Lakkoilmoitus kiinteistöpalvelualalle – sovittelu käyntiin huomenna

Palvelualojen ammattiliitto PAM on antanut tänään 14.2. lakkoilmoituksen. Lakon on ilmoitettu alkavan 1.3. klo 06.00 ja päättyvän 3.3. klo 06.00. Toteutuessaan lakko koskisi 12 Kiinteistötyönantajien jäsenyritystä.

Kiinteistötyönantajat ja PAM aloittivat neuvottelut kiinteistöpalvelualan työntekijöitä koskevasta työehtosopimuksesta tammikuussa. Neuvottelut olivat kuitenkin PAMin aloitteesta tauolla kaksi viikkoa. Tänä aikana kiinteistöpalvelualan yrityksissä järjestettiin lukuisia laittomia ulosmarsseja. Lisäksi PAMin 1.2. asettama ylityökielto on edelleen voimassa.

PAM palasi eilen neuvottelupöytään Kiinteistötyönantajien kutsusta. Pitkän neuvottelutauon vuoksi tavoitteiden läpikäyminen jouduttiin aloittamaan alusta. PAM ei kuitenkaan halunnut jatkaa neuvottelemista vaan katkaisi neuvottelut.

– Lakkoilmoitus on erittäin valitettava ja olemme luonnollisesti pettyneitä työntekijäpuolen ratkaisuun, toteaa Kiinteistötyönantajien toimitusjohtaja Pia Gramén.

Asian sovittelu alkaa huomenna valtakunnansovittelijan johdolla.

Kiinteistöpalvelualan työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen piiriin kuuluu noin 70 000 henkilöä.

Yritykset, joihin lakkouhka kohdistuu:

  • Are Oy
  • Coor Service Management Oy
  • Eskolanmäen Kiinteistöpalvelut Oy
  • ISS Palvelut Oy
  • Kajaanin huoltokeskus Oy
  • Kiinteistö- ja ympäristöpalvelut Aravirta Oy
  • Lassila & Tikanoja Oyj
  • Lännen Kiinteistöpalvelut Oy
  • N-Clean Oy
  • Rovanapa Oy
  • RTK-Palvelu Oy
  • SOL Palvelut Oy

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

taloyhtiöriidat

18.1.2023

Taloyhtiöriidat kannattaa ratkoa sopimalla

Taloyhtiössä voi syntyä riitoja muun muassa remonteista, maksulaiminlyönneistä ja häiriökäyttäytymisestä. Riidoissa kannattaa pyrkiä aina ensisijaisesti sopuratkaisuun, ja oikeusprosessiin lähteä vasta huolellisen harkinnan jälkeen.

korvauksia isännöintikartellista

10.2.2023

Haetko korvauksia isännöintikartellista? Toimi näin

Taloyhtiö voi nostaa vahingonkorvauskanteen isännöintikartellipäätöksessä mainittuja toimijoita vastaan. Perusedellytyksenä on, että taloyhtiö pystyy näyttämään kartellista sille syntyneen vahingon toteen. Jos oikeuteen päädytään, taloyhtiön kannattaa hankkia itselleen kartellivahingonkorvauksiin erikoistunut juristi.

3.2.2023

Danske Bank: Hoitovastikkeessa syytä varautua korotuksiin

Taloyhtiöiden kasvaneet hoitokulut voivat nyt näkyä vastikkeiden nousuna. Hoitovastikkeet saattavat nousta jopa 10-20 prosenttia. Osakkaiden kannattaa osallistua yhtiökokoukseen, sillä siellä he voivat vaikuttaa vastikkeiden perimiseen ja käyttöön.

14.3.2023

Kiinteistöpalvelualaa uhkaa lakko – huomioi nämä asiat lakon aikana

Palvelualojen ammattiliitto PAM on antanut kaksi lakkovaroitusta kiinteistöpalvelualan työnseisauksista. Työnseisaukset sijoittuvat viikoille 11 ja 12. Lakon aikana taloyhtiön hallituksen täytyy ottaa vastuuta talvikunnossapidosta.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti