Sivu 390

5.6.2017

Taide näkyy Asuntomessuilla Mikkelissä kaikkialla

Mikkeliin rakentuva messualue sai viikonloppuna lisäväriä ulkotaiteesta. Isoja ulkotaideteoksia on alueella kaksi: toinen on Kaarina Kaikkosen Vasten Auringon siltaa ja toinen Jan-Erik Anderssonin Gordilainen solmu, joka nostettiin paikoilleen viikonlopun aikana. Asuinaluetta elävöittävät ulkotaideteokset on sijoitettu messusatamaan ja asuinalueiden keskivaiheilla sijaitsevaan Heinzen puistoon.

5.6.2017

Tupakointikielto-ohjeistus täydentyy

Asuntoyhteisöjen tupakointikieltoja koskeva ohjeistus on laajennettu kattamaan asunto-osakeyhtiöiden lisäksi myös muita asumismuotoja, kuten esimerkiksi vuokrataloyhtiötä. Käytännössä tupakointikiellon hakemista koskeva menettely on eri asumismuodoissa samanlainen. Eroavaisuudet liittyvät lähinnä asuntoyhteisön päätöksenteosta vastaavaan elimeen.

5.6.2017

Keittiöhanoista ja suihkuseinistä ei löytynyt puutteita

Osana tänä vuonna toteutettavaa rakennustuotteiden laajaa testausohjelmaa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on testauttanut keittiöhanoja ja lasisia suihkuseiniä. Testatuissa hanoissa ei havaittu puutteita, ja kaikki testatut suihkuseinät sekä yksi saunan ovi olivat testausstandardin mukaisia. Testeihin valitut tuotteet hankittiin kulutustavarakaupoista, ammattilaistukuista, valmistajalta sekä Suomessa toimivista verkkokaupoista.

5.6.2017

Pääomatulovero iskee kovimmin yksityisen vuokranantajan vuokratuloihin

Suomen Vuokranantajat on huolissaan yksityisten vuokranantajien verokohtelusta. Yksityinen vuokranantaja maksaa vuokratuloistaan pääomaverotuloa, jota on järjestelmällisesti kiristetty viimeisen 20 vuoden aikana. Käytännössä aivan kaikille muille pääomatulomuodoille paitsi vuokratuloille on keksitty joku väline, jolla loivennetaan verokantaa ja vähennetään pääomatuloveroja.

2.6.2017

Pohjoismaalaiset eivät lotraa suihkussa

IDOn tilaaman Pohjoismaisen suihkukyselyn* perusteella enemmistö vastaajista (48%) viettää suihkussa keskimäärin 5-10 minuuttia. Suihkussa käydään pääosin kerran päivässä, puolet käy aamulla ja puolet illalla. Suuria eroavaisuuksia ei eri maiden välillä löytynyt, pohjoismaalaiset eivät lotraa suihkussa.

2.6.2017

Lajittelusta ei tarvitse lomailla

Mökkeilijän kannattaa tarkistaa heti kauden alussa, missä sijaitsee kesäpaikan lähin Rinki-ekopiste. Sinne voi palauttaa mökille kertyvät tyhjät kartonki-, lasi- ja metallipakkaukset. Suurimmilla Rinki-ekopisteillä kerätään myös muovipakkauksia.

1.6.2017

Asu kuin linnut

Ruotsissa on kehitetty uusi keino rakentaa asuntoja ahtaille ja hankalille tonteille, kertoo Expressen. Tehdään linnunpönttöjä ihmisille! Puutalojen valmistaja Moderna Trähus on yhdessä arkkitehtien Elisabetta Gabrielli ja Pontus Öhman kanssa suunnitellut linnunpöntön muotoisen pientalon, jossa on kolmessa kerroksessa kaikkiaan 50 neliömetriä.

1.6.2017

Asunnon myynnissä kannattaa panostaa positiiviseen ensivaikutelmaan

Sp-Koti selvitti huhtikuussa, mihin kolmeen asiaan heidän välittäjänsä kiinnittävät ensimmäiseksi huomiota saapuessaan arviokäynnille myyntiin tulevaan asuntoon. Tärkeä positiivinen ensifiilis syntyy valoisasta yleisilmeestä, siisteydestä ja raikkaasta sisäilmasta. Hyväkuntoinen, avara ja puhdas koti tekee vaikutuksen myös välittäjään.

31.5.2017

Yhtiökokouksen tarkoitus

Yhtiökokous on taloyhtiön korkein päättävä elin. Osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaansa yhtiökokouksessa, jollei päätösvaltaa laissa tai yhtiöjärjestyksessä ole määrätty taloyhtiön hallitukselle. Yhtiökokous päättää asioista, jotka sille asunto-osakeyhtiölain nojalla kuuluvat.

31.5.2017

Jätkäsaaren suuri ryhmärakennushanke täyttyi ennätysnopeasti

Firan ensimmäisen ryhmärakennuskohteen kaikki 88 asuntoa on varattu alle vuodessa ja talon rakentaminen alkaa syksyllä.  Firan ryhmärakennusprojekti Jätkäsaaressa Malagankatu 2:ssa on siirtymässä seuraavaan vaiheeseen, kun kaikki kohteen asunnot on varattu. Asunto-osakeyhtiö on rekisteröity ja kohteen toteutussuunnittelu on käynnissä. Hanke on Suomen suurin, vuodessa kasaan saatu ryhmärakentamishanke.

31.5.2017

Fastighetstidningen: kirkko myy kiinteistöjään

Ruotsin luterilainen kirkko on taloudellisissa vaikeuksissa ja sen pitäisi vähentää kulujaan jopa puoli miljoonaa kruunua eli 51 000 euroa – päivittäin. Siksi kirkko on nyt myymässä kiinteistöjään, kertoo Fastighetstidningen. Artikkelissa kerrotaan, kuinka Edanen kylässä Värmlannissa on selvästi ”kirkon näköinen” kappelirakennuskin myynnissä .

31.5.2017

Asumisen tukijärjestelmien kehittämistä pitää jatkaa

Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT julkaisi tänään tutkimuksen, jonka mukaan asumistuki nostaa vuokria luultua vähemmän. Uusi tutkimustieto on tärkeä lisä vilkkaaseen keskusteluun asumisesta ja asumisen tukipolitiikasta. Suomen Vuokranantajien mielestä asumistukijärjestelmän yksinkertaistamista tulee jatkaa.