Kiinteistöasioiden hoitaminen helpottuu: uusi palvelu tarjoaa kiinteistötiedot verkosta

Maanmittauslaitoksen verkkopalvelusta voi nyt ostaa kaikkia kiinteistöjä koskevia otteita ja todistuksia.

Uusi palvelu sujuvoittaa kiinteistöasioiden hoitoa. Aiemmin otteita on voinut ostaa verkossa vain omasta kiinteistöstään. Muiden kuin kiinteistön omistajan on pitänyt ottaa yhteyttä Maanmittauslaitoksen asiakaspalveluun tietoja tarvitessaan.

Asiointipalvelusta saa mm. kiinteistön pinta-alan, rasitteet ja kiinnitykset sekä omistajan nimen ja syntymäajan ilman osoitetietoa. Näitä tietoja tarvitaan esimerkiksi kiinteistökaupan yhteydessä.

− Virallisen otteen ja todistuksen saa verkosta juuri silloin, kun tietoa tarvitsee vaikka iltaisin ja viikonloppuisin, kertoo johtaja Antti Saarikoski.

– Asiointipalvelusta otteen saa myös edullisemmin kuin asiakaspalvelun kautta tilaamalla. Tällä haluamme kannustaa asiakkaitamme sähköisten palveluiden käyttäjiksi.

Ajantasaiset tiedot kaikista Suomen kiinteistöistä

Tiedot haetaan Maanmittauslaitoksen rekistereistä, joihin on tallennettu tiedot kaikista Suomen kiinteistöistä.

Tiedot voi hakea antamalla kiinteistötunnuksen, määräalatunnuksen tai vuokraoikeuden laitostunnuksen. Löytyneestä kohteesta näytetään perustietoja sekä linkit otteiden ostamista varten.

Palvelusta saatavat otteet ja todistukset:

  • Lainhuutotodistus
  • Rasitustodistus
  • Kiinteistörekisteriote
  • Kiinteistörekisterin karttaote
  • Vuokraoikeustodistus.

Parempaa palvelua kiinteistön omistajille

Nyt avattu palvelu on osa Maanmittauslaitoksen kiinteistön omistajille tarkoitettua sähköistä asiointipalvelua. Palvelussa voi myös tarkistaa maksutta oman kiinteistönsä tiedot, hakea lainhuutoa sekä katsoa käynnissä olevat kirjaamisasiat eli lainhuudot, kiinnitykset ja erityisen oikeuden kirjaamiset.

Palveluun saadaan lisää ominaisuuksia syksyn aikana. Tavoitteena on tarjota asiakkaille kaikki Maanmittauslaitoksen palvelut myös verkon kautta. Palvelujen toteuttamisessa hyödynnetään valtion yhteisiä sähköisen asioinnin ratkaisuja, esimerkiksi suomi.fi:n tunnistuspalvelua.

Asiointipalveluun pääsee Maanmittauslaitoksen verkkosivuilta. Palvelun käyttö edellyttää vahvaa tunnistautumista.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

5.6.2025

Pienen taloyhtiön isännöinti – milloin kannattaa tehdä itse, milloin ulkoistaa?

Pienten taloyhtiöiden paperityöt eivät takavuosina juuri kiinnostaneet isännöinti- ja tilitoimistoja. Nyttemmin palvelupaketteja on pilkottu myös muutaman osakkaan taloyhtiöille sopiviksi, ja hinnat ovat pudonneet selvästi aiemmasta.

digitaaliset palvelut

18.3.2025

Kaupallinen yhteistyö

Miten taloyhtiösi hyödyntää digitaalisia palveluita?

Digitaaliset palvelut tarjoavat taloyhtiöille mahdollisuuden seurata kiinteistön asioita ja huoltoa reaaliaikaisesti. Asukkaat taas pääsevät lukemaan taloyhtiötä ja asumista koskevia tiedotteita ja seuraamaan tekemiensä huoltopyyntöjen etenemistä.

PHM Group

14.3.2025

Kaupallinen yhteistyö

Vastuu Group luo luottamusta ja helpottaa hankintoja

Uudistunut Luotettava Kumppani -palvelu tuo yrityksen tiedot entistä läpinäkyvämmin esille. Palvelussa on tilaajavastuutietojen lisäksi tiedot vastuuhenkilöistä, vastuullisuudesta, pakotteista ja taloudellisesta tilanteesta.

Vastuu Group

kahden gigan

8.11.2024

Kaupallinen yhteistyö

DNA:n kaapelikodeissa surffaillaan kahden gigan nopeuksilla

Pätkivä ja hidasteleva netti on yksi suurimmista nettiyhteyksiin liittyvistä ärsytyksen aiheista. DNA toi keväällä 2024 kotitalouksille tarjolle huippunopean kahden gigabitin liittymän kiinteässä laajakaistaverkossa, kaapelilaajakaistassa ja Ethernet-teknologiassa.

DNA

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti