Sivu 504

1.7.2015

Oma vai yhtiön piha

Rivitalo- ja paritaloyhtiöissä asuntoihin kuuluu usein ”oma piha”; tai näin ainakin osakkeenomistaja ajattelee. Tosiasiahan kuitenkin on, että asunto-osakeyhtiö omistaa sekä rakennukset että piha-alueet (ellei kyse ole vuokratontista). Osakkeenomistajan oikeus piha-alueisiin on siten aina hallinta- tai käyttöoikeutta.

1.7.2015

Leikkipaikkojen turvallisuus

Talvi on selätetty ja kesä nurkan takana. On aika tarkistaa yhtiön hallinnassa olevat piha-alueet – etenkin lasten leikkipaikkojen turvallisuus. Millainen on yhtiön johdon vastuu kiinteistön turvallisuudesta ja kuka tekee päätökset ja ryhtyy toimiin, jos yhtiön hallinnassa oleva leikkipaikka osoittautuu turvamääräysten vastaiseksi?

1.7.2015

Hallituksen toiminnasta kysyttyä

Kevät on uuden alku myös monen taloyhtiön hallitusrintamalla. Evästykseksi uusille hallituksen jäsenille ja kertaukseksi vanhoille konkareille olen koonnut tälle palstalle muutamia vastauksia lakineuvonnassa esitettyihin kysymyksiin hallituksen toiminnasta ja päätöksenteosta. Kun uusi hallitus on yhtiökokouksessa valittu, pitää hallitus yleensä välittömästi järjestäytymiskokouksen.

1.7.2015

Hallituksen ja isännöitsijän vastuuvapaus

Kevään yhtiökokouskausi on jälleen käynnissä ja samassa yhteydessä punnitaan taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän vastuuta tilikauden aikana tapahtuneista asioista. Taloyhtiön ylin päättävä elin on yhtiökokous, ja hallituksen ja isännöitsijän ”sooloilut” saattavat päätyä helposti tarkastelun kohteeksi juuri tilikauden päätyttyä. Hallituksen ja isännöitsijän tehtävät Asunto-osakeyhtiölain 7 luvun 2 §:n mukaan hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta sekä kiinteistön ja rakennusten […]

1.7.2015

Osakkaan vuokralainen aiheuttaa häiriötä – mitä taloyhtiö voi tehdä?

Silloin tällöin tulee taloyhtiöissä esiin tilanteita, joissa osakkaan vuokralainen innostuu juhlimaan ja vuokra-asunnosta tulee aina auki oleva biletila. Tämä harvoin sopii taloyhtiön muille asukkaille, yöllä kun pitäisi nukkumaankin kyetä. Miten yhtiö pääsee tehokkaasti eroon häiritsevistä juhlijoista?

1.7.2015

Muista vakuus!

Vuokranantajan on tärkeää sopia uuden vuokralaisen kanssa vakuudesta. Vakuus turvaa niin vuokranmaksua kuin asunnon kuntoakin koko vuokrasuhteen ajan. Minkä suuruinen vakuus on riittävä?

1.7.2015

Rakennushankkeen eri urakkamuodoista

Urakkamuodolla tarkoitetaan rakennushankkeen osapuolten sopimusrakenteen organisointitapaa. Urakkamuodolla on keskeinen vaikutus työtä tilaavan yhtiön sopimuksiin ja vastuisiin ja oikean urakkamuodon valinta onkin yksi onnistuneen rakennushankkeen perusteista. Urakkamuodot on mahdollista jaotella tilaajan ja rakennusurakoitsijan välisen suoritusvelvollisuuden, urakoitsijoiden keskinäisten suhteiden tai urakan maksuperusteen mukaan.

1.7.2015

Puolisoiden yhteinen koti

Puolisot voivat omistaa yhteisenä kotina käytetyn asunnon yhdessä, tai asunto voi olla yksin toisen puolison omistama. Henkilöt voivat olla keskenään avio- tai avoliitossa, mistä johtuen esimerkiksi asunnon myyntiä ja perintöoikeutta koskevat säännökset ovat erilaisia. Avioliittolain säännökset omaisuudesta eivät koske avopuolisoita.

1.7.2015

Vesivahinko vuokra-asunnossa

Vuokra-asunnossa ilmenneet vesivahingot aiheuttavat toisinaan hämmennystä Suomen Vuokranantajien lakineuvonnassa. Vahinkojen korjausvastuun jakautumisen lisäksi kysymyksiä esitetään muun muassa mahdollisiin vahingonkorvausvastuisiin sekä vuokranalennuksiin liittyen. Kuka korjaa?

1.7.2015

Ennen varsinaista yhtiökokousta

Kevään varsinaiset yhtiökokoukset taloyhtiöissä lähestyvät. Kuinka osakkeenomistaja saa haluamansa asian yhtiökokouksen esityslistalle ja mitä mahdollisia muita seikkoja osakkeenomistajan tulee huomioida tulevaan yhtiökokoukseen liittyen. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi kuuluvat asiat luetellaan asunto-osakeyhtiölaissa.

1.7.2015

Valvonta osakasremonteissa

Tässä artikkelissa tarkastellaan taloyhtiön teettämää valvontaa osakasremonteissa. Tässä osakasremontilla tarkoitetaan osakkaan tekemää tai teettämää kunnossapito- tai muutostyötä osakehuoneistossa. Asunto-osakeyhtiölain mukaan yhtiöllä on oikeus valvoa tällaisia osakasremontteja.

1.7.2015

Vuokralaisen terveys liipaisimella – mitä tapahtuu vuokrasopimukselle?

Vuokrasuhteen aikana vuokranantajalle saattaa tulla eteen tilanne, jossa vuokralainen esimerkiksi erilaisten terveysoireiden johdosta epäilee vuokra-asunnossaan olevan hometta. Tämän jälkeen vuokralainen ilmoittaa vuokranantajalle muuttavansa pois välittömästi ja vaativansa kaikki tilanteesta aiheutuneet kulut vuokranantajalta. Mikäli tutkimukset osoittavat selkeästi terveysvaaran olemassa olon, on vuokranantajan oltava tietoinen siitä, että laki tarjoaa vuokralaiselle mahdollisuuden purkaa vuokrasopimuksen.

Osallistu lukijatutkimukseen

Luetko painettua Suomen Kiinteistölehteä? Vastaa lyhyeen kyselyyn ja auta meitä kehittämään lehteä entistä paremmaksi! Samalla osallistut kahden 100 euron GoGift-lahjakortin arvontaan.

Vastaa kyselyyn