Annatko muiden päättää omaisuutesi hoidosta?

Yhtiökokous on taloyhtiön ylin päättävä elin, joka tekee tärkeitä päätöksiä esimerkiksi talousarviosta ja vastikkeen suuruudesta. Kun omaisuuden arvo on kymmeniä tai satoja tuhansia euroja, kannattaa sen säilymisestä olla kiinnostunut.

”Jopa satojen tuhansien eurojen omaisuudesta kannattaa pitää huolta, jotta sen arvo säilyy”, korostaa yksikön päällikkö Timo Finnilä Talokeskus Yhtiöt Oy:stä.

Suomalaisen rakennuskannan arvoksi on arvioitu noin 370 miljardia euroa, mikä on merkittävin kansallisvarallisuutemme. Asuinrakennukset käsittävät tästä potista suurimman osan, ja omistusasunto on usein suomalaisen suurin omaisuuserä – olipa kyse omasta kiinteistöstä tai osakehuoneistosta.

Finnilä muistuttaa, että taloyhtiö eli asunto-osakeyhtiö on nimensä mukaisesti yhtiö siinä kuin muutkin yritykset. Osakkeenomistajat ovat tämän yrityksen osaomistajia. Yhtiökokous on taloyhtiön ylin päättävä elin, joka tekee tärkeitä, osakkaiden omaisuuden arvoon vaikuttavia päätöksiä. Tällaisia ovat esimerkiksi talousarviosta ja vastikkeen määrästä päättäminen.

”Jos olisit vaikkapa 200.000 euron omistuksella osakkaana jossain muussa yrityksessä, olisitko kiinnostunut yrityksen strategiasta, talousarviosta ja päätettävistä toimenpiteistä? Täsmälleen samoista asioista päätetään myös asunto-osakeyhtiön yhtiökokouksessa”, Finnilä huomauttaa.

Suunnitelmallinen kiinteistönpito pitää ikävät yllätykset loitolla Joskus ainoa taloyhtiön asioissa kiinnostava tekijä on yhtiövastikkeen suuruus, ja nimenomaan sen pitäminen mahdollisimman alhaisella tasolla. Usein se tapahtuu tinkimällä kiinteistölle tarpeellisista toimenpiteistä. Se ei kuitenkaan Finnilän mukaan ole järkevää omaisuudenhoitoa. Taloyhtiön hoitovastikkeella katetaan jatkuvaa, suunnitelmallista kiinteistönpitoa.

”Se, ettei taloyhtiön hoitoon haluta panostaa, ei ole taloyhtiön eikä osakkaan edun mukaista. Pitkittämällä välttämättömiä kunnossapito- tai selvitystoimenpiteitä voidaan
päätyä tilanteeseen, jossa korjaukset tulevat eteen kiireellisinä ja kalliina”, Timo Finnilä korostaa.

Esimerkiksi putkistojen kunnon seurannan laiminlyönti voi johtaa toistuviin putkirikkoihin. Niiden aiheuttamien kosteusvaurioiden hätäkorjausten kustannukset voivat muodostua moninkertaisiksi verrattuna siihen, että putkistojen kunto olisi selvitetty ja korjaukset teetetty suunnitelmallisesti ja ajallaan.

Säästöä taloyhtiön kuluihin kannattaa hakea järkevästi hyödyntämällä olemassa olevia työvälineitä ja asiantuntijoiden apua.

”Huoltokirjan avulla saavutetaan kiinteistönhuollon oikea mitoitus. Kulutusseuranta takaa selvää säästöä ja maksaa helposti itsensä takaisin – koostuuhan n. 40 prosenttia taloyhtiön kuluista energiankulutuksesta. Ja esimerkiksi asbestikartoituksen teettäminen koko kiinteistöön maksaa murto-osan siitä mitä se maksaisi jokaisen osakkaan erikseen tekemänä”, Finnilä huomauttaa.

Kiinteistöliittoyhteisön #yhtiökokoushaaste-kampanjan tavoitteena on kannustaa taloyhtiöiden osakkaita osallistumaan yhtiökokoukseen, sillä siellä jos missään voi vaikuttaa omaisuutensa arvon kehittymiseen sekä omaan asumiseen vaikuttaviin asioihin.

Talokeskus Yhtiöt on kiinteistötoimialan asiantuntija- ja tiedonhallintaratkaisuja tuottava konserni. Talokeskus-konsernin palvelutarjonta kattaa kaikki kiinteistön elinkaaren aikaiset palvelut, tuotteet sekä ohjelmistot. Tarjoamme uudis- ja korjausrakentamisen suunnittelu-, valvonta- ja rakennuttamispalvelut sekä laajat käytön,  ylläpidon ja energianhallinnan palvelut. Kaiken tekemisen perustana ja Talokeskuksen tuotteiden sekä palveluiden alustana toimii Tampuurikiinteistötietojärjestelmä. Tampuuri on Suomen laajimmin käytössä oleva kiinteistötietojärjestelmä, josta löytyy yli 58 000 kiinteistön tiedot, ja jonka hallinnoimissa kodeissa asuu ja työskentelee yli 1,9 miljoonaa suomalaista.

Artikkeli: Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

taloyhtiön hallitus

25.5.2022

Uuden hallituksen toimintatavat selviksi heti hallituskauden alussa

Kun taloyhtiöön on valittu uusi hallitus, se kokoontuu järjestäytymiskokoukseen. Siellä kannattaa sopia pelisäännöistä, viestinnästä ja uusien jäsenten perehdyttämisestä.

21.1.2022

Missä ja milloin taloyhtiö voi suorittaa kameravalvontaa?

Kiinteistöihin asennettavien kameroiden tarkoituksena on useimmiten kellari- ja vinttikomeromurtojen, asuntomurtojen sekä kiinteistöön kohdistuvan ilkivallan ennaltaehkäisy ja selvittäminen. Valvontakameroita asennetaan myös kerrostalojen rappukäytäviin. Vaikka kameravalvonta on yleistynyt nopeasti asuinkiinteistöissä, ei kameravalvonnasta ole omaa lainsäädäntöä.

3.1.2022

Kerrostalo muuttui yllättäen päihdekuntoutujien asuntolaksi

Sininauhan toimitusjohtaja Kimmo Karvonen kertoo Turun Sanomille yrityksen välivuokraavan päihde- ja mielenterveyskuntoutujille asuntoja Kanslerintien taloyhtiössä. Hän sanoo, että yksittäisestä taloyhtiöstä vuokrattavien asuntojen määrän tulee olla kohtuullinen. – Asumisen valmius on parempi niillä asukkaillamme, jotka asuvat taloyhtiöissä.

17.3.2022

Kaupallinen yhteistyö

Mitkä taloyhtiön remontit kannattaa yhdistää?

Taloyhtiö toteuttaa hallinnoimiinsa rakennuksiin säännöllisesti erikokoisia korjaustoimenpiteitä. Toisinaan toimenpiteet ovat laajempia ja vaativat monien vuosien työn, joskus taas parin päivän työ riittää. Ajan ja rahan säästämiseksi toimenpiteitä suositellaan yhdistämään, mutta miten taloyhtiö onnistuu siinä parhaalla mahdollisella tavalla?

Raksystems

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti