Taloyhtiön hallitus, valmistaudu yhtiökokoukseen huolella

Artikkeleita pystyy kuuntelemaan ainoastaan kirjautuneena

Kevät merkitsee monessa taloyhtiössä yhtiökokouksen lähestymistä. Hallituksessa onkin hyvä aika miettiä tulevaa kehitystä ja mahdollisesti tarvittavia selvityksiä, joita yhtiökokoukselle esitetään päätöksiä varten. Esimerkiksi sähköautojen latausjärjestelmät ja ilmalämpöpumpun asentamista koskevat reunaehdot ovat asioita, joihin kaivataan yhtiökokouksen linjauksia.

Varsinainen yhtiökokous on pidettävä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä, sanoo asunto-osakeyhtiölaki. Useissa taloyhtiöissä tämä merkitsee, että kokous ajoittuu kevääseen. Hallituksen on tätä ennen tarpeen kokoontua käsittelemään tilinpäätöstä ja yhtiökokouksen asialistaa.

Jos yhtiössä on vuoden mittaan keskusteltu jostakin kehityshankkeesta tai uudistuksesta, josta on tarkoitus päättää yhtiökokouksessa, on korkea aika ryhtyä valmistelemaan asiaa. Sama koskee yhtiöjärjestyksen muuttamista ja vaikkapa autopaikka- tai pihasääntöjä.

Artikkeli on tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Suomen Kiinteistölehden tilaajana saat lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin. Sinun tarvitsee vain luoda käyttäjätunnus ja kirjautua sisään! Oletko Kiinteistöliiton jäsen? Ota etu käyttöösi tästä

Tapio Haltia

Kirjoittaja on neuvontalakimies Suomen Kiinteistöliitto ry:ssä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

osakkaat mukaan yhtiökokoukseen

1.4.2026

Yhtiökokouskausi on käynnissä – näin houkuttelet osakkaat mukaan päätöksentekoon

Miten osakkaat saadaan osallistumaan yhtiökokoukseen? Tähän ikuisuuskysymykseen antaa vinkkejä kolme kokenutta taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaa. Avainsanoja ovat avoimuus, lähestyttävyys ja tiedottaminen.

24.6.2026

Hallituksen jäsen, seuraa huolella taloyhtiön taloutta

Taloyhtiön hallituksella on velvollisuus pitää huolta taloyhtiön taloudesta. Talouden tilaa kannattaa seurata yhdessä, jotta uudet hallituksen jäsenet pääsevät helposti kärryille asioista.

23.6.2026

Hallituksen ja isännöitsijän työnjaosta sovittava yhdessä

Taloyhtiön hallitus voi tehdä työtään monin eri tavoin. Asunto-osakeyhtiölaki antaa puitteet, mutta arkinen työskentely pitää jokaisessa hallituksessa päättää erikseen. Myös yhteistyöstä isännöitsijän kanssa tulee sopia tarkasti.

12.5.2026

Kuukauden kasvo: Taloyhtiön etu edellä

Älä jää muilta saamasi tiedon varaan, vaan perehdy asioihin itse ja luota omaan tekemiseesi. Tämän asian on oman hallitustyönsä aikana oppinut Vuoden 2026 taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaksi valittu forssalainen Laura Leiviskä.