Sivu 268

27.9.2019

Taloyhtiöt saavat Jyväskylässä maksutonta ohjausta valaistuksen suunnitteluun

Jyväskylä on ainoa kaupunki, jossa on päätyökseen kaupunkivalaistukseen keskittyvä suunnittelija, kertoo Yle. Vuonna 2000 kantakaupungin ulkovalaistukselle kirjoitettiin oma yleissuunnitelma. Konkreettisesti kaupungin tiukka ohjaus näkyy monen piha-alueen, taloyhtiön ja kiinteistön valaistuksessa.

27.9.2019

Yhtiöjärjestykset kuntoon taloyhtiöissä

Yhtiöjärjestys on taloyhtiön sisäinen laki, joka määrittää yhtiön pelisäännöt. Esimerkiksi asunnon ostamista harkitsevan on tärkeää tutustua yhtiöjärjestykseen ennen ostopäätöstä. Kiinteistöliiton lakimiehet kampanjoivat tänä syksynä sen puolesta, että taloyhtiöt pitäisivät tärkeimmän asiakirjansa aina ajan tasalla.

26.9.2019

Senaatti-kiinteistöt ottaa harppauksen aurinkosähkön tuotannossa

Valtion toimitiloista ja kiinteistöistä vastaava Senaatti-kiinteistöt käynnistää aurinko-ohjelman ja kasvattaa aurinkosähkön tuotantoa seuraavina vuosina 20-kertaiseksi nykytasosta. Tavoitteena on hankkia vuoteen 2022 mennessä noin 50 uutta aurinkovoimalaa. Senaatin nykyiset aurinkosähkövoimalat tuottavat pienehkön virastotalon sähkönkulutuksen verran vuodessa.

25.9.2019

Uusin Taloyhtiö.Nyt ilmestyi, myös verkkoon

Kiinteistöliitto julkaisee taas Taloyhtiö.Nyt-teemalehden. Se jaettiin tänään 25. syyskuuta noin 250 000 kappaleen painoksena pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla.

25.9.2019

Taloyhtiön vuosikello tukee toiminnan suunnittelua

Syksyllä taloyhtiössä pidetään talkoita, tarkastetaan lämmitysjärjestelmän toiminta talvea varten ja valmistaudutaan mahdolliseen syysyhtiökokoukseen. Myös taloyhtiön strategian tarkasteluun syksy on sopiva ajankohta. Kokosimme Kiinteistöliiton verkkosivuille taloyhtiön vuosikellon, jonka avulla kuka tahansa taloyhtiön asioiden hoitamisesta kiinnostunut voi pysyä kärryillä siitä, millaisia asioita eri vuodenaikoina on taloyhtiössä syytä huomioida.

25.9.2019

Yksilöllinen suomalainen erikoisuus

Kansainvälisestä vinkkelistä katsottuna suomalainen asunto-osakeyhtiö on erikoinen tapaus, sillä juuri missään muualla kerros- ja rivitaloasumisen hallintamuotona osakeyhtiömalli ei ole yhtä vallitseva. On esitetty arvioita, että tällä on ollut jopa yhteiskuntaa vakauttavia vaikutuksia. Looginen päättely menee siihen tapaan, että jos omistat asuntosi hallintaan oikeuttavat osakkeet ja olet vielä maksanut ne velkarahalla, et ole ensimmäisen kuohuttavan mielenliikkeen […]

25.9.2019

Elämää, ääniä ja asumista

Taloyhtiössä asuminen pääsääntöisesti sujuu rauhallisesti ja ilman sen suurempaa häiriötä naapureiden tahoilta. Joskus taloyhtiöissä kuitenkin kohdataan tilanne, jossa yksittäinen asukas aiheuttaa muille asukkaille häiriötä omalla toiminnallaan. Muiden asukkaiden ei onneksi tarvitse sietää häiritsevää elämää loputtomiin, koska taloyhtiöllä on keinot puuttua tilanteeseen.

25.9.2019

Airbnb – askelmerkkejä taloyhtiölle

AirBed & Breakfast syntyi Yhdysvaltojen Piilaaksossa 2008. Yhtiön perustajilla ei ollut varaa tulevaan vuokraan ja niinpä he keksivät tarjota ilmapatjamajoitusta vuokra-asunnossaan kaupungissa järjestettävän konferenssin vieraille. Mikä mahtava idea!

25.9.2019

GÅRDSARBETEN I HUSBOLAGEN

Löven börjar falla och trädgårdsväxterna vissnar, det är alltså höst igen, och med hösten följer lite extra gårdsarbeten. Det kan i bästa fall vara trevligt och terapeutiskt med gårdsarbeten, men i värsta fall kan gårdarnas skötsel orsaka onödiga stridigheter i husbolagen, om man inte är överens om ansvarsfördelningen. Juridiskt sett kan underhållsansvaret för gårdarna i […]

25.9.2019

Sisäpuoliset kosteusvaurion aiheuttajat

Märkätilan elinkaari on noin 20–25 vuotta, jonka jälkeen se tulee hallitusti ja suunnitelmallisesti peruskorjata/-parantaa, mielellään ennen vesivaurion syntyä. Aiemman työhistoriani aikana tutustuin vesi- ja kosteusvaurioiden aiheuttajien selvitystyöhön, vahingon laajuuden määrittelyihin, purku- ja kuivaustyön määrän selvittämiseen sekä tilanteen palauttamiseen vahinkoa edeltävään asuun. Jos käyttövesiverkosto alkaa vuotaa, sen verkoston paineen ansiosta vuoto huomataan yleensä nopeasti, koska vettä […]

25.9.2019

Asiantuntijan käynti voi ratkaista pulman

Kiinteistöliitto Uusimaa tarjoaa maksullisia toimeksiantoja jäsenkunnalleen esimerkiksi lausuntojen, neuvotteluiden ja kokouksen puheenjohtajuuden muodossa. Eräs tällainen toimeksianto oli taannoin juristimme tekemä sovittelu-/neuvottelukäynti. Pitkään taloyhtiössä yksin asunut vanhempi henkilö koki, että naapuriin muuttanut lapsiperhe häiritsee hänen elämistään ja asumistaan.

25.9.2019

Kiinteistöliitto Uusimaa – puhelinneuvonta on jäsentemme maksuton etu

Arkisessa neuvontatyössä yhdistyksemme asiantuntijat kohtaavat hyvin erilaisia kysymyksiä ja tilanteita. Osaava taloyhtiön hallitus sekä asioihin perehtyminen, ovat taloyhtiön kannalta todella tärkeitä asioita. Suurimmassa osassa taloyhtiöitä asiat ovat hyvin – yhtiö on hyvin hoidettu ja asiat ovat järjestyksessä.