Kiekuva kukko ei sovi taloyhtiön pihaan

Lemmikkieläintä valitessa on tärkeää varmistaa, että eläin soveltuu tulevaan kotiinsa. Eläinten viikon merkeissä Kiinteistöliitto haluaa muistuttaa, että kyse ei ole ainoastaan eläimen viihtymisestä vaan asuinympäristön ja naapureiden huomioimisesta.

Vaikka lemmikkieläinten pitäminen on sallittua myös taloyhtiöissä, kaikenlaiset eläimet eivät sovi kaikenlaisiin asuntoihin tai taloyhtiöihin. Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen on vastannut vuosien varrella useisiin lemmikkeihin liittyviin neuvontapuheluihin, joista osa on käsitellyt hyvinkin hankalia tilanteita.

“Eräs osakas oli ottanut kanoja kesämökilleen, eikä löytänyt niille talveksi paikkaa. Kanat päätyivät rivitalon pihalle, mutta kukon kiekuminen varhain aamulla ei miellyttänyt naapureita. Toisessa tapauksessa kerrostalohuoneistoon oli viety poni, joka ei suostunutkaan omin jaloin kävelemään portaita alas, ja taloyhtiö joutui kääntymään palokunnan puoleen”, Pynnönen muistelee.

Lakineuvontaan tulleissa puheluissa on kysytty apua myös rivitalon pihamaalle ilmestyneisiin ankanpoikasiin ja parvekkeella häiritsevästi juttelevaan papukaijaan.

”Näin hurjia tapauksia tulee onneksi vastaan vain harvoin. Yleisiä sen sijaan ovat koiria koskevat tilanteet. Koirien äänet, haukkuminen ja jätökset voivat saada naapurin raivon partaalle”, Pynnönen kertoo.

Lemmikin omistaja ei välttämättä ole lainkaan tietoinen siitä, että oma eläin aiheuttaa naapureille omistajan poissa ollessa häiriötä. Pynnönen suosittelee, että häiriötä kokeva on itse yhteydessä eläimen omistajaan ennen kuin ryhtyy esimerkiksi vaatimaan taloyhtiöltä kirjallista huomautusta tai varoitusta.

”Toisaalta lemmikit eivät ole kiellettyjä taloyhtiössäkään, ja pienet koirasta kuuluvat äänet ja haukahdukset ovat normaaliin elämään kuuluvia asioita, joita naapurit vain joutuvat sietämään.”

Koiraa hankkivan kannattaa kuitenkin huomioida, että koiraroduissa on eroja. Etenkin jos asuu heikosti äänieristetyssä kerrostalossa, haukkumisherkkä koira ei välttämättä ole viisain mahdollinen valinta.

”Koiran hankintaa harkitsevan on tärkeää miettiä, millainen koirarotu soveltuu esimerkiksi kerrostaloon ja myös omistajansa omaan elämäntyyliin”, Kristel Pynnönen sanoo.

Sopivan koirarodun valintaan on hyvä kysyä neuvoa asiantuntijoilta. Vinkkejä on saatavilla myös esimerkiksi Suomen Kennelliiton tekemästä koirarotutestistä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

6.11.2025

Kaupallinen yhteistyö

Järjestelmällisyyttä taloyhtiöiden arkeen

Taloyhtiöille tarkoitettu digipalvelu tuo kaikki yhtiön asiakirjat, ilmoitukset ja toiminnot yhteen paikkaan. Tietojen keskittäminen helpottaa huomattavasti taloyhtiön sisäistä asiointia ja viestintää.

PHM Group

12.5.2026

Kuukauden kasvo: Taloyhtiön etu edellä

Älä jää muilta saamasi tiedon varaan, vaan perehdy asioihin itse ja luota omaan tekemiseesi. Tämän asian on oman hallitustyönsä aikana oppinut Vuoden 2026 taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaksi valittu forssalainen Laura Leiviskä.

27.3.2026

Reklamaatiossa ratkaisevat nopeus ja asiallisuus

Virheet tai puutteet ostopalveluissa ja tavarahankinnoissa voivat antaa taloyhtiölle perusteen reklamointiin. Ensimmäinen askel on tarkistaa, mitä tuotteesta tai palvelusta on sovittu ja mitä reklamaatioista on mahdollisesti kirjattu sopimuksiin.

30.4.2026

Taloyhtiön omalla niityllä laiduntavat hyönteiset

As Oy Sammonkulma perusti niityn taloyhtiön tontille Tampereen itäiseen kantakaupunkiin. Taloyhtiöniitty lisää kaupunkiluonnon monimuotoisuutta ja veden käytön suhteen se on kestävämpi kuin nurmikko.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti