Uusi hissiturvallisuuslaki astui voimaan

Uusi hissiturvallisuuslaki panee täytäntöön EU:n hissejä ja hissien turvakomponentteja koskevan direktiivin ja korvaa aiemmin sähköturvallisuuslaissa olleen hissejä koskevan säätelyn. Taloyhtiöiden kannalta merkittävin muutos on hissin ensimmäisen tarkastuksen aikaistuminen ja pätevyysvaatimusluokkien karsinta.

– Hissien ensimmäinen määräaikaistarkastus tulee tehdä kahden vuoden kuluessa käyttöönotosta, kun aikaraja oli aikaisemmin neljä vuotta. Sen jälkeen tarkastukset tehdään entiseen tapaan kahden vuoden välein, sanoo lakimies Kaisu Terkki Kiinteistöliitosta.

Viat ja puutteet huomioidaan jo takuuaikana

Ensitarkastuksen aikaistuessa hissin mahdolliset viat ja puutteet huomataan jo takuuajan kuluessa. Tämä on hyvä asia taloyhtiön kannalta. Määräaikaistarkastuksen suorittamisesta huolehtiminen kuuluu hissin haltijalle.

Hissin määräaikaistarkastuksen suorittaa valtuutettu laitos. Hissiturvallisuusviranomainen hyväksyy hakemuksesta valtuutetun laitoksen, valtuutetun tarkastajan ja pätevyydenarviointilaitoksen varmistuttuaan, että hyväksymisen edellytykset täyttyvät.

Myös hissitöiden pätevyyskäytäntö muuttuu uuden lain myötä. Hissipätevyys 1- ja 2 -luokat korvataan yhdellä pätevyydellä, joka oikeuttaa toimimaan hissitöiden johtajana hissien huolto-, korjaus- ja muutostöissä mukaan lukien tarvittavat sähkötyöt.

Vuosittain vanhoihin asuinkerrostaloihin jälkiasennetaan 220 – 250 hissiä. Vanhoja hissejä on modernisoitu vuosittain 300 – 400 kappaletta. Tämän lisäksi tulevat ne hissien modernisoinnit, joissa vanhaan kuiluun asennetaan uusi hissi.

Uusi hissiturvallisuuslaki tuli voimaan 1.1.2017.

Lue hissiturvallisuuslaki (1134/2016) Finlex-palvelusta

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Valaistuksen uusiminen

21.9.2023

As Oy Talvimaijan valaistus uusittiin kestäväksi

Hyvinkääläisessä As Oy Talvimaijassa päätettiin uusia vanhentunut valaistustekniikka. Tilalle vaihdettiin led-lamput. Remontin jälkeen taloyhtiön energiankulutus on pienentynyt, ja yhtiö on entistäkin turvallisempi ja viihtyisämpi.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

vaihtaa huoneisto-ovet

3.2.2023

Olisiko aika vaihtaa huoneisto-ovet?

Kerrostalojen huoneisto-ovet eivät ole ikuisia. Kun ovi muuttuu salmiakin muotoiseksi ja päivä alkaa paistaa sen raoista, on aika vaihtaa ovi uuteen. Ovien uusiminen kannattaa erityisesti paloturvallisuuden ja äänieristyksen takia.

15.3.2023

Kaupallinen yhteistyö

Kierrätys lisääntyi ja monipuolistui uusitun jätepisteen ansiosta

Vaasan opiskelija-asuntosäätiö VOASin kohteisiin uusittiin Molok-syväkeräyspisteet. Kierrätysaste nousi sen jälkeen kaikissa uusituissa kohteissa, ja osassa se tuplaantui.

Molok

linjasaneeraus

13.4.2023

Taloyhtiö sai linjasaneerauksessa lisää energiatehokkuutta

Helsinkiläinen As Oy Risto Rytintie 24 toteutti linjasaneerauksen, jonka yhteydessä päätettiin parantaa myös energiatehokkuutta ja vaihtaa kaukolämmöstä maalämpöön. Samalla uusittiin yleisiä tiloja ja parannettiin esteettömyyttä. Yhtiö sai energia- ja esteettömyyskorjauksiin avustusta ARAlta.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti