Kiinteistöliiton talous- ja rahoituskysely: Kolmannes taloyhtiöistä velattomia

Taloyhtiöiden velkamäärä vaikuttaa Kiinteistöliiton tekemän talous- ja rahoituskyselyn perusteella maltilliselta. Helmikuussa toteutettuun kyselyyn vastasi yli 3000 taloyhtiöitä, joista noin kahdella kolmesta velkaa ei ollut lainkaan tai sitä oli alle 100 000 euroa.

Velattomia yhtiöitä oli kyselyn mukaan noin kolmannes, hieman yli 30 prosenttia taloyhtiöistä. Alle 20 huoneiston yhtiöistä velattomia oli lähes puolet. Yli kolmanneksella oli velkaa alle 100 000 euroa.

– Kyselymme perusteella taloyhtiöissä tiedostetaan korjaushankkeiden rahoituksen haasteet, kuten lainan saatavuuteen ja osakkaiden maksukykyyn liittyvät kysymykset, sanoo Kiinteistöliiton talous- ja veroasiantuntija Juho Järvinen.

Uudiskohteiden velat vähenevät nopeasti

Uudiskohteiden velkamäärät vähenevät kyselyn perusteella nopeasti rakennusvaiheen jälkeen. Kyselyyn vastanneista rakennusvuosien 2000-2009 taloyhtiöistä hieman runsaalla puolella yhtiöistä ei ollut enää yhtään velkaa jäljellä. Vuosina 2010-2015 rakennetuillakin velattomien yhtiöiden osuus oli yli kolmannes.

Joka kolmas taloyhtiö varautuu tuleviin korjaushankkeisiin

Talous- ja rahoituskyselyn vastaajien taloyhtiöistä kolmannes kerää etukäteen varoja tulevia korjaushankkeita varten. Varautumisesta on keskusteltu yli 70 prosentissa taloyhtiöistä. Kyselyn vastaajista yli 60 prosenttia oli sitä mieltä, että taloyhtiön tulisi kerätä varoja etukäteen tulevia hankkeita varten.

Juho Järvinen muistuttaa, että etukäteen kerätyt varat auttavat yhtiötä myös toteuttamaan hankkeita tilanteissa, joissa pankki vaatii yhtiöltä omarahoitusosuutta lähteäkseen rahoittamaan hanketta.

– Keräämällä osan hankkeen rahoituksesta etukäteen yhtiö pystyy jakamaan osakkaille kohdistuvaa maksurasitusta useammalle vuodelle. Tällöin vastiketasot pysyvät matalampina ja maksuvaikeuksia voidaan ennaltaehkäistä, toteaa Järvinen.

Lainansaannissa paikoitellen haasteita

Taloyhtiöt saavat pankeista edelleen lainaa korjaushankkeitaan varten, mutta vuokranantajaosakkaiden määrä näkyy kyselyn vastauksissa. Yhtiöissä, joissa vuokranantajaosakkaiden osuus on alle 30 prosenttia, lainansaannissa on kohdannut ongelmia vain vajaat kolme prosenttia vastaajista. Taloyhtiöissä, joissa vuokranantajien osuus on yli 30 prosenttia, lainansaantiongelmia on kohdannut lähes joka kymmenes lainaa hakeneista yhtiöistä.

– Suunnitelmallisuus yhtiön taloudenpidossa ja korjausten tekeminen ajallaan antavat taloyhtiölle hyvät lähtökohdat lainaneuvotteluihin, korostaa Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

2.10.2025

Taloyhtiöiden lainansaanti on vaikeutunut – alueelliset erot suuria 

Taloyhtiöiden lainansaantiongelmat ovat jatkuneet ja jonkin verran yleistyneet, selviää Kiinteistöliiton talous- ja rahoituskyselystä. Pienten yhtiöiden tilanne on hankalin. Myös alueelliset erot rahoituksen saatavuudessa ovat merkittäviä.

talousvesi

24.2.2025

Helsingin talousvesi hyvälaatuista

Helsingin talousvesi oli viime vuonna laadultaan hyvää, kertoo kaupungin talousveden laatua valvova Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut. Laatua seurataan määrittämällä näytteistä mikrobiologisia ja kemiallisia muuttujia viikoittain. Helsingin alueella on kaksi talousvettä valmistavaa laitosta, Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitos ja Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitos.

14.10.2025

Taloyhtiön talousarvio ensi vuodelle – huomioi nämä korotukset

Taloyhtiöiden hoitokulut kasvavat ensi vuonna maltillisesti, ja paikkakunta- ja taloyhtiökohtaiset erot voivat olla suuria. Näin arvioi Kiinteistöliitto, joka on julkaissut ohjeen taloyhtiöiden talousarviosuunnittelun tueksi.

Kerrostaloja lähiömaisemassa Turun Hepokullassa.

19.6.2025

Hoitovastikkeet nousevat tänä vuonna maltillisesti

Taloyhtiöiden hoitovastikkeet ovat tänä vuonna nousseet kahta edellisvuotta maltillisemmin, ilmenee Kiinteistöliiton kyselystä. Kunta- ja kiinteistökohtaiset erot ovat kuitenkin suuria. Hoitovastike on noussut kerrostaloissa keskimäärin 2,5 prosenttia ja rivitaloissa 3,5 prosenttia kuluvana vuonna.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti