YIT ja Lemminkäinen yhdistyvät

YIT Oyj:n ja Lemminkäinen Oyj:n hallitukset tiedottavat sopineensa yhtiöiden yhdistymisestä sulautumisella. Yhdistyminen toteutetaan absorptiosulautumisena, jossa Lemminkäinen sulautuu YIT:hen.

Yhdistyminen luo taloudellisesti vahvan yhtiön, jonka kasvun ja kannattavuuden moottorina toimii kasvukeskusten kehittäminen. Yhtiöiden liiketoiminta-alueet täydentävät ja tasapainottavat toisiaan sekä parantavat yhtiöiden suhdannekestävyyttä.  Muodostuvan yhtiön alustava yhdistetty vuotuinen liikevaihto on noin 3,4 miljardia euroa ja liikevoitto noin 85 miljoonaa euroa (IFRS, 2016). Yhdistyneellä yhtiöllä on noin 10 000 työntekijää 11 eri maassa.

Yhdistymisen odotetaan luovan merkittävää arvoa yhdistyneen yhtiön osakkeenomistajille paremman suhdannekestävyyden ja kilpailukyvyn ansiosta, jotka tarjoavat vahvan alustan kasvulle. Kokonaissynergioiden arvioidaan olevan vuosittain noin 40 miljoonaa euroa ja niiden odotetaan toteutuvan täysimääräisinä vuoden 2020 loppuun mennessä.

Yhdistymisen toteutuminen edellyttää muun muassa yhdistymisen hyväksymistä YIT:n ja Lemminkäisen ylimääräisissä yhtiökokouksissa, jotka on tarkoitus pitää 12.9.2017, sekä kilpailuviranomaisten hyväksyntää.   Yhdistyminen on tarkoitus toteuttaa mahdollisuuksien mukaan joko 1.11.2017 tai 1.1.2018.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

hulevedet piharemontissa

23.4.2025

Huomioi hulevedet piharemontissa – kasveilla keskeinen tehtävä

Hulevedet edellyttävät kaiken ikäisillä rakennuksilla pihan ja rakenteiden tarkkailua ja oikeita ratkaisuja. Paras lopputulos syntyy pihalle sopivilla teknisten ratkaisujen ja kasvillisuuden yhdistelmillä.

suunnitelmallinen kiinteistönhoito

4.8.2025

Suunnitelmallinen kiinteistönhoito parantaa rahoitusmahdollisuuksia

Kiinteistönpidon tulee olla pitkäjänteistä ja suunnitelmallista, eikä tarvittavia korjauksia voi siirtää loputtomiin. Huolimaton tai lyhytnäköinen kiinteistönpito voi johtaa tilanteeseen, jossa pankit eivät rahoita edes välttämättömiä korjauksia.

Tilaajille

etäluettavat vesimittarit

28.2.2025

Pääkaupunkiseudulla siirrytään etäluettaviin vesimittareihin

Pääkaupunkiseudun asukkaiden vedenkulutuksen mittauksessa siirrytään käyttämään etäluettavia vesimittareita. Vesimittarit vaihdetaan kiinteistöihin vuodesta 2026 alkaen vaiheittain noin viidessä vuodessa, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY.

18.6.2025

Muista, että viemäri ei ole jäteastia – viisi faktaa viemäreistä

Oikeilla käyttötottumuksilla ja säännöllisellä puhtaanapidolla asukkaat pystyvät ennaltaehkäisemään viemäriongelmia. Moni ongelma on vältettävissä jo sillä, ettei viemäriin lasketa mitään sinne kuulumatonta materiaalia. Viemärikuvaus on luotettava ja helppo tapa selvittää viemärin kunto.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti