Suurin osa Suomen taloyhtiöistä (92,2 prosenttia) on siirtänyt osakeluettelonsa Maanmittauslaitoksen sähköiseen osakehuoneistorekisteriin viime vuoden loppuun mennessä. Tänä vuonna on vuorossa ensimmäiset yhtiökokoukset siirron jälkeen. Suomen Kiinteistöliiton johtava lakiasiantuntija Virpi Hienonen kertoo, miten yhtiökokouskäytäntö muuttuu, jos muuttuu, siirron jälkeen.
Osakeluettelon siirto vaikuttaa muun muassa kokousten koollekutsumiseen, sillä siirron jälkeen yhtiökokousta koolle kutsuttaessa käytetään osakkaiden huoneistotietojärjestelmään tallennettuja osoitteita. Jos yhtiössä on tapahtunut omistajanvaihdoksia tämän jälkeen, siirto vaikuttaa siihen, mitä uusien osakkaiden osalta edellytetään, jotta he voivat osallistua ja käyttää äänioikeuttaan yhtiökokouksessa.
On paljon asioita, joihin siirto ei vaikuta mitenkään. Esimerkiksi päätöksentekomenettelyyn, yhtiökokousten koollekutsuaikoihin ja varsinaisessa yhtiökokouksessa käsiteltäviin asioihin osakeluettelon siirrolla ei ole vaikutusta.
Artikkeli on tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?
Suomen Kiinteistölehden tilaajana saat lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin. Sinun tarvitsee vain luoda käyttäjätunnus ja kirjautua sisään! Oletko Kiinteistöliiton jäsen? Ota etu käyttöösi tästä
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään