Taloyhtiön peruskorjauksen yhteydessä kannattaa uudistaa myös sisäverkko

Sisäverkko on osa kiinteistön perusvarustusta, jonka pitää olla kunnossa siinä missä kohteen sähköjärjestelmänkin. Näin ollen myös sisäverkosta täytyy pitää huolta, ja tämän kokonaan uudistamisella kohteeseen voidaan mahdollistaa jopa uusia palveluita. Mitä sisäverkolla sitten tarkoitetaan ja mitä sille kannattaa tehdä?

”Kiinteistön sisäverkoilla tarkoitetaan kiinteistön sisäisiä viestintäverkkoja, joissa välitetään televisio-, laajakaista- ja puhelinpalveluja”, kertoo DNA:n liityntäverkkojen ja laitetilojen osastopäällikkö Ari Kurkela.

Sisäverkkoja voidaan joko uudistaa tai kunnostaa. Uudistamisella tarkoitetaan sisäverkkojen kokonaan uudelleen rakentamista, kun taas kunnostamisessa vanha sisäverkko ainoastaan kunnostetaan viestintäviraston määrittelemien minimitasojen mukaisesti. Uudistetut sisäverkot mahdollistavat nopeammat, laadukkaammat ja häiriöttömämmät yhteydet, kun sisäverkon vanha tekniikka ei enää pysty vastaamaan nykyisiin kapasiteetti- ja laatuvaatimuksiin.

”Jos taloyhtiössä on suunnitteilla suurempi remontti, on järkevää pohtia, kannattaisiko sisäverkko uudistaa samalla. Kokonaiskustannukset pienenevät pitkässä juoksussa, kun sisäverkkojen uudistaminen yhdistetään esimerkiksi putkiremonttiin – tällöin kaapelireitit ovat jo valmiiksi auki, jolloin sisäverkot on helppo uudistaa tai kunnostaa samalla”, Kurkela kertoo.

Sisäverkkoa ei välttämättä aina tarvitse uudistaa, jos tämä ei ole järkevä ratkaisu. Sisäverkon kunnostamista voidaan harkita esimerkiksi silloin, jos sen toiminnassa havaitaan merkittäviä ongelmia.

”Sisäverkon kunnostamisella voidaan esimerkiksi muuttaa antennisisäverkon rakennetta tai uusia verkon eri komponentteja, kuten antennirasioita ja kaapeleita”, Kurkela kertoo.

Remonttitöiden yhteydessä taloyhtiön kannattaa myös selvittää, mitä uusia palveluita sisäverkon uudistaminen mahdollistaisi. DNA:n taloyhtiömyynti auttaa isännöitsijöitä tai taloyhtiöitä kaikissa tietoliikenne- ja televisioasioissa.

DNA:n kiinteistötuotemyynti on apuna myös sisäverkon kunnostamiseen tai uudistamiseen liittyvissä kysymyksissä. Kysy neuvot ja vinkit suunnitteluun meiltä: dna.fi/taloyhtiomyynnin-yhteystiedot.

Katso myös nämä

22.1.2018

Kiinteistölehden lakipähkinät 2017

Kiinteistölehden lakipähkinät on koonti vuonna 2017 Suomen Kiinteistölehdessä julkaistuista lakipähkinöistä. Kysymyksiin vastaavat Suomen Kiinteistöliiton, Kiinteistöliitto Uusimaan ja Suomen Vuokranantajien asiantuntijat. Kuka maksaa hissin?

18.12.2019

Pyöräpysäköinnin suunnittelu, päätöksenteko taloyhtiössä ja rakentamisen luvat

Uusien pyöräsäilytystilojen suunnittelu Haettaessa lisätilaa pyöräsäilytykselle kannattaa ensin selvittää nykyisten pyöräsäilytystilojen käyttöaste ja mahdollisuudet tilankäytön tehostamiseen. Kokonaan uutta tilaa saadaan joko ottamalla käyttöön kiinteistön muussa käytössä olevia tiloja tai rakentamalla piha-alueelle kokonaan uusi pyörien säilytyspaikka. Katse kannattaa kohdistaa myös yllättäväntuntuisiin, vailla muuta käyttöä oleviin paikkoihin.

9.1.2019

Vuoden 2018 lakipähkinät

Tähän artikkeliin on koottu kaikki Suomen Kiinteistölehdessä vuonna 2018 julkaistut lakipähkinät. Tilintarkastaja vai toiminnantarkastaja? Heinäkuussa 2010 muuttunut asunto-osakeyhtiölaki toi kokonaan uuden käsitteen asunto-osakeyhtiömaailmaan – toiminnantarkastus ja toiminnantarkastaja.

16.5.2017

Talkoot ja pihan pelisäännöt

Taloyhtiössä asuminen tarkoittaa yhteiseloa taloyhtiön muiden asukkaiden kanssa. Parhaimmillaan taloyhtiö muodostaa yhteisön, jossa kaikki viihtyvät. Jokaisella osakkaalla ja asukkaalla on tärkeä rooli siinä, että asuminen taloyhtiössä sujuu mukavasti, viihtyisästi ja vastuullisesti.