Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset nousussa – perheasunto kallein Vihdissä

rakentamisen

Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat nousseet edellisvuotta vähemmän. Monissa kunnissa nousu on erittäin nopeaa. Eniten kasvoivat vesi- ja kaukolämpökustannukset. Tiedot käyvät ilmi Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksestä.

Vertailun mukaan kustannukset ovat nousseet keskimäärin 3,7 prosenttia edellisvuodesta. Veden hinta nousi keskimäärin 5,7 prosenttia, kaukolämpö 4,4 prosenttia, jätehuolto 3,3 prosenttia, rakennuksen kiinteistövero 1,3 prosenttia ja tontin kiinteistövero 0,2 prosenttia. 

Sen sijaan sähkön vertailukustannus laski 1,2 prosenttia, kun viime vuonna se laski noin 12 prosenttia. 

Kuntakohtaisten kustannusten muutoksissa on isoja eroja. Selvityksessä oli mukana 59 kaupunkia ja kuntaa. Niistä vertailtavat kiinteistökustannukset nousivat 53 kunnassa. Helsingissä vertailukustannukset laskivat 1,3 prosenttia, kun kaukolämmön vertailukustannus laski miltei kuusi prosenttia edellisvuodesta. 

Kustannukset nousivat eniten tänä vuonna Kemissä, noin 12 prosenttia, ja Vihdissä, noin 11 prosenttia. Kymmenessä kaupungissa nousu oli 6–8 prosenttia. Helsingin lisäksi kunnalliset kustannukset laskivat lievästi Nurmijärvellä, Seinäjoella, Rovaniemellä, Jämsässä ja Imatralla.

Vihti, Järvenpää ja Helsinki vertailun kalleimmat 

Korkeimmat kuntakohtaiset kiinteistökustannukset olivat tänä vuonna Vihdissä, Järvenpäässä ja Helsingissä. Vihdin vertailukustannukset nousivat jo 4,57 euroon neliöltä kuukaudessa, kun Järvenpäässä ne olivat 4,35 ja Helsingissä 4,28 euroa. Kaikkien vertailun kaupunkien keskiarvo oli tänä vuonna 3,51 euroa, jossa on nousua edellisvuodesta 12 senttiä. 

Edullisimmat kiinteistökustannukset olivat Kokkolassa, 2,81 euroa neliöltä kuukaudessa. Seuraavaksi edullisimmat olivat Pietarsaari, Kempele, Rauma ja Salo, joiden kustannukset olivat 2,90–2,94 euroa. 

Perheasunnossa asuminen kalleinta Vihdissä 

Kuntien väliset kustannuserot ovat entisestään kasvaneet vertailun kalleimman ja halvimman välillä. Kallein on Vihti, jossa kuntakohtaisiin kiinteistökuluihin menee 90-neliöisessä perheasunnossa noin 4 940 euroa vuodessa, kun taas Kokkolassa niihin riittää noin 3 040 euroa. 

Nousseiden kustannusten myötä Vihdissä perheasunnossa asuvalle tulee tänä vuonna lisää maksettavaa yli 500 euroa edellisvuoteen verrattuna, kun viime vuonna nousua oli noin 650 euroa. 

Vihdin kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat nousseet kahdessa vuodessa 31 prosenttia. Kaukolämmitteisen kerrostaloyhtiön kokonaiskustannusten voidaan arvioida nousseen siellä kahdessa vuodessa karkeasti viidenneksen, kun yksityiset palvelukustannukset otetaan huomioon. Vertailun kaupungeissa lukema on keskimäärin kahdeksan prosenttia. 

Suurista kaupungeista Helsingissä maltillisin kustannuskehitys 

Kymmenen suurimman kaupungin keskimääräinen kustannusnousu oli kolme prosenttia edellisvuodesta. Eniten kustannukset nousivat Tampereella, Porissa, Vantaalla, Jyväskylässä ja Kuopiossa. 

Helsingissä vertailukustannukset laskivat edellisvuodesta (1,3 prosenttia) kaukolämpökustannuksen hienoisen laskun ansiosta. Turussa oli nousua 1,9 prosenttia. 

