Ilmastoteot eivät näy vielä taloyhtiöissä

Ilmastoteot

Taloyhtiöiltä odotetaan lähitulevaisuudessa isoja ilmastotekoja. Silti taloyhtiöissä tämä ei näy vielä merkittävästi.

60 prosenttia suomalaisista haluaa tulevaisuuden asumiseltaan ilmastomuutosta ehkäiseviä ratkaisuja, selviää Nordean asumisen tutkimuksesta. Näin vastanneiden lukumäärä on kasvanut peräti 10 prosenttiyksikköä viime vuodesta.

Taloyhtiöissä kiinnostus energiaremontteihin on kasvanut selvästi tänä vuonna. Mistään merkittävästä energiaremonttibuumista ei kuitenkaan voida vielä puhua.

– Yleisimmin rahoitusta on haettu maalämpöön siirtymiseen. Energiatehokkuutta parantavia ratkaisuja on kuitenkin monia muitakin, ja niitä kannattaisi tarkastella taloyhtiökohtaisesti, sanoo Nordean taloyhtiöliiketoiminnan johtaja Maiju Hinno.

Moni remontti saattaa jäädä tekemättä

Ensi kevään yhtiökokouksissa energiaremontteja tullaan Hinnon mukaan käsittelemään aiempaa selvästi enemmän energian ja muiden elinkustannusten rajun hinnan nousun takia. Moni energiaremontti saattaa silti jäädä puheiden tasolle.

– Monissa hallituksissa pakollisia peruskorjauksiakin ajatellaan lyhyellä tähtäimellä kustannukset edellä, eivätkä energiaremontit todennäköisesti tee tähän poikkeusta. Kun kustannukset ovat muutenkin nousseet, voi energiaremontteja olla vaikeaa saada yhtiökokouksissa läpi. Eli vakaakupissa painaa enemmän lyhyen tähtäimen kustannukset kuin pidemmällä aikavälillä tuleva säästö.

Asumisen aiheuttamat kasvihuonepäästöt muodostavat arviolta jopa 30 prosenttia kaikista päästöistä, joten päästöjen vähentäminen pitäisi olla jokaisen taloyhtiön agendalla. Jos energiaremontti tuntuu liian isolta projektilta, voi asumisen päästöihin vaikuttaa pienemmilläkin ilmastoteoilla, kuten alentamalla sisätilojen lämpötilaa tai vaihtamalla energiasyöpöt valaisimet led-valoihin.

Yhtiökokous on paikka vaikuttaa

Jos taloyhtiössä haluaa vaikuttaa oman asumisensa ilmastotekoihin, se tapahtuu yhtiökokouksessa.

– Taloyhtiö on yhtä kuin osakkaat, eli jotta taloyhtiössä tehdään esimerkiksi energiaremontti, pitää osakkaiden päättää siitä. Oman äänensä voi antaa vain osallistumalla yhtiökokoukseen, Hinno muistuttaa.

Yhtiökokoukseen osallistuminen kannattaa myös korkojen nousun takia. Tutkimuksen mukaan osakkaiden tietoisuus taloyhtiölainasta ja siitä, onko oma taloyhtiö varautunut korkojen nousuun, ei ole noussut viime vuodesta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

imatralaisista taloyhtiöistä puuttuvat venäläisosakkaiden vastikkeet

25.3.2026

Venäjältä ei saada vastikkeita – taloyhtiöt pulassa

Venäläiset ovat ostaneet vuosien varrella asuntoja ja liiketiloja etenkin Itä- ja Kaakkois-Suomesta. Maahan kohdistettujen talouspakotteiden ja maksuliikennesulkujen takia moni taloyhtiö on pulassa, kun venäläisosakkaiden vastikkeet ovat jääneet saamatta.

21.10.2025

Viemäriongelmille etsitään vastuunkantajia – vuotoja jopa alle 10-vuotiaissa valurautaviemäreissä

Monissa 2000-luvulla asennetuissa epoksipinnoitetuissa valurautaviemäreissä on havaittu huolestuttavan paljon vuotoja ja tukkeutumisia. Useat taloyhtiöt vaativat joko asennustyössä vaurioituneiden putkien korjaamista tai korjauskulujen maksamista.

7.5.2025

Vehreää ja viihtyisää – taloyhtiön pihalle sopivat monenlaiset marjapensaat

Kerrostalon pihalle sopivat yhtä hyvin herukat kuin hunajamarjatkin – ei vain kasvattamaan satoa vaan myös kaunistamaan pihapiiriä. Sadon poimimisesta kannattaa taloyhtiössä sopia jo taimien istutusvaiheessa.

24.4.2026

Kuntotarkastus kertoo, tarvitseeko valesokkeli korjausta

Valesokkeli on riskirakenne, joka voi altistaa talon kosteusvauriolle. Sen kunto kannattaa selvittää, vaikkei ongelmia olisikaan havaittu. Vaurioituneen rakenteen korjaaminen tekee talosta terveellisemmän ja kohentaa sen arvoa.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti