Sivu 293

8.4.2019

Kiinteistöliiton liittokokous ja seminaari Vaasassa

Liittokokous ja sen yhteydessä järjestetty seminaari keräsivät Vaasaan 5.-6.4. yli sata kiinteistöalan vaikuttajaa eri puolilta maata. Liittokokous valitsi SRV:n varatoimitusjohtajan, DI Timo Niemisen Kauniaisista jatkamaan liiton puheenjohtajana ja varapuheenjohtajiksi ekonomi Olavi Merikannon Espoosta, toimitusjohtaja Pertti Satopään Liedosta sekä toimitusjohtaja Harri Järvenpään Tampereelta. Kiinteistöliitto julkisti liittokokouksen yhteydessä hallitusohjelmatavoitteensa, joista keskeisin on asumiskustannusten nousun katkaiseminen. Pohjanmaan Kiinteistöyhdistyksen toiminnanjohtaja Arto […]

8.4.2019

Varmista talkooväen vakuutusturva!

Kevät on taloyhtiöissä talkoiden aikaa. Hallituksen on hyvä etukäteen varmistaa, että talkoot onnistuvat toivotulla tavalla, ja talkooväen käytössä on esimerkiksi tarvittavat työvälineet. Lisäksi hallituksen on syytä varmistaa, että talkooväki on asianmukaisesti vakuutettu.

kesämyrskyjen tuhot

8.4.2019

Rakenteiden suunnittelun reunaehdot uusiksi

Ilmastonmuutos haastaa rakentamisen tietotaidon. Viranomaisten ratkaisu on korjaus- ja uudisrakentamissuositusten työstäminen vastaamaan paremmin olosuhteiden muutoksiin. Asialla on nyt kaksi työryhmää, mutta koko rakennuslain on määrä uudistua vuoden 2022 alusta.

8.4.2019

Timo Nieminen jatkaa Kiinteistöliiton puheenjohtajana

Kiinteistöliiton liittokokous valitsi SRV:n varatoimitusjohtajan, DI Timo Niemisen Kauniaisista jatkamaan liiton puheenjohtajana. Vaasassa 6.4. järjestetty liittokokous valitsi liiton varapuheenjohtajiksi ekonomi Olavi Merikannon Espoosta, toimitusjohtaja Pertti Satopään Liedosta sekä toimitusjohtaja Harri Järvenpään Tampereelta.

8.4.2019

Taloyhtiöt ilmastonmuutoksen torjunnan eturivissä

Suomessa asuinkiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen on tärkeää ilmastonmuutoksen torjumisessa, Osmo Soininvaara toteaa. Kuluttajan näkökulmasta kolme suurta energian tarvitsijaa ovat asuminen, liikenne ja ruoka. Kiinteistöjen energiankäytön vähentäminen on siten todella hyvä asia.

7.4.2019

Taloyhtiöt mukaan ilmastotalkoisiin

Eduskuntavaaleista on tulossa myös ilmastovaalit. Suomen Kiinteistölehti kysyi eduskuntapuolueiden ehdokkailta heidän kantojaan muun muassa kiinteistöveroon ja asumiskustannuksiin. Samalla kysyimme, mitä ilmastotoimia asuinkiinteistöiltä lähivuosina odotetaan.

5.4.2019

Kaikilta kuudelta suurimmalta puolueelta tukea kotimaisille vuokranantajille 

Suomen Vuokranantajat selvitti kuuden suurimman puolueen näkemyksiä asuntopolitiikasta. Kaikki puolueet pitävät yksityisten harjoittamaa asuntojen vuokrausta tärkeänä ja kannustettavana. Eri sijoitusmuotojen verotuksen neutraliteetin parantaminen nauttii laajaa kannatusta. Sosiaaliturvauudistus on yksi ensi vaalikauden suurista tavoitteista. Sosiaaliturvan tasoa ei haluta leikata seuraavalla vaalikaudella, mutta puolueet tavoittelevat sosiaaliturvan muotojen uudistamista.

huoneistotietojärjestelmään siirtyminen

5.4.2019

Huoneistotietojärjestelmän palvelut käyttöön vaiheittain – sähköinen osakeluettelon siirtopalvelu avataan lokakuussa

Toukokuusta alkaen vanhojen, ennen 1.1.2019 perustettujen taloyhtiöiden on mahdollista siirtää osakeluetteloiden tietoja Maanmittauslaitoksen ylläpitämään huoneistotietojärjestelmään. Osakeluettelon siirrossa kannattaa silti vielä odottaa. Lokakuussa 2019 otetaan käyttöön sähköinen osakeluettelon siirtopalvelu taloyhtiöille.

5.4.2019

Kiinteistöliiton toive tulevalle hallitukselle: Asumismenojen nousu pysäytettävä

Yksi tulevan hallituksen tärkeimmistä tehtävistä on katkaista asumismenojen jatkuva nousu. Kiinteistöliiton teettämän selvityksen mukaan asumismenot nousivat vuosina 2014-2018 keskimäärin noin 3,5 prosenttia vuodessa, ja nousua on luvassa tänäkin vuonna keskimäärin runsaat kaksi prosenttia. – Asumismenot sisältävät jokaista kansalaista koskevia kulueriä, joista monet, kuten kiinteistövero, ovat kaikille samansuuruisia tulotasosta riippumatta.

4.4.2019

Vuokranantaja – muista ainakin nämä vähennykset veroilmoitusta tehdessä

Vuokranantajalla on oikeus vähentää vuokratuloistaan niiden hankkimisesta johtuneet menot. Suomen Vuokranantajien päälakimies Sanna Hughes kokosi vinkit verovähennysten tekemiseen vuokranantajille. Hoitovastike ja pääomavastike Sijoitusasunnon hoitovastikkeet ovat aina vähennyskelpoista menoa vuokraustoiminnan ajalta.

3.4.2019

Tavoitteeksi hiilineutraalisuus rakennetussa ympäristössä

Green Building Council Finlandin jäsenet toteavat, että työtä hiilineutraalin rakennetun ympäristön saavuttamiseksi tulee jatkaa määrätietoisesti. FIGBC osallistuu maailmanlaajuisen The Net Zero Carbon Buildings Commitment -sitoumuksen edistämiseen ja selvittää jäsenineen sen soveltuvuuden Suomeen tavoitteenamme hiilineutraali rakennuskanta vuonna 2030. Rakennettu ympäristö & ilmastonmuutos Rakennetun ympäristön merkitys ilmastonmuutoksen hillinnässä ja muutokseen sopeutumisessa on ratkaisevan tärkeä, ja ilmastonmuutosta hillitsevillä […]

3.4.2019

Rakennusten huoltamattomuus velkaannuttaa. Mistä ratkaisu?

Välinpitämättömyytemme ja huolimattomuutemme vuoksi kotien ja isojen kiinteistöjen kunnossapidon laiminlyönnit maksavat vuosittain meille ROTI 2019 -raportin mukaan 3,4 – 5,7 miljardia euroa. Mikä saa meidät laiminlyömään kalleimman omaisuutemme, jossa vietämme parhaimmillaan koko päivän ja kuinka ratkaista ongelma? Kiinteistön kunnon tutkimukset ovat perusta tulevaisuudelle – Kiire, tietämättömyys ja piittaamattomuus ovat usein kiinteistönpitomme perisyntejä.