Kotitalousjätteen määrä laskussa pääkaupunkiseudulla

Pääkaupunkiseudulla jätteen määrä asukasta kohden oli 318 kiloa vuoden 2013 tilaston mukaan. Tämä on hieman vähemmän kuin edellisinä vuosina. Yhteensä seudun kotitalouksissa syntyi jätteitä 356 000 tonnia.

Pääkaupunkiseudun kotitalousjätteen kierrätysaste oli 45 prosenttia vuonna 2013. Kierrätysaste on pysynyt likimain samalla tasolla viimeisen kymmenen vuoden ajan. Kotitalousjätteisiin luetaan mukaan kaikki kotitalouksien tuottama jäte kuten esimerkiksi biojäte, paperi, kartonki, lasi, metalli, puutarhajäte, vaaralliset jätteet ja sekajäte.

Jätteen koostumus vaikuttaa kasvihuonekaasupäästöihin

Kotitalousjätteiden tuottamat kasvihuonekaasupäästöt ovat yli 50 prosenttia kaikista seudun jätteiden tuottamista kasvihuonekaasupäästöistä. Jätteen koostumus vaikuttaa merkittävästi kasvihuonekaasupäästöihin.

Pääkaupunkiseudulla kotitalousjätteet aiheuttavat enemmän kasvihuonekaasupäästöjä verratessa julkisten palveluiden, yksityisten palveluiden, talonrakentamisen, sähkö-, kaasu- ja lämpöhuollon, maa- ja vesirakentamisen sekä teollisuuden tuottamiin jätteisiin. Tämä johtuu suuresta asukasmäärästä ja siitä, että suuri osa kotitalousjätteestä on sekajätettä.

Vuonna 2013 sekajätteen osuus kotitalousjätteestä oli kaikkiaan 49 prosenttia. Tuolloin sekajäte sijoitettiin vielä kaatopaikalle ja kaatopaikalla hajotessaan sekajäte muodostaa metaania ja muita kasvihuonekaasupäästöjä. Päästöjä pystytään tehokkaasti pienentämään kaatopaikkakaasujen keräyksellä ja hyödyntämisellä.

Kiitos kun lajittelet ja hillitset ilmaston lämpenemistä!

Sekajätteen osuus kotitalousjätteistä on saatava pienemmäksi kierrätysastetta parantamalla. Näin mahdollisimman suuri osuus kierrätyskelpoisista materiaaleista voidaan hyödyntää. Samalla neitseellisten raaka-aineiden käyttö vähenee. Materiaalitehokkuutta älykkäästi ja kestävällä tavalla parantamalla saadaan aikaan merkittäviä taloudellisia säästöjä. Samalla hillitään ilmastonmuutosta.

Pääkaupunkiseudun laskennallisiin arvioihin perustuvia jätetietoja kootaan HSY:n ylläpitämään Pääkaupunkiseudun jätevirrat -palveluun. Palveluun on koottu tiedot lähes kaikista pääkaupunkiseudulla syntyneistä jätteistä, niiden vastaanotosta sekä käsittelytavoista vuodesta 2004 lähtien. Järjestelmä laskee myös jätevirtojen aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt. Tietokannasta tuotetaan vuositilastoja erilaisina kaavioina ja taulukkoina. Palvelu toimii HSY:n verkkosivuilla osoitteessa www.pksjatevirrat.fi

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

kannustinloukku

17.10.2024

Vuokrat nousivat hitaammin pääkaupunkiseudulla

Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa heinä-syyskuussa 1,3 prosenttia vuoden takaisesta. Pääkaupunkiseudulla nousu oli selvästi hitaampaa kuin muualla Suomessa. Tieto ilmenee Tilastokeskuksen julkaisemista vuokratilastoista vuoden kolmannelta neljännekseltä.

asuntokauppa piristyi

11.2.2025

Asuntokauppa piristyi tammikuussa pääkaupunkiseudulla

Pääkaupunkiseudulla myytiin tammikuussa käytettyjä asuntoja 41 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Joka neljäs koko maan asuntokaupoista tehtiin pääkaupunkiseudulla. Espoossa kokonaiskauppamäärät kasvoivat peräti 69 prosenttia.

häätöjen määrä

18.6.2025

Raportti: Häätöjen määrä on selkeässä kasvussa

Häätöjen määrä on Suomen suurimmissa kaupungeissa lisääntynyt keskimäärin 80 prosenttia viimeisten kymmenen vuoden aikana. Häätö saadaan valtion tukemista vuokra-asunnoista suhteessa useammin kuin vapaiden markkinoiden vuokra-asunnoista. Häädetyistä valtaosa on matalasti koulutettuja miehiä.

asunto-osakeyhtiön kaupparekisteristä poistaminen

12.5.2025

Milloin asunto-osakeyhtiö poistetaan kaupparekisteristä?

Taloyhtiö voidaan poistaa rekisteristä tai asettaa selvitystilaan, jos yhtiöllä ei ole rekisteriin merkittyä toimikelpoista hallitusta, elinkeinotoimintalaissa tarkoitettua edustajaa ei ole kaupparekisterissä tai yhtiö on asetettu konkurssiin, joka on rauennut varojen puutteessa.

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti