Sivu 455

1.9.2016

Teemu Lehtinen digipäälliköksi KIRA-digi-hankkeeseen

Kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaatio on yksi Suomen hallituksen kärkihankkeista. Ns. KIRA-digi-hanketta tulee vetämään informaatioverkostojen DI Teemu Lehtinen.

31.8.2016

Taloyhtiöiden toimintaa kehitetään uudella suosituksella

Kiinteistöliitto, Isännöintiliitto ja Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ovat julkaisseet yhteisen suosituksen taloyhtiöiden hyvästä hallintotavasta kaikkien taloyhtiöiden ja niissä toimivien käyttöön. Suosituksen tavoitteena on edistää taloyhtiöiden avointa ja suunnitelmallista toimintaa, parantaa asumisviihtyisyyttä ja lisätä kiinnostusta yhteisten asioiden hoitoon. Asunto-osakeyhtiölain vähimmäisvaatimuksia täydentävässä suosituksessa annetaan taloyhtiöille konkreettisia ohjeita, malleja ja käytäntöjä hyvän hallintotavan noudattamiseksi.

30.8.2016

Rakentamisessa ennakoitua kovempi kasvu

Rakentamisen suhdannekäänne on toteutumassa odotettua jyrkempänä. Kun huhtikuussa Rakennusteollisuus RT ennusti täksi vuodeksi 3,5 prosentin kasvua, elokuisessa välikatsauksessaan se on korottanut ennustetta 6,5 prosenttiin. Nousu jatkuu ensi vuonna, mutta selvästi maltillisempana.

29.8.2016

Asunnon omistajat ja asunto-osakeyhtiöt korjasivat yli kuudella miljardilla eurolla vuonna 2015

Tilastokeskuksen mukaan asunnon omistajat ja asunto-osakeyhtiöt korjasivat asuntojaan ja asuinrakennuksiaan 6,3 miljardilla eurolla vuonna 2015. Yhteenlasketut korjauskustannukset kasvoivat 9 prosenttia vuoden 2014 tasosta. Vuosina 2014 ja 2013 korjauskustannukset olivat samalla tasolla.

asuntojen hinnat ensi vuonna

29.8.2016

Osakeasuntojen hinnat lähes ennallaan heinäkuussa

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat koko maassa nousivat 0,1 prosenttia kesäkuusta heinäkuuhun. Pääkaupunkiseudulla hinnat laskivat 0,1 prosenttia, kun taas muualla Suomessa hinnat nousivat 0,3 prosenttia. Edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna hinnat pysyivät ennallaan koko maassa.

26.8.2016

Rakennusala mukaan kilpailukykysopimukseen

Rakennusteollisuus RT ja Rakennusliitto hyväksyivät tänään hallituksissaan neuvottelutuloksen, joka jatkaa liittojen välisten työehtosopimusten voimassaoloa helmikuun 2018 loppuun ilman palkankorotuksia. Sopimukseen sisältyy useita paikallisen sopimisen elementtejä, joilla tehostetaan työajan käyttöä. Mikäli sopimus hyväksytään osaksi hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen kilpailukykysopimusta, se varmistaa 100 miljoonan euron lisäveronkevennykset palkansaajille.

26.8.2016

Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä selvässä kasvussa

Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2016 huhti-kesäkuussa 12,9 miljoonalle kuutiometrille, joka on 19,5 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvuun vaikutti eniten asuinrakennuksille ja julkisille palvelurakennuksille myönnetyt rakennusluvat. Asuinrakennuksille myönnetty lupakuutioiden määrä kasvoi 15,1 prosenttia ja julkisten palvelurakennusten kuutiomäärä 29,9 prosenttia.

24.8.2016

Alle 60% taloyhtiöistä tehnyt lakisääteisen kunnossapitotarveselvityksen

Taloyhtiöiden päättäjät arvioivat kiinteistönpidon työvälineet toimiviksi, mutta niiden hyödyntäminen oli alhaisella tasolla, kertoo Kiinteistöliiton tekemä tutkimus. Esimerkiksi lakisääteisten, kunnossapitoon liittyvien suunnitelmien teossa on puutteita. Suunnitelmallinen kiinteistönpito (KIPI2) -hankkeella pyritään helpottamaan suunnitelmallisuutta kehittämällä välineitä eteenpäin.

24.8.2016

Antennitelevision taajuusmuutoksia pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla syyskuun alussa

Antennitelevisioverkon taajuusmuutokset alkavat Espoon ja Fiskarsin päälähetysasemilla 5.9.2016 alkavalla viikolla. Muutokset koskevat myös osaa alueen täytelähetinasemista. Päälähetysasemilla kaikki tv-lähetykset joudutaan katkaisemaan muutamaksi tunniksi 6.

24.8.2016

Sähköalalla kannustetaan perusosaamiseen ja työelämätaitoihin

Opinnoissa ja työelämässä menestymiseen tarvitaan päättäväistä asennetta, sitoutumista ja motivaatiota.  Vahva perusosaaminen antaa pohjan, jonka päälle voi rakentaa nopeasti kehittyvässä maailmassa tarvittavia uusia taitoja. Varsinaisen substanssin lisäksi työelämässä edellytetään tiettyjen pelisääntöjen noudattamista. Näihin kuuluu mm.

24.8.2016

Korjausrakentaminen on yli puolet Suomen rakentamisesta

Consti on yksi Suomen johtavista korjausrakentamiseen ja teknisiin palveluihin keskittyneistä yhtiöistä. Se tarjoaa kattavasti talotekniikan, linjasaneerauksen, korjausurakoinnin, julkisivusaneerauksen sekä muiden vaativien rakennuskohteiden korjausrakentamisen palveluita ja teknisiä palveluita sekä asuintaloille että toimitiloille ja julkisiin rakennuksiin.

19.8.2016

Turvallinen taloyhtiö -kiertue starttaa syyskuussa

Turvallinen taloyhtiö -kiertue 8 kaupungissa syksystä 2016 kevääseen 2017. Kiinteistöliitto jäsenyhdistyksineen ja yhteistyökumppaneineen järjestää Turvallinen taloyhtiö -kiertueen, jonka tavoitteena on edistää asuintalojen turvallisuutta ja riskeihin varautumista. Kiertueen aikataulu: ke 21.9.