Isännöitsijän valinta kuuluu hallitukselle

Isännöitsijän valinta on hallituksen toimivaltaan kuuluva asia. Hallituksen toimivaltaan kuuluu näin ollen myös isännöintisopimuksen laadinta ja sen ehdoista sopiminen. Edes yhtiöjärjestyksessä ei voida määrätä, että isännöitsijän valinta kuuluisi muulle toimielimelle kuin hallitukselle.

Isännöitsijä toimii yhteistyössä hallituksen kanssa. Hallituksen tulee isännöitsijän valinnassa kiinnittää huomiota isännöitsijän osaamiseen ja pätevöitymiseen. Koulutus ja kokemus ovat merkittäviä seikkoja, ja erityisesti kyky toimia ihmisten kanssa on tehtävän hoidon kannalta olennaista. Taloyhtiön asukkaille arki muodostuu erilaisista sosiaalisista tilanteista ja näissä isännöitsijän ammattitaito korostuu.

Asunto-osakeyhtiölain mukaan isännöitsijä huolehtii kiinteistön ja rakennusten pidosta ja hoitaa yhtiön muuta päivittäistä hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Päivittäiseen hallintoon sisältyviä tehtäviä ei laissa ole voitu yksityiskohtaisesti määritellä. Isännöintisopimusta tehtäessä on olennaista sopia mahdollisimman tarkasti, mitä isännöintisopimus sisältää ja mitkä tehtävät kuuluvat kuukausipalkkioon ja mitkä tehtävät erillislaskutuksen piiriin.

Hallituksen toimivaltaan kuuluu myös isännöitsijän vaihtaminen. Yhtiökokous ei voi vaihtaa isännöitsijää, vaikka osakkaat niin haluaisivat. Päätös isännöitsijän vaihtamisesta tehdään hallituksessa enemmistöpäätöksellä.

Artikkeli on julkaistu Suomen Kiinteistölehden numerossa 9/2021.

Ville Hopsu

Kirjoittaja on neuvontalakimies Kiinteistöliitto Uusimaa ry:ssä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

5.11.2025

Kaksi puheenjohtajaa kertoo, miksi isännöitsijä meni vaihtoon

Yhteistyö isännöitsijän kanssa saattaa sujua kuin tanssi – tai aiheuttaa harmaita hiuksia koko hallitukselle. Toisinaan epäluottamus johtaa isännöitsijän vaihtamiseen. Kiinteistölehti Lounais-Suomi kysyi kahden turkulaisen taloyhtiön kokemuksista.

5.3.2026

Kuinka paljon toimivaltaa isännöitsijällä on asunto-osakeyhtiössä?

Asunto-osakeyhtiössä yhtiökokouksella on yleistoimivalta, kun taas hallituksen ja mahdollisen isännöitsijän toimivalta on rajoitetumpaa. Toimivallanjako taloyhtiössä on periaatteessa selkeä: ylintä päätösvaltaa käyttää yhtiökokous, hierarkiassa seuraavana on hallitus ja tämän jälkeen isännöitsijä.

Tilaajille

Taloyhtiön välttämättömät tehtävät pitää tulla hoidetuiksi myös isännöitsijän poissa ollessa.

5.9.2025

Isännöitsijän poissaolo – kuka hoitaa taloyhtiön asiat?

Isännöintiyrityksen tulee järjestää toimintansa siten, että taloyhtiön välttämättömät tehtävät tulevat hoidetuiksi myös kohdeisännöitsijän ollessa lomalla tai sairaana. Kun taloyhtiön asioiden hoitamiseen osallistuu useampia henkilöitä, poissaolojen paikkaaminenkin on helpompaa.

17.12.2025

Isännöinti on myös asiakaspalvelua – moni ei tiedä, mitä isännöitsijän tehtäviin kuuluu

Toisinaan tyytymättömyys isännöinnin asiakaspalveluun johtuu osakkaiden ja asukkaiden omasta tietämättömyydestä ja harhaluuloista. Moni esimerkiksi edelleen luulee, että isännöinti ja kiinteistönhuolto ovat yksi ja sama asia.