Kuinka kauan mökillä saa oleilla?

Kangasalan kunta velvoitti vuonna 2012 pariskuntaa lopettamaan loma-asuntonsa luvattoman käytön vakituisena asuntona uhkasakolla. Kunnan päätös pysyi voimassa hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa, kirjoittaa Talouselämä.

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen kunnan päätöksestä, sillä sen mukaan pariskunta oli asunut vakituisesti mökillään useita vuosia, eikä mökille ei oltu haettu lupaa käyttötarkoituksen muuttamiseksi pysyvään asumiseen.

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Seija Tuulentien mukaan ympärivuotisenkaan oleskelun omalla kesämökillä ei pitäisi olla ongelma, jos on vakituinen asunto muualla ja siellä kirjoilla. Sen sijaan, jos kyse on loma-asunnoksi kaavoitetusta asunnosta, voi tulla ongelmia. Niihin ei saa vakituista osoitetta, Tuulentie sanoo.

Vapaa-ajan asukkaiden liitto ry:n puheenjohtaja Tapio Tervo ei usko, että kukaan valvoo, paljonko ihmiset ovat kesämökillään.

Vuonna 2017 tullut asetus vakinaisti käytäntöjä, jotka liittyvät vapaa-ajan asunnon muuttamiseen vakinaiseksi asunnoksi. Kunnille jäi jonkin verran vapauksia siihen, suostuvatko ne muutokseen. Vain vähän mökkejä on muutettu vakinaisiksi asunnoiksi, Tervo sanoo.

Lue lisää täältä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

kesämökin mukavuudet

15.7.2025

Suomalaiset haluavat mökilleen mieluummin veneen kuin sisävessan

Kyselyn mukaan suomalaisten kiinnostus enintään 20 000 euroa maksaviin mökkeihin on lisääntynyt, kun taas entistä harvempi maksaisi mökistä yli 150 000 euroa. Mökin mukavuuksista tärkein on sauna, ja vene on mökkeilijöille tärkeämpi kuin sisävessa.

korjausten ajoittaminen

7.8.2025

Kuntoarvio ja rakenteiden käyttöikätiedot auttavat taloyhtiötä korjausten ajoittamisessa

Taloyhtiö voi vaikuttaa merkittävästi siihen, miten kauan rakennuksen osat ja laitteet pysyvät toimintakuntoisina. Rakenteiden kunnon seuraaminen sekä huoltojaksojen noudattaminen varmistavat, että tekninen käyttöikä on mahdollisimman pitkä.

mökin paloturvallisuus

18.4.2025

Huomioi nämä turvallisuusseikat mökkikauden alkaessa

Talven jälkeen mökillä on hyvä tarkistaa muutamat turvallisuuteen liittyvät seikat, kuten palovaroittimen toimivuus ja tulipesien hormien kunto. Tulisijat ja hormit kannattaa ottaa käyttöön hitaasti pienellä tulella, olipa kyse kiukaasta, takasta tai muusta tulipesästä.

kesämökkien maksut

10.6.2025

Kesämökkien kunnalliset maksut vaihtelevat suuresti

Enimmillään mökin omistava joutuu maksamaan kaksinkertaisia kunta- ja aluekohtaisia maksuja verrattuna edullisimpaan kuntaan. Kalleimmalla paikkakunnalla Savonlinnassa vapaa-ajan asunnon ja tontin kiinteistöveroon, sähköön ja jätemaksuihin menee vuodessa 1 279 euroa. Matalimmat kuntakohtaiset maksut sen sijaan ovat Pohjanmaalla sijaitsevassa Mustasaaressa.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti