Vuokramarkkinakatsaus: Seinäjoki kasvaa, Vaasa polkee paikallaan

Suomen Vuokranantajien tuoreen vuokramarkkinakatsauksen mukaan Seinäjoen ja Vaasan kehitys kulkee eri suuntiin: Seinäjoki kasvaa, kun taas Vaasa polkee paikallaan.

Neljättä kertaa julkaistussa Suomen Vuokranantajien vuokramarkkinakatsauksessa tarkastellaan eri kaupunkien vuokramarkkinanäkymiä Vuokraovi.comin kevään 2019 tilastojen sekä Tilastokeskuksen tietojen valossa.

Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan Seinäjoki kasvaa suhteellisesti hyvin nopeasti. Vaasan kasvu on polkenut paikallaan ja ennusteen mukaan kasvua ei juurikaan ole luvassa.

– Rakkaat naapurit näyttävät kulkevan eri suuntiin. Seinäjoki kasvaa ja vahvistuu, kun Vaasa taas polkee paikallaan. Seinäjoen näkymiä tukee sijainti pääradan varressa. Vaasan vahvuutena ovat yliopistot, jotka takaavat asuntosijoittamiselle vahvan pohjakysynnän, Suomen Vuokranantajien yhteiskuntasuhdejohtaja Tuomas Viljamaa perustelee.

– Vaasan kannalta olennaista on saada opiskelijat jäämään valmistumisen jälkeen seudulle. Siinä on vielä tekemistä. Työllisyys on Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla Suomen mittapuulla verrattain korkeaa, mikä luo edellytyksiä, että Vaasan seudulle voidaan jäädä.

– Yksityisten vuokranantajien kannattaa tunnistaa eri kaupunkien trendit ja sovittaa oma strategiansa siihen. On tärkeää opiskella ja tunnistaa erityispiirteet. Paikallistuntemus on onnistuneen sijoituksen perusedellytyksiä, osoittaa Viljamaa.

 

SVA_Vuokramarkkinakatsaus_2019syksy

 

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

10.8.2018

Vaasan kaupungille ja seudulle uusi ilme

Vaasan kaupunki, Vaasan seutu ja Visit Vaasa ottivat käyttöön uuden logon ja visuaalisen ilmeen 8.8.2018 alkaen. Missään muualla Suomessa ei ole aikaisemmin tehty yhtä laajaa seudullista yhteistyötä yhteisen brändin eteen. Myös asukkaat ja henkilökunta otettiin mukaan suunnitteluun.

18.7.2018

Ennuste: Vuokratuotot pysyvät tasaisen maltillisina – Kuopio kiri asuntosijoittajan ykköskaupungiksi

Suomen Vuokranantajien Pellervon taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan yksityinen asuntosijoittaja saa vuokraustoiminnasta maltillista ja vakaata tuottoa. Vuokratuotto on pitkällä aikavälillä pysynyt käytännössä samana noin 3,5 prosentissa. Tutkimuksesta selviää, että asuntomarkkinoilla on kuitenkin merkittäviä alueellisia ja kaupunginosakohtaisiakin eroja.

16.4.2018

Löytyykö putkiremonteista alueellisia eroja?

Vaikka perinteinen putkiremontti on edelleen suosittu tapa toteuttaa viemäreiden uusiminen, haastavat sukitus ja ruiskuvalu sekä näiden yhdistelmä, hybridi, perinteisiä menetelmiä. Vaasan seudulla entistä useampi viemärisaneeraus toteutetaan viemärien sisäpuolisilla korjauksilla. Vaasan seudulla on huomattu, että siellä kunnostetaan vanhoja valurautaviemäreitä sisäpuolisin korjauksin enemmän kuin muualla päin Suomea.

12.7.2017

Asuntosijoittaminen on pitkäjänteistä ja kannattavaa sijoitustoimintaa – alueelliset erot kuitenkin suuria

Suomen Vuokranantajien Pellervon taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan yksityinen asuntosijoittaja saa vuokraustoiminnasta vakaata tuottoa. Asuntojen kysyntä on kasvanut tasaisesti kasvukeskuksissa. Tutkimuksesta selviää, että asuntomarkkinoilla on merkittäviä alueellisia eroja.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti