taloyhtiölaina

Sivu 4

30.1.2020

Suomen Pankki luotsaamaan kansalaisten talousosaamista

Kotitalouksien velat suhteessa tuloihin ovat ennätyskorkealla. Suomen Pankki ryhtyy laatimaan kansallista suunnitelmaa kansalaisten talousosaamisen kohentamiseksi, kirjoittaa Kaleva. Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehnin mukaan työ lähtee liikkeelle välittömästi.

5.11.2019

Tutkimus: Joka neljäs taloyhtiön osakas tuntee oman taloyhtiönsä talouden heikosti

Suurin osa suomalaisten taloyhtiöiden osakkaista kokee tuntevansa oman taloyhtiönsä taloudellisen tilanteen vähintään melko hyvin. Joka neljäs (23 %) osakkaista ei kuitenkaan tiedä, onko omalla taloyhtiöllä lainaa tai mitkä ovat oman taloyhtiön suurimmat menoerät. Tiedot selviävät Realia Isännöinnin IRO Researchillä teettämästä Tuhat suomalaista -tutkimuksesta.

22.10.2019

Suomen vuokramarkkinat toimivat hyvin – markkinatalous toimii vuokralaisten hyväksi

Suomen Vuokranantajien tuoreen vuokramarkkinakatsauksen mukaan markkinatalous toimii vuokralaisten hyväksi Suomen vuokramarkkinoilla. Katsauksen mukaan eri alueiden eriytyminen vahvistuu tulevina vuosina. Pääkaupunkiseudun ja muiden kasvukeskusten kehitystä vauhdittamaan tarvitaan asuntotuotantoa myös tulevina vuosina.

18.10.2019

Asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakausjärjestelmä laitettava kuntoon

Kiinteistöliitto kiirehtii uudistuksia asunto-osakeyhtiöiden perusparannuksia varten myönnettäviin valtiontakauksiin. Esimerkiksi takausmaksu tulisi alentaa kahdesta prosentista yhteen prosenttiin takauslainan pääomasta. Vakuusriskiarvioinnissa tulisi käyttää arviota tuettavan asunto-osakeyhtiön asuntojen käyvästä arvosta peruskorjauksen jälkeen, ei ennen korjauksia.

1.10.2019

Ehkäistäänkö kotitalouksien ylivelkaantumista vai vaikeutetaanko perheiden kodin hankintaa?

Valtiovarainministeriön kotitalouksien velkaantumista pohtineen työryhmän ehdotukset vaikeuttaisivat toteutuessaan asuntolainan saamista ja asunnon ostamista, esittää Suomen Vuokranantajat. Valtiovarainministeriön kotitalouksien velkaantumista pohtinut työryhmä jätti tänään raporttinsa. Raportissa esitetään runsaasti keinoja kotitalouksien velkaantumisen ehkäisyyn.

30.9.2019

Asuntoyhteisöjen lainakannan kasvu hidastunut

Asuntoyhteisöjen lainakannan vuosikasvu oli 9,8 % elokuussa 2019, kertoo Suomen Pankki. Kasvuvauhti oli elokuussa kolmatta kuukautta peräkkäin alle 10 %, eikä kanta ole kasvanut yhtä hitaasti kolmeen vuoteen. Hidastumisesta huolimatta kasvuvauhti on yhä ripeää.

25.6.2019

KL: Hallitusohjelmassa miina asuntosijoittajille

Kauppalehti esittää pääkirjoituksessaan, että hallitusohjelmaan sisältyy taloyhtiölainan lyhennysten vähennyskelpoisuuden osalta miina asuntosijoittajille. Lehti viittaa siihen, että hallitus aikoo selvittää mahdollisuutta uudistaa asuntosijoittamisen verotusta niin, että yhtiölainan lyhennystä ei voisi enää vähentää vuokratuotosta. Hallituksen tavoite on hillitä kotitalouksien velkaantumista tilanteessa, jossa uudiskohteissa taloyhtiölainan osuus voi olla jopa 80 prosenttia asunnon kokonaishinnasta.

3.6.2019

Asuntoyhteisöjen velkaantumisen kasvu taittunut

Asuntoyhteisöillä oli huhtikuussa 2019 yhteensä 32,8 miljardin euron arvosta lainoja, kertoo Suomen Pankki. Lainojen määrän kasvu on tasoittunut. Asuntoyhteisöillä tarkoitetaan muun muassa asuntojen vuokranvälitystä harjoittavia toimijoita ja taloyhtiöitä.

11.4.2019

Kiinteistöliiton talous- ja rahoituskysely: Kolmannes taloyhtiöistä velattomia

Taloyhtiöiden velkamäärä vaikuttaa Kiinteistöliiton tekemän talous- ja rahoituskyselyn perusteella maltilliselta. Helmikuussa toteutettuun kyselyyn vastasi yli 3000 taloyhtiöitä, joista noin kahdella kolmesta velkaa ei ollut lainkaan tai sitä oli alle 100 000 euroa. Velattomia yhtiöitä oli kyselyn mukaan noin kolmannes, hieman yli 30 prosenttia taloyhtiöistä.

20.7.2018

Suomalaisten kotitalouksien ylivelkaantuminen heijastuu myös taloyhtiölainoihin

Eivätkö suomalaiset osaa enää käsitellä rahaa? Siltä ainakin näyttäisi viimeaikaisten velkaantumistilastojen ja Suomi-Areenassa pidetyn Suuren Pankkikeskustelun perusteella. Tästä kotitalouksien huolestuttavasta velkaantumisesta kirjoittaa Kauppalehti.

7.6.2018

Taloyhtiölainakeskustelu kuohuu – ”Kunhan nyt ei menisi lapsi pesuveden mukana”

Taloyhtiölainoihin liittyvä keskustelu on käynyt kuumana. Erityisesti pankit ovat ryhtyneet vaatimaan lainakattoa taloyhtiölainoille. Kaikkia ostajia koskeva matalampi lainakatto voi olla järkevä muutos, mutta jos taloyhtiölainoja aletaan väärin perustein muokata tai vuokranantajien verokohtelua kiristää, kipeästi markkinoille kaivattu asuntotuotanto tulee dramaattisesti hidastumaan.

16.5.2018

Kotitalouksien velkaantuneisuus kasvattaa talouden haavoittuvuutta

Suomalaisten kotitalouksien velka on kasvanut ennätyksellisen suureksi. Asuntolainojen lisäksi kotitalouksien velan määrää lisäävät taloyhtiölainat, joilla rahoitetaan asunto-osakeyhtiöiden uudis- tai korjausrakentamista. Kulutusluottojen ehtojen keveneminen ja digitalisaation mahdollistamat uudet rahoituspalvelut lisäävät entisestään kotitalouksien riskiä velkaantua.