Suurista kaupungeista edullisimmat kustannukset olivat Oulussa (3,13 euroa neliöltä kuukaudessa), Porissa (3,27 euroa) ja Vantaalla (3,31 euroa). Kymmenen suurimman kaupungin kustannukset nousivat edellisvuoden 3,44 eurosta 3,54 euroon. 

Indeksitalo-tutkimus vertaa vakiomuotoisen tyyppitalon kuluja 

Kiinteistöliitto vertaa syksyisin vakiomuotoisen tyyppitalon eli ns. Indeksitalon kuntakohtaisia kustannuksia maamme suurimmissa kaupungeissa käyttäen voimassa olleita maksuperusteita ja hintoja. 

Indeksitalo on 10 000 kuutiometrin asuinkerrostalo, joka sijaitsee kaupunkikeskustan ruutukaava-alueella omalla tontilla ja jossa on 40 asuntoa. Talon energian ja veden kulutukset ovat keskimääräisiä, samoin jäteastioiden määrät ja tyhjennysvälit. 

Kiinteistösähkössä vertailukustannukset lasketaan sähköenergian osalta kaikille kunnille vertailtujen sähkösopimusten keskiarvon mukaisesti, mutta siirtomaksut ovat paikallisen siirtoyhtiön mukaisia. 

Jätekustannuksissa on huomioitu kaikki jätelain mukaiset lajitteluvelvoitteet (lasi-, kartonki- ja muovipakkaukset sekä metalli, bio- ja sekajäte). Mahdollisia astiavuokria ei ole huomioitu, mutta pakolliset elinkaarimaksut, astiapalvelut ja jätehuollon perusmaksut ovat. 

Indeksitalo 2025 -aineiston on kerännyt KTI Kiinteistötieto Oy Kiinteistöliiton tilauksesta. Mukana on 59 kaupunkia ja kuntaa. Indeksitalon vertailukustannukset kattavat keskimäärin runsaat puolet kaikista kerrostaloyhtiön hoitokuluista. 

Vertailun ulkopuolelle jäävät markkinoilta ostettavat kaikki yksityiset palvelut, kuten isännöinti ja kiinteistöpalvelut. 

Indeksitalo-tiedot on kerätty elokuussa 2025, ja ne koskevat syyskuun tilannetta. Arvonlisäverokannan muutos syyskuusta 2024 alkaen on huomioitu laskelmissa. 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

12.9.2024

Kuntakohtaiset erot suuria taloyhtiöiden kustannuksissa

Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat tänä vuonna nousseet edelleen voimakkaasti. Kustannusnousu kuitenkin rauhoittui viimeiseen kahteen vuoteen verrattuna, käy ilmi Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksestä.

11.9.2025

Selvitys: Vesi- ja jätekustannukset nousseet ripeästi

Varsinkin vesi ja jätehuolto ovat tänä vuonna kallistuneet nopeasti edellisvuoteen verrattuna, kun taas sähköenergia on halventunut. Tiedot ilmenevät Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksestä.

asuntosijoittajien ostoaikeet

29.10.2024

Vanhojen osakeasuntojen hintojen lasku jatkui heinä-syyskuussa

Vanhojen osakeasuntojen hintojen lasku jatkui vuoden kolmannella neljänneksellä, kertoo Tilastokeskus. Hinnat laskivat erityisesti pienissä asunnoissa. Asuntoja kuitenkin myytiin heinä-syyskuussa kiinteistönvälittäjien kautta 20 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Karkkila Kuva: Pixabay

27.6.2025

Uudenmaan ilmanlaatu oli viime vuonna hyvää tai tyydyttävää

Ilmanlaatu pääkaupunkiseudun ulkopuolisella Uudellamaalla oli viime vuonna enimmäkseen hyvää tai tyydyttävää. Eniten ilmanlaatuun vaikuttavat tieliikenne ja kotitalouksien puunpoltto. Tiedot käyvät ilmi Uudenmaan ELY-keskuksen julkaisemasta raportista.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti