Kuukauden kasvo: ”Pitäkää fokus hyvässä taloudenpidossa”

taloyhtiöiden suurimpia haasteita
Artikkeleita pystyy kuuntelemaan ainoastaan kirjautuneena

Energiatehokkuus, sähköautojen latauspisteiden rakentaminen ja uusien ikäluokkien houkutteleminen mukaan hallituksiin ovat taloyhtiöiden lähivuosien suurimpia haasteita.

KUKA?

Kai lahtonen

AMMATTI: Yli 40 vuoden työura lääke- ja bioalan kansainvälisissä johtotehtävissä, nyt eläkkeellä. Toiminut As Oy Linnankatu 8:n hallituksessa yhteensä 25 vuotta, josta 21 vuotta puheenjohtajana. Lisäksi ollut hallituksessa kahdessa muussa Turun ydinkeskustan asunto-osakeyhtiössä.

KOULUTUS: KTM, FM, Turun kauppakorkeakoulu ja Turun yliopisto. LKV-tutkinto 1988.

HARRASTUKSET: Tietokirjat, mökkeily, kuntokävely ja suomalaiset pörssiosakkeet.

MIKÄ?

As Oy Linnankatu 8 sijaitsee Turun ydinkeskustassa, Aurajoen tuntumassa. Yhtiössä on 81 asuinhuoneistoa ja noin 100 asukasta. Yhtiön hallinnassa on 12 liiketilaa. Rakennuksen paikalla sijaitsi aiemmin 1900-luvun vaihteessa valmistunut Junneliuksen jugendkivitalo. Vuonna 1962 valmistuneen nykyisen asuin- ja liiketalon on suunnitellut arkkitehti Pekka Pitkänen.

Miksi osakkaan kannattaa osallistua taloyhtiönsä yhtiökokouksiin ja hallitukseen?

Artikkeli on kirjautuneille

Lue tämä artikkeli ilmaiseksi!

Kiinteistömedia-tilin luomalla pääset lukemaan tämän artikkelin ilmaiseksi. Luo tunnus tai kirjaudu sisään!

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

7.11.2025

Sähköautojen latauslaitteiden myynti laski – hidaslataus kasvoi reippaasti

Kiinteistöihin asennettavien sähköauton latauslaitteiden alkuvuoden myynti oli syyskuun lopussa 20 616 kappaletta. Se on 5,9 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Hidaslatauslaitteiden myynti sen sijaan kasvoi 5,0 prosenttia.

asunnottomuus kasvoi viime vuonna

30.1.2026

Asunnottomuus kasvoi viime vuonna ennätyksellisen paljon

Asunnottomien määrä kasvoi viime vuonna Suomessa 20 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Yksineläviä asunnottomia oli viime marraskuussa 4 579, mikä on 773 enemmän kuin edellisvuonna. Asunnottomuus on kasvanut erityisesti nuorten ja naisten keskuudessa.

As Oy Tuurepori

17.3.2026

Hissillä ateriat asukkaille – Satavuotias As Oy Tuurepori oli aikaansa edellä

Turun keskustassa sijaitseva As Oy Tuurepori perustettiin vuonna 1924. Sadan vuoden aikana se on nähnyt lähiympäristön muutoksen ja toiminut kotina kuuluisuuksillekin. Aikansa uusimmalla talotekniikalla rakennetusta talosta on pidetty hyvää huolta ja se jatkaa hyväkuntoisena seuraavalle vuosisadalle.

Kerrostaloja lähiömaisemassa Turun Hepokullassa.

19.6.2025

Hoitovastikkeet nousevat tänä vuonna maltillisesti

Taloyhtiöiden hoitovastikkeet ovat tänä vuonna nousseet kahta edellisvuotta maltillisemmin, ilmenee Kiinteistöliiton kyselystä. Kunta- ja kiinteistökohtaiset erot ovat kuitenkin suuria. Hoitovastike on noussut kerrostaloissa keskimäärin 2,5 prosenttia ja rivitaloissa 3,5 prosenttia kuluvana vuonna.