Kokouksen alussa valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja kokousvirkailijat

Kokouksen avaa normaalisti taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja. Toki avauksen voi suorittaa puheenjohtajan poissa ollessa myös joku hallituksen jäsenistä tai isännöitsijä. Kokouksen alussa suoritetaan kokouksen järjestäytyminen eli valitaan yhtiökokoukselle puheenjohtaja sekä nimetään kokoukselle sihteeri, valitaan ääntenlaskijat ja pöytäkirjantarkastajat.

Yhtiökokouksen puheenjohtajaksi pyydetään esityslistan tässä kohdassa tekemään ehdotuksia. On melko tavanomaista, että hallituksen puheenjohtaja toimii myös yhtiökokouksen puheenjohtajana. Myös joku toinen kokouksen osallistujista voidaan valita kokouksen puheenjohtajaksi. Joskus puheenjohtajaksi kutsutaan yhtiön ulkopuolinen asiantuntija eli esim. Kiinteistöliiton lakimies tai paikallinen asianajaja taikka joku muu asiantuntija.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittu kutsuu kokouksen sihteeriksi yleensä taloyhtiön isännöitsijän. Myös joku toinen voidaan valita sihteeriksi, mutta se on poikkeuksellista.

Normaalisti yhtiökokoukselle valitaan lisäksi kaksi (2) ääntenlaskijaa sekä kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa. Jos ei ennakoida kokouksessa tulevan äänestyksiä, voidaan samat henkilöt valita molempiin tehtäviin. Mikäli on odotettavissa useitakin äänestyksiä, voi olla paikallaan valita eri henkilöt ääntenlaskijoiksi ja eri henkilöt pöytäkirjantarkastajiksi.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

12.5.2026

Kuukauden kasvo: Taloyhtiön etu edellä

Älä jää muilta saamasi tiedon varaan, vaan perehdy asioihin itse ja luota omaan tekemiseesi. Tämän asian on oman hallitustyönsä aikana oppinut Vuoden 2026 taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaksi valittu forssalainen Laura Leiviskä.

29.5.2026

Kirjaa hallituksen kokouksen päätökset oikein pöytäkirjaan

Taloyhtiön hallitus tekee päätöksiä niin kokouksissa kuin niiden ulkopuolella. Päätökset on suositeltavaa kirjata ylös viipymättä kokouksen jälkeen. Pöytäkirjaan voi halutessaan kirjata myös päätösten perustelut.

10.3.2026

Uudenmaan vuoden hallituksen puheenjohtaja: ”Toiveita saa esittää”

Kiinteistöliitto Uusimaa myönsi Vuoden 2025 hallituksen puheenjohtaja -tittelin As Oy Kirstilaxin Pekka Killströmille. Hän nousi kilpailussa esiin poikkeuksellisen hyvän hallitustyöskentelyn ansiosta. Hänen aikanaan yhtiötä on johdettu osakkaiden yhteisen strategisen tahtotilan viitoittamana.

11.4.2026

Kiinteistöliiton liittokokous kokoontui Oulussa – hallitukseen henkilövaihdoksia

Suomen Kiinteistöliiton Oulussa kokoontunut liittokokous on valinnut rakennusneuvos Timo Niemisen jatkamaan liiton puheenjohtajana. Varapuheenjohtajistossa tapahtui muutoksia, ja hallitukseen valittiin uusia jäseniä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti