Sivu 280

19.6.2019

Jalkakäytävän paikalle tehdystä muurista harmia taloyhtiöille Turussa

Grynderi rakensi taloyhtiöille kauniin muurin. Se vain tuli katualueelle. Kaupunki ehti jo painaa hyväksyntäleimat.

19.6.2019

Oulussa rivitalolle aurinkoenergiaa, Turussa mietitään muurin purkua

Taloyhtiön oma energiantuotanto esimerkiksi aurinkopaneeleiden avulla yleistyy hitaasti mutta varmasti. Verotuskäytäntöjä vain tulisi vielä virtaviivaistaa, jotta omatoimisuus olisi helpompaa. Pian posti kantaa kotiin Suomen Kiinteistölehden kesäkuun numeron.

18.6.2019

Lakiteksti vaatii selittämistä – Asunto-osakeyhtiölaki – Kommentaari avaa lain kiemuroita

Lain käyttäminen on aina myös soveltamista ja tulkintaa, jossa ensiarvoisena apuna on ajantasainen lakikommentaari. Asunto-osakeyhtiölakiin on tullut paljon muutoksia, ja siksi perinteinen Asunto-osakeyhtiölaki – Kommentaari on päivitetty. Kommentaarissa avataan asioita myös oikeustapauksien kautta.

18.6.2019

Sulata pakastin oikein

Pakastin tulisi sulattaa kaksi kertaa vuodessa. Hyvä aika sulatukselle on talvella, jolloin pakasteet voi viedä ulos sulatuksen ajaksi, ja kesä, ennen kuin tuore marjasato pakastetaan. Usein kotoa löytyy jääkaappi-pakastin -yhdistelmä.

18.6.2019

SULPU: monet taloyhtiöt kieltävät ilmalämpöpumppujen asennuksia turhaan

Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry:n mukaan monet taloyhtiöt epäävät osakkailta luvan jäähdytyslaitteiden asentamiseen perustelematta, väärin perustein tai perehtymättä. SULPUn mukaan todellisia esteitä asentamiseen löytyy harvoin ja luvan ehdoissa voidaan tarvittaessa ottaa huomioon mahdolliset laitteiden aiheuttamat riskit. Yhdistys kehottaakin taloyhtiöitä perehtymään Kiinteistöliiton, SULPUn, Kiinteistöliitto Uusimaan ja Rakennustiedon laatimaan ohjeeseen Kerrostaloasunnon viilennys ilmalämpöpumpulla (ILP) – ohje taloyhtiöille osakkaan […]

18.6.2019

Hypo rahoitti ensimmäisen sähköisen osakekirjan asuntokaupan

Hypo on tiedotteensa mukaan rahoittanut Suomen ensimmäisen ”sähköisen osakekirjan” asuntokaupan. Kaupan kohteena oli siis osakehuoneistorekisteriin kirjatun huoneiston kauppa, joka toteutettiin sähköisellä merkinnällä asunnon omistuksesta. Kauppa tehtiin viime torstaina Turussa ja osakehuoneisto tuli Hyposta nostettavan asuntolainan vakuudeksi sähköisellä panttausmerkinnällä.

18.6.2019

Vuokra-asuntojen tarjonnan kasvu on hillinnyt vuokrien nousua

Suomen Vuokranantajien Vuokramarkkinakatsaus kertoo, että asuntotarjonnan lisääntyminen on hillinnyt vuokrien nousua. Vuokra-asumisen voimakas kasvu jatkuu kaupungistumiskehityksen myötä, mutta kysyntään on pystytty vastaamaan aikaisempaa paremmin. Vuokrien nousutahdin hidastuminen jatkuu edelleen Suomen Vuokranantajat ry:n katsauksen perusteella. Vuokra-asuntotarjonnan lisääntyminen viime vuosina on hillinnyt tehokkaasti vuokrien nousua koko maassa. Uusien vuokrasuhteiden vuokrat ovat nousseet tarkastelujaksolla yksiöissä 2,9 prosenttia ja vain prosentin verran kaksioissa. Vuotta aiemmin luvut olivat 3,8 ja 1,8 prosenttia. Vuokramarkkinakatsauksessa verrattiin Vuokraovi.comin heinä-joulukuun 2018 tilastoja vuoden […]

17.6.2019

Ota haltuun asunto-osakeyhtiölain muutokset!

Näitä näkemyksiä et voi ohittaa – maan johtavat asiantuntijat kertovat, miten asunto-osakeyhtiölakia pitää soveltaa. Asunto-osakeyhtiölaki – Kommentaarista on ilmestymässä uusi, päivitetty painos. Se on oiva apu isännöitsijöiden ja muiden kiinteistöalan ammattilaisten arjessa.

17.6.2019

Hallitusohjelma lupaa parannuksia vuokralaisten asemaan

Uusi hallitus aikoo kiinnittää huomiota keinoihin, joilla kohtuuttomia vuokrankorotuksia voidaan ehkäistä – kuitenkin asuinhuoneiston vuokrausta koskevaa lakia muuttamatta, kertoo Yle. Hallitusneuvottelujen asuntopolitiikka-alaryhmän puheenjohtaja Tiina Elo (vihr.) sanoo, että ratkaisuja tarvitaan, jotta asumisen kalleus ei estäisi ihmisiä muuttamasta työn perässä kaupunkeihin tai pakottaisi aikuistuneita nuoria jäämään lapsuudenkoteihinsa. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 joka kolmas asuntokunta asui vuokralla.

17.6.2019

Hallitusohjelman asuntopolitiikka: paljon hyvää ja mahdollisesti yksi raju isku rakennusalan työllisyydelle

Rinteen hallitusohjelman asuntopoliittinen osio sisältää paljon hyviä tavoitteita. Yksityisten vuokranantajien merkittävää panosta tarvitaan, jotta tavoitteet voidaan saavuttaa. Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva löytää hallitusohjelmasta paljon hyvää ja yhden suuren kysymysmerkin. Hyvät kohdat: 1.

14.6.2019

Pääkaupunkiseudulla Suomen korkeimmat hoitovastikkeet

Etelä-Suomessa maksetaan Suomen korkeimpia vastikkeita, uutisoi Helsingin Sanomat. Tilastokeskuksen torstaina julkaisemien tietojen mukaan suurimmat vastikesummat kohdistuvat pääkaupunkiseutuun. Hoitovastike on asunto-osakeyhtiöiden osakkailta kuukausittain perittävä maksuerä.

14.6.2019

Sykemittarista syntyi betonilattioiden kosteutta mittaava anturi

Tamperelaisen Wiisteen ja Suomen Saint-Gobainin yhteistyössä kehittämä innovaatio tuo helpotusta esimerkiksi useita vuosia rakennusalaa puhuttaneeseen muovimattopinnoitteisten lattioiden ja sisäilmaan liittyvien ongelmien vyyhtiin, kertoo Rakennuslehti. Kosteudenhallintapalvelussa käytetään hyödyksi digitaalisia kosteusmittariantureita, joiden langaton tekniikka on alunperin kehitetty terveydenhuoltoon sydämen toiminnan mittausta varten. ”Perinteisistä yksittäisistä mittauksista poiketen uudella ratkaisulla reaaliaikainen tieto saadaan lattiatasoitteeseen upotetuista kosteusmittausantureista”, Weberin tuotepäällikkö Hassan […]