Ikääntyneet haluavat asumaan tavalliseen kerrostaloon palvelujen äärelle

Valtaosa ikääntyneistä haluaa tulevaisuudessa asua kerrostalossa, palveluiden lähellä. He toivovat asumiselta vaivattomuutta, esteettömyyttä, kaikenikäisten seuraa ja yhteisöllisyyttä, kertoo uusi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmassa toteutettu selvitys.

Valtion tulee tukea ikääntyneiden asumista suuntaamalla asuntotuotantoa palvelujen lähelle ja hyvien jouk­koliikenneyhteyksien ääreen. Uusia asuntoja tarvitaan erityisesti kaupunkien keskustoihin ja lähiöihin sekä rajatusti pienempien kuntien taajamiin, todetaan Ikääntyneiden asumisratkaisujen tarve ja toteutus -selvityksessä.

Selvitys käsittelee ikään­tyneiden asumisen uustuotantotarpeita, ratkaisuja ja rahoitusta sekä ikääntyneiden tarpeita ja toiveita. Selvityksen toteutti ympäristöministeriön toimeksiannosta Ramboll Management Consulting Oy.

Yhteisöllisyyttä ja esteettömyyttä suosittava

Ikääntyneet ovat heterogeeninen joukko esimerkiksi varallisuuden, asumisolojen, olemassa olevan turvaverkon ja toimintakyvyn suhteen. Heille on tarjottava nykyistä moni­puolisempia, yhteisöllisyyttä tukevia vaihtoehtoja. Tulevaisuudessa yhä useampi ikääntynyt asuu yksin. Selvityksessä korostetaankin asuntotuotantoa, jossa kaikenikäiset ihmiset voivat asua yhdessä sekä auttaa toisiaan. Ikääntyneille yksinomaan suunnatut asuintalot ja korttelit usein eristävät asukkaita muusta naapurustosta.

Monen kunnan ikääntyviä koskevat asumistarpeet ratkaistaisiin edistämällä esteettömyyttä nykyisessä asuntokannassa. Esteettömyyttä ja saavutettavuutta tulee kuitenkin tarkastella yksittäistä asuntoa tai rakennusta laajemmin. Sen tulee ulottua koko asuinympäristöön, mikä näkyy vaikkapa pääsyssä palveluihin.

Korjausrakentamista on tuettava edelleen, jotta nykyinen asuntokanta on jatkossa sopiva mahdollisimman monelle asukkaalle. Senioriasumisoikeusasuntoja tulee rakentaa paikkakunnille, joissa asuntopula on suuri ja väestömäärä riittävä. Pienemmillä paikkakunnilla asumisoikeusasuntoihin liittyy monia riskejä.

Selvityksessä ilmenee myös, etteivät useimmat kunnat ole riittävästi varautuneet väestön ikääntymiseen ja siihen, mitä tämä tarkoittaa asumisen kannalta. Kunnilla on jopa osin puutteellinen käsitys ikääntyvän väestön määrästä, varallisuus- ja tulotasosta, asumistarpeista sekä sijoittu­misesta kunnan sisällä. Tiedon puute on suuri haaste tarvittavan monimuo­toisen asuntotuotannon suunnittelun kannalta.

Tutustu Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman selvitykseen.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

isännöinnin kilpailutus

11.10.2023

Isännöinnin kilpailutus kannattaa valmistella huolella

Isännöintipalvelun kilpailutus voi tulla ajankohtaiseksi useasta eri syystä. Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi järjesti huhtikuussa jäsenilleen koulutustilaisuuden isännöinnin ostamisesta. Erityisesti isännöinnin laadun arviointi herättää kysymyksiä.

4.10.2023

Kiinteistöpalvelujen kysynnän odotetaan laskevan

Kiinteistöpalvelualan suhdannetilanne heikkenee, mutta siitä huolimatta ammattitaitoisen työvoiman puute pysyy merkittävänä vaikeutena. Hakijoiden puute on suurin syy rekrytointivaikeuksille.

talokeskus 100 vuotta

20.10.2023

Kaupallinen yhteistyö

Talokeskus – kiinteistöjen huolenpitoa 100 vuotta

Suomen Talokeskus täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Se on maan vanhin kiinteistöjen ylläpidon ja rakentamisen asiantuntija. Talokeskus tarjoaa huolenpitoa kiinteistön koko elinkaarelle tarkastuksista suunnittelu- ja energiapalveluihin.

Suomen Talokeskus Oy

hissin jälkirakennus

17.4.2023

Hissin jälkirakennus kannattaa

Hissin rakentaminen kerrostaloon jälkikäteen kannattaa, sillä iäkkäiden lisäksi siitä hyötyvät muun muassa lapsiperheet. Rakentamisen kustannukset jaetaan niin, että ylempien kerrosten osakkaat maksavat remontista enemmän.

Tilaajille

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti