Kenen kuuluu maksaa perustasoa kalliimpi hana?

Maija toimii muistisairaan äitinsä omaishoitajana ja edunvalvojana. Eräänä päivänä äidin postilaatikosta kolahtaa ilmoitus, jonka mukaan taloyhtiö tulee vaihtamaan kaikki keittiöiden hanat uusiin. Maija riemastuu ilmoituksesta. Nyt hän voi vaihdattaa uuden, kosketusvapaan hanan äitinsä keittiöön.

Hanan vaihtotarpeesta ilmoittaminen

Maija soittaa isännöitsijälle ja saa kuulla, että taloyhtiö aikoo tosiaan uusia keittiöhanat. Asiasta on päätetty edellisessä yhtiökokouksessa, johon Maija ja hänen äitinsä eivät päässeet. Isännöitsijä kertoo, että monilla yhtiön asukkailla on vielä alkuperäiset, hieman hankalakäyttöiset kaksiotehanat. Uudet, perustasoiset hanat tulevat olemaan pesukoneventtiilin sisältäviä yksiotehanoja.

Maija selostaa äitinsä tilanteen ja ehdottaa, että muistisairaalle äidille hankittaisiin normaalin hanan sijaan kosketusvapaa hana turvallisuussyistä – näin ei olisi vaaraa siitä, että Maijan äiti unohtaa hanan päälle ja aiheuttaa vesivahingon. Isännöitsijä kannattaa ajatusta ja arvelee, ettei taloyhtiöllä ole mitään tällaista hanaa vastaan.

Isännöitsijä huomauttaa Maijalle, että kosketusvapaa hana on perustasoa kalliimpi hana ja sen asennuksesta tulee siten tehdä muutostyöilmoitus taloyhtiölle. Myös osa hanan kustannuksista lankeaa Maijan äidin maksettaviksi. Maija hyväksyy tämän äitinsä edunvalvojana.

  • Selvitä isännöitsijältä, millaista perustasoa uusissa hanoissa noudatetaan.
  • Ilmoita jo tässä vaiheessa, jos toiveissasi on perustasoa kalliimpi hana.

Hanan asentaminen

Maija tekee hanan asentamisesta äitinsä puolesta ilmoituksen taloyhtiölle. Ilmoitus käsitellään yhtiössä ja suostumus hanalle heltiää. Taloyhtiön ehtona on, että Maijan äidille tilataan tunnetun hanamerkin hana, joka on tyyppihyväksytty ja jonka ääniluokka on 1.

Taloyhtiö ilmoittaa, että hanan kunnossapito kuuluu jatkossa osakkaalle eli Maijan äidille. Maijan ihmeteltyä asiaa isännöitsijä selittää, että perustasoa paremman hanan asentaminen katsotaan osakkaan muutostyöksi ja siten osakkaan kunnossapitovastuulle kuuluvaksi. Uuden hanan asentaminen kirjataan muutostyörekisteriin Maijan äidin huoneiston kohdalle, ja se näkyy jatkossa mm. isännöitsijäntodistuksessa.

Kun taloyhtiö on ilmoittanut kantansa kosketusvapaan hanan asentamiseen, Maija tilaa hanan. Taloyhtiön kanssa on sovittu, että hana asennetaan samassa yhteydessä kuin muutkin yhtiön uudet keittiöhanat. Hanan asentaa taloyhtiön palkkaama urakoitsija.

  • Tee taloyhtiölle ilmoitus hanan asentamisesta (jos poikkeaa perustasosta).
  • Noudata taloyhtiön muutostyölle asettamia ehtoja; tavallisesti hanan tapauksessa vaaditaan ainakin tyyppihyväksyntää ja ääniluokkaa 1.
  • Sovi taloyhtiön kanssa, asennetaanko hana yhtiön hana-asennusten yhteydessä vai asennutatko sen itse.
  • Älä asennuta hanaa ennen kuin olet saanut yhtiöltä vastauksen muutostyöilmoitukseen.
  • Ohjeet muutostyöilmoituksen tekoon löydät Osakkaan remontit taloyhtiössä ja Kodin remontit Plus -kirjoista.

Osakas vastaa perustasosta poikkeavien asennusten kunnossapidosta, paitsi jos asennus rinnastuu taloyhtiön tekemiin asennuksiin tai yhtiö on hyväksynyt sen vastuulleen. Tämä koskee monesti myös osakkaan asennuttamia hanoja. Uuden hanan rinnastuminen yhtiön asennuttamiin hanoihin kannattaa tarkistaa taloyhtiön edustajalta ennen hanan asentamista.

Kuka hanan ja sen asennuksen maksaa?

Isännöitsijä kertoo Maijalle, että taloyhtiö on päättänyt maksaa Maijan äidin uudesta hanasta perustasoisen hanan hinnan suuruisen osuuden. Tämä johtuu siitä, että yhtiö säästyy yhden perustasoisen hanan hankkimiselta. Maijan äidin maksettavaksi jää ylijäävä osuus kustannuksista.

Maija sopii isännöitsijän kanssa, että hän maksaa äitinsä tililtä putkimiehen laskun uuden hanan asentamisesta. Tämän jälkeen taloyhtiö korvaa Maijan äidille yhtiön osuuden hanan asentamisesta.

  • Sovi taloyhtiön kanssa, miten yhtiön maksuosuus hoidetaan.
  • Maksa putkimiehen lasku.

Yhtiö maksaa perustasoisen hanan verran kustannuksista vain silloin, jos yhtiössä ollaan joka tapauksessa vaihtamassa keittiön hanoja. Jos osakas haluaa muulloin vaihtaa täysin toimivan hanan, hän vastaa kokonaisuudessaan kustannuksista.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

8.10.2018

Energiansäästöä hanoilla

Keskiverto kerrostaloasuja kuluttaa noin 155 litraa vettä vuorokaudessa. Vesikalustevalinnoilla määrää voi vähentää helposti ilman isoja investointeja. Asennetta onkin sitten vaikeampi muuttaa.

23.7.2018

5 asunnon laitetta tai osaa, jotka taloyhtiön kuuluu korjata

Taloyhtiön osakkaan ei tarvitse korjata aivan kaikkia asuntonsa vikoja itse, vaan osa korjauksista kuuluu taloyhtiön tehtäväksi. Osakkaan ja yhtiön välisestä vastuunjaosta määrätään asunto-osakeyhtiölaissa. Tärkeimmät vastuukohdat on koottu Taloyhtiön vastuunjakotaulukko -julisteeseen.

18.1.2018

Hanoista ja vesijohdoista voi liueta metalleja juomaveteen – veden juoksuttaminen poistaa haitalliset pitoisuudet

Juoksuttaminen kannattaa varsinkin, jos vesi on seissyt useita tunteja tai jos vesikalusteet ovat alle vuoden ikäiset. Kiinteistöjen vesijohdoista ja hanoista voi liueta veteen merkittäviä määriä nikkeliä, lyijyä ja kuparia. Tämä käy ilmi Aalto-yliopistosta valmistuneen Meri Sipilän diplomityöstä, jota varten tutkittiin hanavedestä otettuja vesinäytteitä 30 kiinteistöstä eri puolella Suomea.

19.9.2016

Mitä vastuunjako tarkoittaa?

Kun kylppäristä löytyy kosteutta, kuka selvittää vaurion syyn ja kenen kuuluu maksaa korjaukset? Entä kenen piikkiin parvekelasit korjataan? Minne soittaa, kun viemäri ei vedä tai WC-pönttö vuotaa – vai pitäisikö tällöin tehdä itse jotain?

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti