
Saako ulkomaalainen hankkia asunto-osakeyhtiön osakkeita Suomessa?
Kuluvan vuoden alusta lähtien EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolisten maiden kansalaisten on täytynyt hakea puolustusministeriöstä lupa kiinteistön hankkimiseen Suomesta. Uudistuksen on arveltu vaikuttavan myös ulkomaalaisen oikeuteen hankkia asunto-osakeyhtiön osakkeita Suomessa, kirjoittaa lakiasiantuntija Kiinteistöliiton blogissa. Lupaa edellyttävällä kiinteistön hankinnalla tarkoitetaan sellaista oikeustoimea, jolla hankitaan kiinteistön tai sen määräosan tai määräalan omistusoikeus.