Sivu 391

31.5.2017

Asbestikartoitus

Asbesti ei aiheuta haittaa rakenteessa lymytessään, vaan vaara liittyy asbestipitoisen materiaalin purkamiseen, jolloin ilmaan pääsee leviämään vaarallista pölyä ja kuituja. Näin ollen asetus lähteekin siitä, että rakennushankkeen, johon voi sisältyä asbestipurkutöitä yhteydessä on tehtävä asbestikartoitus. Koska asbestipitoisten rakennusmateriaalien valmistus ja maahantuonti kiellettiin vuoden 1993 alusta ja myyminen ja käyttöönotto vasta 1994 alusta, tulee käytännössä kaikissa […]

30.5.2017

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat

Hallitus päättää kunkin taloyhtiön omia yhtiöjärjestyksen määräyksiä sekä asunto-osakeyhtiölakia noudattaen asioista, joita se vie yhtiökokouksessa käsiteltäviksi ja päätettäväksi. Osakkeenomistajalla on oikeus saada yhtiökokoukselle kuuluva asia yhtiökokouksen käsiteltäväksi, jos hän vaatii sitä kirjallisesti hallitukselta niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun. Yhtiökokouksen alussa ei enää voida esityslistalle ottaa päätettäviksi tarkoitettuja asioita.

30.5.2017

Liikehuoneistot putkiremontissa

Yhtiön putkistosaneeraus tulee väistämättä jossain kohtaa ajankohtaiseksi. Yllätyksenä sen ei pitäisi tulla kenellekään. Suunnitteluvaihe on sen verran pitkäkestoinen, että osakkaille ja talon vuokralaisille jää runsaasti aikaa varautua putkiremontin tuloon.

30.5.2017

Omavelkainen takaus vuokrasuhteessa

Vuokranantajan kannattaa aina vaatia vakuus sen varalta, ettei vuokralainen pysty täyttämään vuokrasopimuksen mukaisia velvoitteitaan. Erityisesti silloin, kun vuokralaisen maksukyky on heikko jo sopimuksen tekohetkellä, on toisen henkilön antama takaus tärkeä lisä. Mitä omavelkainen takaus tarkoittaa ja kuinka laaja takaajan vastuu on?

30.5.2017

Pätevyysvaatimus

Asbestipurkutyötä saa tehdä luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka on saanut siihen luvan (asbestipurkutyölupa). Lupaa ei kuitenkaan tarvita asbestikartoitukseen tai näytteiden ottoon. Asbestipurkutyöluvan saaneista on rekisteri Eurofinin sivuilla.

30.5.2017

Riskien hallinta on hyvää kiinteistönhoitoa

Riskienhallinnalla taloyhtiön hallitus ja isännöitsijä takaavat taloyhtiön arvon säilymisen ja varmistavat, ettei osakkaiden niskaan kaadu yllättäviä maksuja. Riskienhallinta on osa taloyhtiön hallinnosta vastaavien eli hallituksen ja isännöitsijän arkista työtä osakkaiden ja yhtiön hyväksi. Riskien ennakointi, minimointi ja hallinta erilaisissa tilanteissa on aina vastuullisen hallituksen asialistalla.

30.5.2017

Taloyhtiö sai kaavan ihmisläheisemmäksi

Vaihtoehdon esittäminen auttoi kulosaarelaistaloa kaavaprosessissa. Arkkitehti huomioi taloyhtiön toiveet ja kaupunkikuvan. Kun joku on vakavasti sairas, on luonnollista pyytää lääkärin apua.

30.5.2017

Koti vaarattomaan kuntoon

Kun halutaan edistää kodin turvallisuutta, on tarkistettava asunto ja sen olosuhteet, kuten pohjaratkaisut, kalusteet, kodinkoneet sekä työ- ja apuvälineet kokonaisvaltaisesti. Asunnon esteettömyys on usein ensimmäinen kodin turvallisuuteen vaikuttava asia, johon puututaan. Esimerkiksi paloturvallisuuteen sekä sähkö- ja vesivahinkoihin liittyy monesti useita käytännön seikkoja, joita asukas ei kenties tule arjessa ajatelleeksi.

30.5.2017

Tamperelainen taloyhtiö valmistautuu myymään lämpöenergiaa

Tamperelainen Asunto-osakeyhtiö Pohjolankatu 18–20 ei aio tulevaisuudessa tyytyä pelkkään kaupungin toimittamaan kaukolämpöön vaan aikoo ryhtyä itse energiantuottajaksi. Kevätyhtiökokouksessaan asunto-osakeyhtiö teki päätökset useiden uusien energialähteiden käyttöönotosta. Taloyhtiö aikoo siirtyä maalämmön käyttäjäksi.  Tämän lisäksi se asennuttaa katolleen aurinkopaneeleja.

29.5.2017

Nolla-asunnon loukku on kasvukeskusten uusi ilmiö

Pienten asuntojen omistajat eivät asuntoa vaihtaessaan pelkää enää kahden asunnon loukkua, vaan pikemminkin päinvastoin. Uhkakuvaksi on noussut nolla-asunnon loukku, jossa vanhan asunnon myynnin jälkeen jää tyhjä kortti käteen, jos nousevien hintojen keskellä tehty ostotarjous ei menekään läpi. Katsaus pähkinänkuoressa Uusien asuntojen tulva tasoittaa kilpalaulantaa kasvukeskusten hintahuumassa Kaikki merkit myönteisinä: turha koittaa, asuntomarkkina voittaa Pieniä asuntoja […]

29.5.2017

Sähkösaneerauksia kaupitellaan antamalla virheellistä tietoa säädöksistä

Erilaisia kunto- ja saneeraustarkastuksia kaupitellaan ovelta ovelle erityisesti pientaloalueilla, joissa on vanhoja rakennuksia. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) tietoon on tullut tapauksia, joissa näin tehdyt tarkastusraportit sisältävät harhaanjohtavaa ja virheellistä tietoa sähköturvallisuuslain vaatimuksista. Tukes kehottaakin kiinteistöjen omistajia ja esimerkiksi rivitaloyhtiöitä valppauteen kuntotarkastuksina markkinoitujen palvelujen kanssa.

29.5.2017

Kokousasiakirjat

Osakkeenomistajien nähtävänä kokouskutsussa ilmoitetussa paikassa on vähintään kahden viikon ajan ennen kokousta pidettävä: hallituksen päätösehdotukset viimeinen tilinpäätös toimintakertomus tilintarkastuskertomus ja toiminnantarkastuskertomus. Nämä kokousasiakirjat on myös viivytyksettä lähetettävä osakkeenomistajalle, joka niitä pyytää. Lähettämisestä saa periä taloyhtiön hallituksen vahvistaman kohtuullisen maksun.