taloyhtiön tilannetta ja näkymiä kokonaisuutena. Rahoituspäätöksen kannalta on merkitystä esimerkiksi taloyhtiön sijainnilla, korjaustarpeilla, taloudenpidolla, suunnitelmallisuudella sekä osakasrakenteella.

– Yhtiön on syytä toimia suunnitelmallisesti, jotta se pysyy pankin näkökulmasta houkuttelevana rahoituskohteena, Järvinen sanoo.

Talousarvion laadinnan lähtökohtana tulee aina olla edelliseltä tilikaudelta siirtyvä vastikekohtainen yli- tai alijäämä. Taloyhtiön maksuvalmiuden ja reagointikyvyn varmistamiseksi sekä ylläpitämäksi yhtiöllä tulisi jatkuvasti olla noin kahden kuukauden vastikkeita vastaava summa kassassaan.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

rakentamisen

11.9.2025

Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset nousussa – perheasunto kallein Järvenpäässä

Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat nousseet edellisvuotta vähemmän. Monissa kunnissa nousu on erittäin nopeaa. Eniten kasvoivat vesi- ja kaukolämpökustannukset, käy ilmi Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksestä.

Rakentamisen kasvu jää tänä vuonna heikoksi.

2.9.2025

Rakentamisen kasvu jää tänä vuonna heikoksi – asuinrakentamisen toipuminen hidasta

Rakentamisen kehitys on ollut odotettua heikompaa alkuvuoden aikana. Asuinrakentaminen elpyy hitaammin kuin ennakoitiin, mutta kiinteistösijoitusmarkkina on selvässä kasvussa, ennustaa Rakli suhdannekatsauksessaan.

12.9.2025

Uudellamaalla kiinteistökustannukset maan korkeimpia – Järvenpää kaikkein kallein

Järvenpää on kiinteistökustannuksiltaan Uudenmaan alueen ja samalla koko Suomen kallein kunta, käy ilmi Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksestä. Seuraavaksi kalleimmat kunnat ovat Helsinki, Tuusula ja Vihti.

15.9.2025

Kaupallinen yhteistyö

Energia-asiat taloyhtiössä – nämä faktat hallituksen jäsenen kannattaa tietää

Syksyllä on monissa taloyhtiöissä ajankohtaista pohtia energia-asioita. Jos olet mukana taloyhtiösi hallituksessa, pääset vaikuttamaan moniin kotitaloasi koskeviin asioihin. Tähän on listattu muutamia asioita, jotka hallituslaisen on hyvä tietää energiasta.

Fortum

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti