Vuokramarkkinakatsaus: Tampere ja Turku asuntosijoittajien suosiossa

Suomen Vuokranantajien tuoreen vuokramarkkinakatsauksen mukaan pääkaupunkiseutu on Suomen ainoa metropoli, mutta Tampere ja Turku kirivät perässä. Katsauksen mukaan eri alueiden eriytyminen vahvistuu tulevina vuosina. Maan tärkeiden kasvukeskusten kehitystä vauhdittamaan tarvitaan fiksuja liikenneinvestointeja sekä asuntotuotantoa myös tulevina vuosina.

Neljättä kertaa julkaistussa Suomen Vuokranantajien vuokramarkkinakatsauksessa tarkastellaan eri kaupunkien vuokramarkkinanäkymiä Vuokraovi.comin kevään 2019 tilastojen sekä Tilastokeskuksen tietojen valossa.

– Vaikka asuntotuotantomäärät ovat olleet Tampereella viime vuosina huomattavan korkeat, näyttää kaupunkiseudun vetovoima niin kovalta, että vuokrat ja asuntojen hinnat edelleen nousevat. Tampere vain vahvistaa asemaansa selkeänä Suomen kakkoskeskuksena, kuvaa Suomen Vuokranantajien yhteiskuntasuhdejohtaja Tuomas Viljamaa Tampereen tilannetta.

– Turku on viime vuosina ollut asuntosijoittajien suosiossa. Kaupunkiseudun näkymät ovat olleet poikkeuksellisen hyvät. Viimeisissä tilastoissa Vuokraovi.comin vuokrien kehityksestä nähdään, että vuokrat ovat hieman jopa laskeneet. Kun tarjontaa tulee lisää, markkina reagoi näin. Turussa on käynnissä pieni tasaantuminen, vaikka viime vuosina Turku on hienoisesti ajanut Tamperetta kiinni.

– Turun kannalta on olennaista tehdä päätöksiä, joilla kaupungin kasvu-ura säilyy. On selvää, että keskustelussa pitkään olleet raideinvestoinnit ovat avainasemassa, jotta kaupunkirakenteen tiivistämistä ja elinvoimaisuuden vahvistamista voidaan jatkaa. Tässä Turku on Tamperetta muutaman askeleen perässä, Viljamaa vertailee.

SVA_Vuokramarkkinakatsaus_2019syksy

 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

20.4.2023

Vuokrien nousu taittui pääkaupunkiseudulla ja Tampereella

Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa 1,7 prosenttia tammi-maaliskuussa vuodentakaiseen nähden, kertoo Tilastokeskus. Vuokrat nousivat pääkaupunkiseudulla 1,0 ja muualla Suomessa 2,1 prosenttia.

asuntokauppa käänne parempaan

29.11.2023

Asuntokauppa käy edelleen heikosti

Asuntokaupassa ei ole tapahtunut kauan odotettua käännettä parempaan. Kiinteistönvälittäjien kautta tehtiin lokakuussa 10 prosenttia vähemmän vanhojen asuntojen kauppoja kuin vuotta aikaisemmin. Tampereella uudisasuntojen kauppa käy hyvin.

Kotipehkussa yhteisöllisesti

21.12.2022

Kotipehkussa asutaan yhteisöllisesti

Tamperelaisessa As Oy Kotipehkussa elämä on yhteisöllistä. Taloyhtiöstä löytyy muun muassa päiväkoti, yhteistalo, kasvimaa, maakellari ja bändikämppä. Taloyhtiön juuret ovat opiskelijoiden kommuuniasumisessa 1990-luvulla.

aurinkovoimalan hankinta

5.10.2023

Ota nämä huomioon aurinkovoimalan hankinnassa

Taloyhtiöiden asukkaat voivat hyödyntää aurinkopaneeleiden tuottamaa sähköä omassa taloudessaan energiayhteisön avulla. Energiayhteisö tarkoittaa taloyhtiön osakkaiden yhteenliittymää, joka perustetaan yhteistä sähköntuotantoa varten.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti