Ajankohtaista

Lait ja säädökset muuttuvat, suhdanteet vaihtelevat ja kiinteistönpitokin kehittyy. Mitä ajankohtaista taloyhtiömaailmassa tapahtuu?

Sivu 73

28.5.2021

Korona patosi korjaustarpeita

Koronapandemian puhkeamisella on ollut merkittävä vaikutus rakennusalan markkina- ja kysyntätilanteeseen, joka alkoi heikentyä viime vuoden maaliskuun puolivälissä. Loppuvuodesta tilanne oli vakaampi kesään verrattuna, mutta pandemia vaikutti talotekniikkaurakoitsijoiden toimintaan alkusyksyn pienestä suvantovaiheesta huolimatta. − Vaikka rakennustyömaat pysyivät käynnissä, uusia työmaita ei aloitettu, ja vuoteen sisältyi paljon epävarmuutta.

27.5.2021

Talotekniikkaurakoitsijat yhdistivät voimansa

Kotimaisten talotekniikkaurakoitsijoiden liitot, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry ja Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry, ovat siirtäneet edunvalvontansa Talotekniikkaliitto ry:lle. Talotekniikka-ala kokee jääneensä perinteisten toimijoiden jalkoihin niin rakentamisen edunvalvonnassa kuin lakien valmistelussa. Talotekniikkaliiton keskeiseksi tehtäväksi on määritelty talotekniikan roolin kasvattaminen suomalaisessa rakentamisessa.

25.5.2021

Taloustieteilijät kannattavat maapohjan kiinteistöveron korotusta

Suomalaisten taloustieteilijöiden selvä enemmistö (69 %) on sitä mieltä, että maapohjan kiinteistöverotuksella tulisi kerätä nykyistä enemmän verotuloja. Taloustieteilijöiden mielestä rakennukseen ja maapohjaan kohdistuvat kiinteistöverot laskevat asuntojen hintaa, koska ne tekevät niiden omistamisesta vähemmän houkuttelevaa. Vastaukset perustuvat Ekonomistipaneeliin, joka on riippumaton akateeminen asiantuntijapaneeli.

24.5.2021

Korkein oikeus linjasi: Ilmalämpöpumpun saa asentaa parvekkeelle

Korkein oikeus on tulkinnut, että asunto-osakeyhtiön osakkaalla oli oikeus asentaa osakehuoneistoonsa kuuluvalle parvekkeelle ilmalämpöpumppu siten, että sen sisä- ja ulkoyksikön välinen läpivienti oli tehty rakennuksen ulkoseinään. Tapauksessa taloyhtiön ylimmän kerroksen osakas oli pyytänyt yhtiön hallitukselta lupaa ilmalämpöpumpun jälkikäteiseen asentamiseen. Hallitus ei ollut lupaa myöntänyt.

21.5.2021

Uuden lain virhevastuu uhkaa nostaa remonttikuluja

Taloyhtiöiden remonttikustannukset voivat nousta, jos maankäyttö-¬ ja rakennuslain uudistukseen ujutettu vastuunjako toteutuu, epäilevät asiantuntijat. Hallitus haluaa puuttua rakentamisen laatuun Suomessa. Sen seurauksena maankäyttö- ja rakennuslakiin on tulossa mittava rakennushankkeiden virhevastuuta koskeva uudistus.

19.5.2021

EU:n uudet energiavaatimukset voivat estää vuokraamisen

Olemassa olevien rakennusten energialuokka (englanninkielinen lyhenne MEPS) voi jo ensi vuonna vaikuttaa asuntojen vuokrattavuuteen. Taloja, joissa on suuri energiankulutus ei voida jatkossa ehkä enää vuokrata, mikäli Euroopan komissio antaa asiasta direktiivin lähivuosina. Ranskassa on kiellettyä vuokrata F- ja G-energiakategorian koteja vuodesta 2028 lähtien.

14.5.2021

Kesämökille halutaan terassi, pizzauuni ja palju

Vapaa-ajan asunnoilla vietetty aika on lisääntynyt ja ihmiset kunnostavat mökkejään ahkerasti. Se näkyy puutavaran ja maalien kysynnän nousuna. Mökkeilijät haluavat myös mukavuuksia.

11.5.2021

Kuuntele Kiinteistöliiton Taloyhtiökupla-podcast ja vaikuta kuntavaaleihin!

Jos asumisen kustannukset kiinnostavat, älä jätä äänestämättä kuntavaaleissa! Miten kuntapäättäjät sitten vaikuttavat asumiskustannuksiin? Kuuntele Kiinteistöliiton Taloyhtiökupla-podcastin kuntavaalijakso, niin saat siihen selvyyden.

11.5.2021

Uusi työkalu auttaa arvioimaan kodin ympäristöystävällisyyttä

Suomalaiset pitävät kodin ympäristöystävällisyyttä arvossa. Erityisen paljon kiinnitetään huomiota kodin lämmitystapaan. Uusi työkalu auttaa suomalaisia arvioimaan oman ja tulevan kodin ympäristöystävällisyyttä.

7.5.2021

Talkoovakuutuksella turvaa talkooporukalle

Haravat heiluvat jo talojen pihoilla, kun talkoita järjestävät niin taloyhtiöt kuin yksityiset ihmisetkin. Talkoiden järjestäjän on huolehdittava myös osallistujien turvallisuudesta. Talkooporukan voi turvata vapaaehtoisella talkoovakuutuksella.

6.5.2021

Kiinteistöliitto varoittaa koronavaarasta yhtiökokouksissa

Vaikka koronatilanne on kevään mittaan parantunut tuntuvasti, taloyhtiöissä on syytä edelleen noudattaa koronaan liittyviä varotoimia, muistuttaa Suomen Kiinteistöliitto tiedotteessaan. Varotoimet ovat tarpeen myös ulkona järjestettävissä yhtiökokouksissa. Useat taloyhtiöt ovat päätyneet pitämään yhtiökokouksensa pääasiallisesti etäyhteyksin, mutta joissakin yhtiöissä voi olla tarvetta toisenlaisille ratkaisuille.

5.5.2021

Suomen Pankki haluaa asuntolainoihin velkakaton ja rajoittaa maksuaikaa

Kotitalouksien pitkään kasvanut velkaantuminen uhkaa heikentää Suomen kykyä selvitä tulevista talouskriiseistä, arvioi Suomen Pankki. Asuntoluotonanto on vilkastunut kesästä 2020 lähtien ja kasvattanut kotitalouksille kertynyttä velkataakkaa. Suomen Pankki haluaisikin nyt asettaa asuntolainoille ylärajan ja rajoittaa maksuaikaa lainaehtojen höltymisen pysäyttämiseksi.