Antennitaajuudet muuttuvat Keski-Suomessa ja Kanta-Hämeessä helmikuussa

Digitan antennitelevisioiden lähetysverkossa tehdään helmikuussa taajuusmuutoksia Jyväskylän sekä Forssan ja Hämeenlinnan alueilla. Muutokset vaativat korjauksia taloyhtiöiden yhteisantennijärjestelmiin.

Antennitelevisioverkon lähetystaajuus muuttuu Forssan ja Hämeenlinnan seudut kattavalla Tammelan päälähetysasemalla 11.2.2016 ja Jyväskylän päälähetinasemalla 18.2.2016. Nykyisen taajuuden rinnakkaislähetys päättyy Tammelassa 14.3 ja Jyväskylässä 21.3.

Jos taloyhtiöiden ja muiden yhteisantennikiinteistöjen antennivahvistimia ei viritetä tähän mennessä uudelleen, häviää televisiokuva näkyvistä.

Äänekoskelaisen antenniurakoitsija Pasi Liimataisen mukaan antennijärjestelmän vahvistimien viritys pitää jättää käytännössä ammattilaisille. Joissakin tapauksissa laitteita voidaan joutua myös uusimaan. Tästä syystä kiinteistön yhteisantennijärjestelmä olisi syytä tarkastuttaa jo etukäteen, jotta mahdollisesti tarvittavat uudet laitteet ehditään hankkia ajoissa.

– Taajuuksien muuttuessa ammattitaitoisia asentajia ei tule millään riittämään joka paikkaan. Taloyhtiöt, jotka heräävät muutokseen vasta ruudun pimettyä, joutuvat luonnollisesti jonon perälle, Liimatainen toteaa.

Ongelmien välttämiseksi kaikkien isännöitsijöiden kannattaa ottaa yhteyttä antenniurakoitsijoihin pikimmiten. Omakotitaloissa riittää yleensä pelkkä kanavien uudelleen virittäminen televisioon tai digiboksiin taajuusmuutosten jälkeen.

Lisätietoa SANT ry:n ja Digitan sivuilta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

isännöinti keskittyy

22.9.2022

Isännöinti keskittyy – etu vai haitta?

Isännöinti on Suomessa perinteisesti ollut hyvin pirstaloitunutta ja isännöintiyritykset pieniä. Viime vuosina alalla on tapahtunut selkeää keskittymistä, kun isoimmat yritykset hakevat kasvua yritysostoin. Siksi taloyhtiön kannattaa olla tarkkana isännöitsijän vaihtuessa.

Kiinteistökauppa

20.10.2022

Kiinteistökauppojen määrät ja hinnat laskussa

Maanmittauslaitoksen mukaan kiinteistöjen kauppamäärät ovat laskeneet selvästi. Kauppamääriin heijastuu Ukrainan sodan aiheuttama epävarmuus markkinoilla. Pientalojen kauppamäärät ovat pandemiaa edeltävällä tasolla.

vanha hevostalli

18.11.2022

Vanha hevostalli muuttui asunnoiksi

Helsinkiläisen taloyhtiön sisäpihalla on vanha hevostalli, joka on muutettu asuinkäyttöön. Talli oli jo purku-uhan alla, mutta Helsingin kaupungin suojelu pelasti sen. Uudistetussa tallissa on säilytetty yli sadan vuoden takainen henki.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

salaman sytyttämä tulipalo

15.7.2022

Salaman sytyttämä tulipalo on harvinainen mutta tuhoisa

Suomessa salamoi lähinnä kesäisin ja silloinkin harvoin, mutta Suomessakin syttyy silti joka vuosi salaman aiheuttamia rakennuspaloja. Ne ovat yleensä todella tuhoisia. Viime kesänä salama sytytti savonlinnalaisen kerrostalon palamaan.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti