Lämpökaivoihin toimitettu väärää lämmönsiirtonestettä

Suomen Kalustekierrätys Oy on myynyt useiden maalämpöjärjestelmien asentajille väärillä tiedoilla metanolipohjaista lämmönsiirtonestettä etanolipohjaisen nesteen sijasta vuosina 2012-2015. Nestettä on asennettu yli 1000 kiinteistön energiakaivoon ympäri Suomea. Ympäristöministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö ovat laatineet yhteistyössä muiden keskeisten viranomaisten kanssa ohjeet siitä, missä tapauksissa terveydelle ja ympäristölle haitallinen metanoli tulee vaihtaa vaarattomampaan lämmönsiirtonesteeseen tietyillä herkillä alueilla. Poliisi tutkii Tukesin pyynnöstä tapausta.

Etanolin ja isopropanolin seoksena myytyä nestettä on toimitettu kauppanimellä Eurolpro. Yritys ei ollut liittänyt tuotteeseen lainkaan varoitusetikettiä. Lisäksi yritys oli toimittanut kemikaalin mukana huomattavasti vaarattomamman kemikaalin käyttöturvallisuustiedotteen. Ammattikäyttäjillä ja kiinteistönomistajilla ei siten ole ollut oikeaa tietoa kemikaalin vaaroista eikä turvallisesta käytöstä. Tukes kielsi kesäkuussa 2015 yritystä saattamasta markkinoille kyseistä kemikaalia ja velvoitti yrityksen poistamaan myymänsä kemikaalierät toimitusketjusta. Poliisin esitutkinnassa on ilmennyt, että väärää nestettä on toimitettu useille asennusliikkeille eri puolille Suomea.

Metanoli voi olla ympäristö- ja terveysriski

Metanoli voi aiheuttaa terveysriskin, jos se päätyy talousvetenä käytettävään pohjaveteen. Terveysriski voi olla mahdollinen, jos lämpökaivon koko nestemäärä vuotaa ympäristöön talousvesikaivon läheisyydessä ja pohjavesialueella. Pohjavettä voi pilata myös pitkäaikainen pienikin vuoto.

Maalämpöjärjestelmät ovat suljettuja, ja normaalisti toimivista ja oikein huolletuista järjestelmistä lämmönsiirtonesteet eivät pääse ympäristöön tai pohjaveteen. Laitteet voivat kuitenkin rikkoutuessaan aiheuttaa vuodon riskin.

Ympäristöministeriön mukaan metanolin käyttö ei ole suositeltavaa maalämpökaivoissa. Käyttö tähän tarkoitukseen voi olla kielletty kunnan rakennusjärjestyksessä, ympäristönsuojelumääräyksissä tai kaivon rakentamiselle myönnetyssä luvassa pohjaveden pilaantumisvaaran takia.

Ohjeet nesteen vaihtamisesta laadittu

Ympäristöministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö ovat laatineet kunnille sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille (ELY-keskukset) ohjeita nesteen vaihtamisesta. Niiden mukaan ELY-keskus tai kunnan rakennus-, ympäristö- tai terveysviranomainen voi määrätä kiinteistönomistajan vaihtamaan nesteen haitattomampaan, mikäli viranomainen katsoo, että

  • laitteistoista voi niiden rikkoutuessa aiheutua ympäristön pilaantumisen vaaraa, erityisesti pohjaveden pilaantumisen osalta;
  • lämmönsiirtonesteen päästessä pohjaveden kautta talousveteen voi aiheutua terveyshaittaa;
  • tilanne on toimenpidelupa-asiakirjoissa esitetyn vastainen tai
  • tilanne on kunnan rakennusjärjestyksen tai ympäristönsuojelumääräyksen vastainen.

Ohjeita kiinteistönomistajalle

Kiinteistönomistaja, mikäli epäilet, että lämmönsiirtonesteenä on käytetty metanolipohjaista lämmönsiirtonestettä etanolipohjaisen sijasta:

  • Älä tutki lämmönsiirtonestettä itse
  • Ota yhteyttä lämpökaivojärjestelmän toimittajaan. Lämmönsiirtonesteen alkuperä ja koostumus tulee selvittää ensisijaisesti toimittajalta
  • Epäselvissä tilanteissa lämmönsiirtonesteestä voidaan ottaa näyte, jolla varmistetaan nesteen koostumus. Näytteen ottajan tulee olla alan ammattilainen
  • Mahdollinen nesteen vaihto tulee tilata ammattilaiselta, kuten lämpökaivoja toimittavalta yritykseltä, jonka tulee toimittaa neste vaarallisena jätteenä luvalliseen vaarallisen jätteen vastaanottopisteeseen
  • Myös maalämpöjärjestelmien huollon yhteydessä tulee varautua siihen, että lämmönsiirtoneste on metanoli- eikä etanolipohjaista

Lue lisää: Energiakaivo. Maalämmön hyödyntäminen pientaloissa – opas (Ympäristöministeriö)

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

ylilaskutus

27.1.2025

Vältä ylilaskutus – laskujen tarkastamisessa on syytä määritellä selkeät vastuut

Taloyhtiöille kohdistuvissa laskuissa esiintyy aika ajoin ylilaskutusta, minkä vuoksi laskujen tarkastamisen tärkeys korostuu entisestään. On suositeltavaa, että isännöitsijän lisäksi myös taloyhtiön hallitus osallistuu laskujen hyväksymiseen.

Tilaajille

Asunto-osakeyhtiön tulee ilmoittaa kunnossapitotöistä riittävän ajoissa.

8.9.2025

Asunto-osakeyhtiön tulee ilmoittaa kunnossapitotöistä riittävän ajoissa

Asunto-osakeyhtiössä joudutaan tekemään välillä kunnossapitotöitä, jotka voivat vaihdella laadultaan ja laajuudeltaan huomattavasti. Osakasta tulee tiedottaa töistä etukäteen, mutta tarkempaan ilmoitusaikatauluun ei asunto-osakeyhtiölaissa oteta yksiselitteisesti kantaa.

Tilaajille

2.1.2025

Haastemies toimii myös taloyhtiön apuna

Haastemies on tuomioistuimen virkamies, jonka tehtävänä on etsiä ja antaa erilaisia tiedoksiantoja niiden saajille lain antamassa määräajassa. Taloyhtiö voi käyttää haastemiestä antaessaan tiedoksi asiakirjan, esimerkiksi hallintaanottovaroituksen asukkaalle tai osakkaalle.

30.12.2024

Vain oikein käytetty ilotulite ilahduttaa – varaudu ja vältä vahingot

Näyttävä osa uudenvuoden juhlintaa ovat ilotulitukset, jotka valaisevat taivaan ja parhaimmillaan luovat yhteisöllisyyden tunnetta. Muista ilotulituksen turvallisuus myös taloyhtiössä. Ilotulitteisiin liittyy varjopuolensa, kuten niiden aiheuttamat roska- ja meluhaitat sekä pahimmillaan vakavat vammat, erityisesti silmävammat.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti