Huomioi naapurit Halloweenin vietossa

Yhdysvalloista Suomeen rantautuneella Halloweenilla ei ole Suomessa yhtä päivämäärää, johon juhlinta keskittyisi. Näin Halloweenin vietto saattaa jatkua useita päiviä, jopa viikkoja, eikä tämä välttämättä miellytä kaikkia.

Taloyhtiössä naapurit on huomioitava Halloweenin vietossa, kuten kaikessa muussakin toiminnassa. Yksi osa naapureiden huomioimista on se, että koristeet pidetään oman huoneiston sisäpuolella, eikä niitä levitellä esimerkiksi porraskäytävään tai taloyhtiön pihamaalle.

– Jo paloturvallisuus edellyttää, ettei kurpitsoja tai muita koristeita saa laittaa porraskäytäviin, muistuttaa Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Karkki vai kepponen?

Halloweenin viettoon kuuluvat Yhdysvalloissa myös ovelta ovelle karkkien toivossa kiertävät lapset. Kristel Pynnösen mukaan mikään laki ei kiellä lasten karkinkerjuuta, mutta asukas saa luonnollisesti itse päättää, avaako ovensa vai ei.

– Myös ovelle koputtelijan kannattaa muistaa, ettei kenenkään ole pakko avata oveaan tai antaa karkkia, Pynnönen sanoo.

Yhdysvalloissa, jossa Halloweenilla on pitkät perinteet, osa taloyhtiöistä on määritellyt ajankohdat, jolloin ”karkki tai kepponen” -kiertely on sallittua. Suomessa kyse ei ainakaan toistaiseksi ole niin isosta ilmiöstä, että tällaisille aikarajoille olisi Kristel Pynnösen mielestä tarvetta.

– Mutta jos joku kokee kiertelyn kovasti häiriöksi, mikään ei estä häntä teippaamasta oveensa lappua, jossa asia ilmaistaan. Tästä ei kannata Halloweenia viettävien naapureidenkaan pahastua, Pynnönen neuvoo.

 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

2.5.2025

Tieliikenteen ja lähinaapureiden melu häiritsevät kaupungeissa

Suomen kymmenen suurimman kaupungin asukkaille suunnatun kyselyn mukaan tieliikenteen melu häiritsee asukkaiden kotona oleskelua eniten. Toiseksi eniten asukkaita häiritsee lähinaapureista tuleva melu.

26.3.2025

Taloyhtiöiden kannattaa olla perillä kaavahankkeista – ”Tärkeintä on olla ajoissa liikkeellä”

Oman asuinalueen kaavoitushankkeita kannattaa seurata taloyhtiöissä silmä tarkkana ensimetreistä lähtien ja linjata mahdolliset muutosehdotukset yhdessä osakkaiden kanssa. Muutosehdotusten on oltava hyvin perusteltuja – pelkkä vastustaminen ei riitä.

18.9.2025

Puiden kaataminen taloyhtiön piha-alueella – mitä on huomioitava?

Syksyllä taloyhtiön pihatalkoissa saattaa olla työlistalla puiden ja pensaiden karsimista. Työ täytyy ajoittaa sellaiseen ajankohtaan, ettei karsiminen aiheuta kasvin kuolemaa. Myös tekotapa täytyy valita niin, ettei se vahingoita kasvia.

grillaaminen taloyhtiössä

9.6.2025

Grillaaminen taloyhtiössä – mitkä ovat pelisäännöt?

Grillaus kuuluu tavanomaiseen asumiseen, eikä sitä voida kategorisesti kieltää. Ehtoja sille voidaan kuitenkin asettaa. Katse kannattaakin suunnata taloyhtiön järjestyssääntöihin ja tutkia, ohjeistetaanko siellä jotain grillaamisesta.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti