Kaupunkien uudistuminen riippuu taloyhtiöistä

Kaupungin ja asukkaiden halut eivät useinkaan kohtaa lähiöiden kehittämisessä. Lähiöjamit-seminaarissa etsittiin yhdessä keinoja uudistaa lähiöitä. Rakennus- ja kiinteistöalan konsulttikumppani Vahasen järjestämä tilaisuus keräsi alan ammattilaiset ja vaikuttajat yhteen miettimään, miten kaupungistumisen vaatima lisärakentaminen pystytään toteuttamaan lähiöiden nykyisten asukkaiden ehdoilla.

Helsingin uudessa yleiskaavassa nopeaan väestönkasvuun varaudutaan radanvarsien lähiöiden kehittämisellä. Monille alueille kaavaillaan jopa kolme tai neljä kertaa nykyistä enemmän asukkaita. Valtaosa täydennysrakentamisesta toteutettaisiin siten, että taloyhtiöiden tonteille rakennettaisiin lisää.  Tällöin päätöksen lisärakentamisesta tekevät kuitenkin taloyhtiöiden osakkaat. Usein asukkaat ovat tyytyväisiä asuinympäristöönsä ja haluavat säilyttää nykyiset talot ja pihat. Valta ja halu eivät tällä hetkellä useinkaan kohtaa asuinalueiden uudistumisessa.

Lähiörakentamisen aikana 1960- ja 1970-luvuilla syntyi poikkeuksellisen paljon uusia taloyhtiöitä. Nyt kun lähiöiden uudistumisen aika on käsillä, juuri taloyhtiöt määrittelevät asuinalueiden ja koko kaupungin uudistumiskyvyn. Taloyhtiöiden päätöksenteosta riippuu, voiko kaupunki tiivistyä olemassa olevilla tonteilla.

– Meidän on juuri nyt syytä ajatella positiivisesti. Taloyhtiön korjaukset ovat innostava mahdollisuus koko lähiön uudistumiselle. Asukkaat ovat myös osakkaita ja heillä on valta vaikuttaa omaan asumiseensa ja omaisuutensa arvoon. Alueen uudistamisesta voi olla taloudellistakin hyötyä. Esimerkiksi Kontulassa taloyhtiö voi kattaa jopa puolet putkiremonttikuluista myymällä tonttipalan lisärakentamista varten, Vahasen muotoilujohtaja Katja Soini sanoo.

Lähiöjameihin kokoontui kuutisenkymmentä kiinteistöjen omistamisen, hallinnoinnin ja kehittämisen parissa toimivia ammattilaisia. Mukana oli mm. kaupungin, yliopistomaailman, järjestöjen, yhdistysten ja taloyhtiöiden edustajia. Lähiöjamit olivat osa Lähiöfest2017-tapahtumaa, jonka pääyhteistyökumppani Vahanen-yhtiöt on.

–  Seminaarimme tarkoituksena oli yhdessä etsiä ratkaisuja, miten tämä lähiöiden uudistumista rajoittava kuilu asukkaiden ja kaupungin välillä voidaan ylittää. Kaupungin uudistuminen saa todellista vauhtia taloyhtiöiden ja osakkeenomistajien tuella, sanoo Soini.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

taloyhtiöiden talousvaikeudet

28.9.2023

Kustannusten nousu aiheuttaa vaikeuksia taloyhtiöille

Asumiskustannusten nousu aiheuttaa vaikeuksia kotitalouksille ja taloyhtiöille, selviää Kiinteistöliiton taloyhtiöiden talous- ja rahoituskyselystä. Hoitovastikkeita on jouduttu nostamaan, ja monella taloyhtiöllä on rahoitusvaikeuksia. Erityisesti pienten yhtiöiden on vaikea saada lainaa.

Tampere

26.10.2023

Vuokranantaja-barometri: Tampere nousussa

Tampere nostaa houkuttelevuuttaan asuntosijoittajien silmissä, kertoo Suomen Vuokranantajien Vuokra-asunto-barometri. Myös pohjalaiskaupungit Oulu, Kokkola ja Seinäjoki ovat nostaneet sijoitustaan. Pääkaupunkiseudun houkuttelevuus laski.

hoitovastikkeet kasvussa

28.3.2023

Taloyhtiöiden hoitovastikkeet kovassa kasvussa

Hoitokulujen nousu uhkaa useamman kuin joka viidennen taloyhtiön maksukykyä, selviää Kiinteistöliiton kyselystä. Vastikerästit ovat kuitenkin pysyneet maltillisina, eikä valtaosa yhtiöistä ole joutunut perimään ylimääräisiä vastikkeita.

suuret taloyhtiöt osakeluetteloiden siirto

9.8.2023

Isot taloyhtiöt kirivät kesällä osakeluetteloiden siirroissa

Noin 35 prosenttia taloyhtiöistä oli siirtänyt osakeluettelonsa sähköiseen huoneistotietojärjestelmään heinäkuun loppuun mennessä, kertoo Maanmittauslaitos. Erityisesti isot taloyhtiöt aktivoituivat siirroissa kesällä. Siirron voi tehdä maksuttomasti tämän vuoden loppuun mennessä.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti