Sivu 478

12.8.2015

Näillä kysymyksillä löydät parhaan vuokralaisen

Kun vuokraussesonki on kiireisimmillään, moni vuokranantaja haluaa löytää hyvän vuokralaisen nopeasti. Asuntonäytöllä voi olla vaikea perehtyä samanaikaisesti usean vuokralaisehdokkaan taustoihin. Ehdokkaat kannattaakin haastatella jollain tavalla jo puhelimessa ja pitää sen perusteella yksityisnäyttö.

12.8.2015

Pienvuokranantajat eivät kisko ylisuuria voittoja

Syksyn vuokraussesongin käynnistyminen on nostanut pintaan keskustelun vuokrien noususta. Mitään merkkejä suurista korotuksista ei kuitenkaan näy. Suomen Vuokranantajien Pellervon Taloustutkimuksella teettämä selvitys osoittaa, että vuokratuotto on pysynyt vakaana kaksi vuosikymmentä.

12.8.2015

Asuntokaupan jää sulaa hitaasti

Uusi Hypon Asuntoindeksi osoittaa, että pääkaupunkiseudun ja Tampereen asuntomarkkinat askeltavat vakaasti heikosta talouskehityksestä ja suuresta epävarmuudesta huolimatta. Asuntojen kysyntä on piristynyt ja syväjää sulaa, vaikkakin hitaasti. Kestävä nousu on yhä kaukana, arvioi Hypon ekonomisti Juhana Brotherus.

12.8.2015

Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi maalis-toukokuussa runsaat 8 prosenttia

Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi vuoden 2015 maalis-toukokuussa 8,3 prosenttia ja myynnin määrä 7,9 prosenttia vuotta aiemmasta. Vastaavalla ajanjaksolla vuotta aiemmin liikevaihto kasvoi 2,7 prosenttia. Rakentamisen liikevaihdon kolmen kuukauden vuosimuutos (TOL 2008) Liikevaihto kasvoi jokaisella rakentamisen toimialalla.

11.8.2015

Viidessä päivässä isännöitsijäksi

SKH Isännöinti järjestää syksyllä 2015 kaksi 5-päiväistä kurssia isännöintityöstä kiinnostuneille. Kurssin jälkeen osallistujalla on valmius tarjota taloyhtiöille isännöintipalveluja SKH Hallintopalvelu-mallin mukaisesti. Isännöitsijä ei tule olemaan työsuhteessa SKH:n vaan toimii yhteistyössä yrityksen kanssa.

11.8.2015

Kotitalousvähennyksellä vauhtia asunto-osakeyhtiöiden esteettömyysremontteihin

Kiinteistöliiton mielestä asunto-osakeyhtiöiden teettämien remonttien tulisi oikeuttaa kotitalousvähennykseen. Vähennysoikeuden laajennus vauhdittaisi noin neljännesmiljoonassa kerrostaloasunnossa vuoteen 2030 mennessä tarvittavan esteettömyysremontin toteutusta. Remontit ovat erityisen tärkeitä parannettaessa ikääntyneiden kotona asumisen edellytyksiä.

10.8.2015

Osakeasuntojen hinnat nousivat toisella vuosineljänneksellä

Vuoden 2015 toisella vuosineljänneksellä vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat koko maassa 0,8 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Pääkaupunkiseudulla hinnat nousivat 0,3 prosenttia ja muualla Suomessa 1,2 prosenttia. Vuoden 2014 vastaavaan ajankohtaan verrattuna hinnat laskivat koko maassa 0,9 prosenttia.

10.8.2015

Vuokrat nousivat 3,2 prosenttia vuodessa

Tilastokeskuksen mukaan vuokrien vuosinousu oli vuoden 2015 toisella neljänneksellä 3,2 prosenttia. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin 2,8 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat 2,7 prosenttia ja muualla Suomessa 2,8 prosenttia.

10.8.2015

Asuntomessut Vantaalla päättyivät – messuilla vieraili 138 748 kävijää

Eilen päättyneillä Asuntomessuilla Vantaalla vieraili 10.7.–9.8. välisenä aikana yhteensä 138 748 maksanutta kävijää*. Päiväkohtainen kävijäennätys 7171 tehtiin torstaina 6.elokuuta.

5.8.2015

Lepaan puutarhanäyttely on jälleen ensi viikolla

Lepaan näyttelyyn on ilmoittautunut noin 180 näytteilleasettajaa, joista 40 on uusia. Hämeessä järjestettävä näyttely kerää näytteilleasettajia lakeuksilta vaaroille ja saapasjalkamaasta Lapin porteille. Näyttely järjestetään Hattulassa HAMK Lepaassa 13.–15.

3.8.2015

Rakennustekniikassa eniten patenttihakemuksia

PRH:een tehtiin alkuvuonna eniten rakennustekniikan alan patenttihakemuksia, joita oli 18,7 prosenttia kaikista hakemuksista. Tekniikan alaan kuuluu muiden muassa tie- ja vesirakennus, lämpötekniikka, talonrakennus, kaivostekniikka ja polttomoottorit. Seuraavaksi eniten hakemuksia (15,9 %) tehtiin käsittelyn ja muokkauksen alalle.

31.7.2015

RT: Liiallinen sääntely nostaa rakentamisen hintaa

Yksityiskohtaiset viranomaisvaatimukset ja vaihtelevat tulkinnat tuottavat rakentajille päänvaivaa ja turhia kustannuksia. Pahimmillaan omakotitalon rakentaminen jää haaveeksi tai kerrostalohanke jumittuu lupaviidakkoon. Oman kodin rakennuttamista suunnitteleva törmää kaavamääräysten tiukkoihin kiemuroihin viimeistään rakennuslupavaiheessa.