Koronapandemian puhkeamisella on ollut merkittävä vaikutus rakennusalan markkina- ja kysyntätilanteeseen, joka alkoi heikentyä viime vuoden maaliskuun puolivälissä. Loppuvuodesta tilanne oli vakaampi kesään verrattuna, mutta pandemia vaikutti talotekniikkaurakoitsijoiden toimintaan alkusyksyn pienestä suvantovaiheesta huolimatta.
− Vaikka rakennustyömaat pysyivät käynnissä, uusia työmaita ei aloitettu, ja vuoteen sisältyi paljon epävarmuutta. Erityisesti lvi-puolella linjasaneerauksia jäi aloittamatta. Samoin kävi määrätynlaisille pienehköille huoltotöille, joita tehtiin normaaliaikana säännöllisesti esimerkiksi teollisuuteen tai hotelleihin. Ne pysähtyivät melkein kokonaan, ja tämä vaikutti suoraan liikevaihtoihin, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU:n hallituksen puheenjohtaja Heikki Pesu kertoo.
Esimerkiksi kauppakeskuksissa tavallisesti tehtävät huoltotyöt vähenivät keskusten vähäisemmän käytön vuoksi minimiin. Samoin kävi yritysten vaihtumisen yhteydessä tehtäville liiketilojen muutostöille.
Taloyhtiöt ovat olleet urakoitsijoiden näkökulmasta ylivarovaisia pandemian aikana sekä pienien huoltotöiden että suurempien päätösten äärellä. Pidättyväisyys on jatkunut vuoden 2021 puolelle, eikä erilaisia teknisiä saneeraushankkeita ole saatu käynnistettyä.
Yhtiökokousten lykkääntyminen viivästyttää hankkeita
Taloyhtiöiden päättävä elin eli kerran vuodessa kokoontuva yhtiökokous on ollut myös päätöksenteon tulppana ja viivästyttänyt harvojen kokousaikataulujensa vuoksi hankkeiden päätäntää vielä lisää.
− Se vaikuttaa suoraan monen yrityksen liikevaihtoon, sillä putkiremontit kuuluvat alan yritysten ydinliiketoimintaan. Monessa taloyhtiössä on tehty vain aivan pakolliset asiat eivätkä asukkaat oikein ole halunneet päästää huoltoa paikalle, vaikka turvallisesta kiinteistöhuollosta on kampanjoitu ja ministeriötäkin ohjeistettu, LVI-TU:n toimitusjohtaja Mika Hokkanen sanoo.
Uusien asuntojen rakentamisen korkea määrä ei ole kompensoinut koronan vaikutuksia, sillä talotekniikan osuus on uudiskohteissa aavistuksen verran pienempi kuin muissa kohteissa.
− Uudisrakentamisen määrä on tietysti hyvä asia toimialalle, mutta se ei yksin kanna, Pesu huomauttaa.
Lomautuksien määrä jäi viime vuonna muutamiin prosentteihin, eli alalla oli ja on edelleen täysi työllisyys. Koronan vaikutukset ovat laskeneet yritysten liikevaihtoja myös kiristyneen urakkakilpailun vuoksi ja nostaneet työkustannuksia ja siten vaikuttaneet tulokseen heikentävästi.
Myös materiaalien saatavuus on heikentynyt. Arvioiden mukaan myös materiaalien hinnat ovat nousseet merkittävästi. Tämä aiheuttaa omat vaikeutensa yrityksille esimerkiksi isojen projektien tarjoamisessa, ja lisää tietenkin hinnoittelun riskiä.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään