Asuntokauppa oli vilkasta alkuvuonna

Asuntokaupan ensimmäinen vuosineljännes oli vilkas. Tammi-maaliskuussa myytiin uusia ja vanhoja asuntoja neljä prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Uusia asuntoja myytiin  peräti 24 prosenttia edellisvuotta enemmän, ilmenee Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton asuntomarkkinakatsauksesta.

Vilkkaaseen alkuvuoteen vaikuttavat rakentamisen ennätysvuodet ja juuri kasvuun kiinni ehtinyt talouskehitys; tarjontaa uusista asunnoista oli paljon, kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hallituksen jäsen, Huoneistokeskuksen ja SKV:n liiketoimintajohtaja Anu-Elina Hintsa.

Koronaviruksen hillitsemiseksi maaliskuun jälkipuoliskolla käyttöön otetut rajoitukset vaikuttivat asuntokauppaan niin, että kiinteistönvälittäjät siirtyivät järjestämään vain etä- ja yksityisnäyttöjä, myös kauppatilaisuudet on voitu pitkälti järjestää digitaallisesti. Asuntokaupan määrissä muutokset olivat maltillisia.

Pandemia ei ole nähtävästi laskenut asuntojen hintoja ensimmäisellä kvartaalilla. Hintataso on pysynyt tasaisena koko Suomessa. Pääkaupunkiseudulla hinnat nousivat 1,4 prosenttia, muualla Suomessa keskimäärin 3,3 prosenttia. Oulussa hinnat nousivat lähes 8 prosenttia, Tampereella hinnat laskivat neljä prosenttia ja Turussa prosentin.

Lue lisää täältä.

 

 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vanhojen asuntojen kauppa

10.10.2022

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto: Vanhojen asuntojen kauppa vilkasta

Vanhojen asuntojen kauppa käy nyt vilkkaana, kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton syyskuun asuntomarkkinakatsaus. Kaupan vilkkaudessa on kuitenkin eroja kaupunginosan välillä. Asuntojen hinnat ovat vakaat.

asuntojen nousevat

16.2.2023

PTT: Asuntojen hinnat laskevat ja vuokrat nousevat

Talouden epävarmuus ja nousevat korot laskevat asuntojen hintoja myös tänä vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Vuoden lopulla asuntomarkkinat alkavat taas toipua. Vuokra-asuntojen kysyntä kasvaa alueellisesti alkuvuonna.

asuntojen hintojen

6.4.2023

Danske Bank: asuntojen hintojen lasku pysähtyy

Danske Bankin asuntomarkkinakatsauksen mukaan asuntojen hinnat laskevat hieman kesää kohden, mutta kääntyvät loppuvuonna jo nousuun. Pankki ennustaa patoutuneen kysynnän kääntävän uudisrakentamisen kasvuun.

31.1.2023

Kiinteistönvälittäjät: Asuntokauppa on lähtenyt nousuun

Asuntokauppa on lähtenyt alkuvuodesta nousuun hiljaisen loppuvuoden jälkeen, kertoo Suomen Kiinteistönvälittäjät. Nopeinta nousu on Keski-Suomessa ja Lahdessa. Ostajat uskaltavat taas tehdä päätöksiä epävarman ajan jälkeen.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti