Kiinteistöliiton Korjausrakentamisbarometri: Korona vähentää taloyhtiöiden korjausrakentamista

Koronakriisin heikentämä taloustilanne vähentää taloyhtiöiden korjausrakentamista, selviää Kiinteistöliiton kaksi kertaa vuodessa tekemästä Korjausrakentamisbarometristä. Barometri näyttää kuluvalle vuodelle korjausrakentamisen kasvua enintään pääkaupunkiseudulla. Vastanneista 33 prosenttia arvioi taloyhtiönsä korjausrakentamisen supistuvan kuluvana vuonna, kun taas 27 prosenttia odottaa korjaamisen kasvavan yhtiössään viime vuoteen verrattuna.

Ennen koronaa korjaushankkeita pohtivien taloyhtiöiden suurin huolenaihe oli lainarahan saatavuus. Nyt aiempaa selvästi suurempi osa taloyhtiöistä kaikkialla maassa näkee ajankohtaisen taloustilanteen jarruttavan korjausten käynnistämistä.

”Kuitenkin edelleen peräti 76 prosenttia vastaajista arvioi, että vireillä olevat korjaukset toteutuvat vallitsevasta taloustilanteesta huolimatta vuoden 2020 aikana”, kertoo Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero.

Korjausrakentamisbarometriin vastasi runsaat 3300 taloyhtiönsä edustajaa, joista melkein joka toisella on kuluvana vuonna korjaushankkeen jokin vaihe menossa taloyhtiössään. Miltei joka viidennellä vastaajien yhtiöistä oli korjauksia käynnissä vastaushetkellä eli huhtikuun kahdella ensimmäisellä viikolla.

Urakkatarjousten saamisessa ei merkittäviä muutoksia

Taloyhtiöiden tarjouspyyntöjen määrissä ja tarjousten saamisessa ei ilmennyt merkittäviä muutoksia viimevuotiseen verrattuna. Tämä koski sekä kerrostalo- että rivitaloyhtiöitä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

22.11.2022

Taloyhtiöiden hallitukset: Väestönsuojat hyvässä kunnossa

Turvallisuusasiat ovat nostaneet merkitystään taloyhtiöiden toiminnassa viime vuosina. Tuoreen kyselyn mukaan taloyhtiöiden väestönsuojista enemmistö on joko varsin tai erittäin hyvässä kunnossa.

2.5.2023

Taloyhtiöiden korjausrakentamisessa ei näy kasvua

Taloustilanne varjostaa edelleen raskaasti korjausrakentamisen näkymiä, käy ilmi Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometristä. Pääkaupunkiseudulla näkymät ovat heikentyneet vähiten.

korjausrakentamisen näkymät

1.11.2022

Barometri: Korjausrakentamisen näkymät hiipuneet

Epävakaa taloustilanne vaikeuttaa taloyhtiöiden korjaushankkeita, selviää Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometrista. Rahoituksen saatavuus on heikentynyt. Yleisin korjaushanke tänä vuonna on lämmitysjärjestelmän uudistaminen.

taloyhtiöiden talousvaikeudet

28.9.2023

Kustannusten nousu aiheuttaa vaikeuksia taloyhtiöille

Asumiskustannusten nousu aiheuttaa vaikeuksia kotitalouksille ja taloyhtiöille, selviää Kiinteistöliiton taloyhtiöiden talous- ja rahoituskyselystä. Hoitovastikkeita on jouduttu nostamaan, ja monella taloyhtiöllä on rahoitusvaikeuksia. Erityisesti pienten yhtiöiden on vaikea saada lainaa.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti