taloyhtiö

Sivu 9

12.5.2017

Asumismenot

Asumismenot taloyhtiössä koostuvat pääsääntöisesti seuraavista osista: Hoitovastike – Hoitovastikkeella katetaan yhtiön juoksevat kulut eli hoitokulut, siis esimerkiksi kiinteistöhuollon ja vuosikorjausten kulut. Kulut jaetaan osakkaiden kesken yhtiöjärjestyksen vastikeperusteiden mukaisesti. Vastikkeet määritellään yleensä neliömetriä kohden, eli mitä isompi asunto osakkaalla on, sitä suurempaa vastiketta hän maksaa.

14.2.2017

Kenen kuuluu maksaa perustasoa kalliimpi hana?

Maija toimii muistisairaan äitinsä omaishoitajana ja edunvalvojana. Eräänä päivänä äidin postilaatikosta kolahtaa ilmoitus, jonka mukaan taloyhtiö tulee vaihtamaan kaikki keittiöiden hanat uusiin. Maija riemastuu ilmoituksesta.

30.9.2016

Tiivistä tietoa taloyhtiöille Salossa ja Lappeenrannassa

Taloyhtiöille tärkeää ja ajankohtaista tietoa on syksyn kuluessa tarjolla mm. Salossa ja Lappeenrannassa. Näillä paikkakunnilla taustalla ovat Kiinteistöalan Luotettavat kumppanit eli REM-verkosto, joka järjestää asiantuntijapuheenvuoroista ja näyttelyistä koostuvat maksuttomat tapahtumat alueellisten kiinteistöyhdistysten kanssa.

20.9.2016

Jopa 66% asukkaista ei tunne talonsa pelastussuunnitelmaa*

Lakisääteinen pelastussuunnitelma tunnetaan taloyhtiöiden asukkaiden keskuudessa heikosti. Turvallinen taloyhtiö -kiertue pyrkii vaikuttamaan tähän ja edistämään asuintalojen turvallisuutta sekä riskeihin varautumista. Kiertueen ensimmäinen tapahtuma järjestetään Vantaalla keskiviikkona 21.9.2016.

14.9.2016

Pääkaupunkiseudulla yli 20 % edullisemmat vesimaksut kuin muualla Suomessa

Kiinteistöverojen ja kuntakohtaisten tariffien nousussa on ollut suvantovaihe vuonna 2016. Kaiken kaikkiaan kuntakohtaiset verot ja maksut ovat nousseet keskimäärin vain 0,5 %. Pääkaupunkiseudulla erot ovat olleet suuremmat, mutta molempiin suuntiin.

14.9.2016

Kiinteistöpalveluyrityksillä kirittävää digitalisaatiossa

Digitalisaatio on vasta tekemässä tuloaan kiinteistöpalvelualalle eikä sen merkityksestä toimialalle tai yritysten toiminnalle ole vielä selkeää kuvaa. Asiaa selvitettiin Tampereen teknillisen yliopiston tutkimuksessa, jossa vertailtiin digitaalisuuden nykytilaa ja kehityssuuntia kiinteistö- ja rakennusalan yrityksissä. Investoinnit digitalisointiin ovat kasvamassa lähivuosina siitäkin huolimatta, että saavutettavat hyödyt koetaan suhteellisen epävarmoiksi.

14.9.2016

Kiinteistökustannukset nousseet maltillisesti 2016

Kiinteistöverojen ja kuntakohtaisten tariffien nousussa on suvantovaihe vuonna 2016. Kaiken kaikkiaan kuntakohtaiset verot ja maksut ovat nousseet keskimäärin 0,5 prosenttia vuonna 2016. Kuntakohtaiset erot ovat suuria.

13.9.2016

Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat vuodessa 1,0 prosenttia

Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 1,0 prosenttia vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 vastaavasta ajanjaksosta. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kiinteistön ylläpidon kustannusindeksistä 2010=100. Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksin 2010=100 vuosimuutokset neljännesvuosittain, % Kiinteistön ylläpitokustannuksista vuodessa eniten kallistuivat erilliskustannukset 4,4 prosenttia.

13.9.2016

Asunto-osakeyhtiöiden hoitokulut nousivat vuonna 2015

Asunto-osakeyhtiöiden hoitokulut olivat vuonna 2015 keskimäärin 4,26 euroa huoneistoneliöltä kuukaudessa. Hoitokulut nousivat edellisvuodesta 2,7 prosenttia. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen laatimasta asunto-osakeyhtiöiden taloustilastosta.

8.9.2016

Karvekselta kolme uutta palvelukonseptia

Kolmen uuden palvelukonseptin taustalla on hankkeissa ja käytännön työssä esiin tulleet haasteet. Karves Yhtiöiden uudistettu missio – ymmärrettävää asiantuntijuutta kiinteistöjen ja tulevien sukupolvien parhaaksi – on antanut suuntaviivoja konseptien kehitystyöhön, sillä usein suurimmat haasteet ovat nimenomaan ymmärryksessä ja kommunikoinnissa. Lisää ymmärrystä ja kokemuksellisuutta julkisivuremontteihin Rakennesuunnittelun tiimipäällikkö Janne Luhtamäki toi esiin, että päättäjien tulee ymmärtää julkisivuremonttien suunnitteluprosessi, […]

8.9.2016

Lämpökaivoihin toimitettu väärää lämmönsiirtonestettä

Suomen Kalustekierrätys Oy on myynyt useiden maalämpöjärjestelmien asentajille väärillä tiedoilla metanolipohjaista lämmönsiirtonestettä etanolipohjaisen nesteen sijasta vuosina 2012-2015. Nestettä on asennettu yli 1000 kiinteistön energiakaivoon ympäri Suomea. Ympäristöministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö ovat laatineet yhteistyössä muiden keskeisten viranomaisten kanssa ohjeet siitä, missä tapauksissa terveydelle ja ympäristölle haitallinen metanoli tulee vaihtaa vaarattomampaan lämmönsiirtonesteeseen tietyillä herkillä alueilla.

8.9.2016

Toiminnantarkastus alkaa juurtua taloyhtiöihin

Asunto-osakeyhtiölain uudistuksen yhteydessä 2010 lakia muutettiin myös taloyhtiöiden toiminnan ja tilien tarkastamisen osalta. Toiminnantarkastus korvasi aiemman osakkaiden tekemän tilintarkastuksen eli ns. maallikkotilintarkastuksen.