Vuokranantaja: näin kannattaa vuokrata kimppakämppä!

Muuttaminen kimppakämppään yhdessä kaverin kanssa voi olla monelle nuorelle mieluinen vaihtoehto. Vuokranantaja puolestaan voi saada ison asunnon vuokrattua helpommin useammalle henkilölle. Kimppakämppää vuokratessa on kuitenkin syytä huomioida muutamia seikkoja.

Kimppakämpän vuokrasopimuksen tekemiseen on kolme perusvaihtoehtoa. Kaikille asukkaille voi tehdä yhden yhteisen sopimuksen, jolloin kaikki vastaavat vuokrasta ja vuokrasuhteen velvoitteista yhteisvastuullisesti. Tällainen sopimus on myös irtisanottavissa vain yhdessä.

Toinen tapa on tehdä kaikille asukkaille omat erilliset sopimukset, jotka sovitaan ja ovat irtisanottavissa kukin itsenäisesti. Kolmas tapa on yleistynyt alivuokramalli.

Opiskelijoille yhden yhteisen vuokrasopimuksen tekeminen ei yleensä ole kannattavaa. Tämä johtuu pitkälti siitä, että opiskelijat siirtyivät viime vuonna yleisen asumistuen piiriin, kun opintotuen erillinen asumislisä lakkautettiin. Yhteisen sopimuksen tehneiden katsotaan kuuluvan samaan ruokakuntaan, jolloin kaikkien asukkaiden tulot lasketaan yhteen. Tämä johtaa yleensä asumistuen pienenemiseen.

”On ymmärrettävää, että opiskelijat haluavat tehdä erilliset vuokrasopimukset. Vuokranantajan kannalta kahden tai useamman sopimuksen tekeminen lisää kuitenkin työtä ja riskejä esimerkiksi vuokralaisten vaihtuessa, kertoo Suomen Vuokranantajien laki- ja edunvalvonta-asiantuntija Tarik Ahsanullah.

”Sekä vuokranantajan että kimppakämpän vuokralaisten kannalta toistaiseksi paras malli on valita yksi päävuokralainen, joka ottaa koko vuokrasopimuksen vastattavakseen”, täsmentää Ahsanullah.

Mitä alivuokramallilla tarkoitetaan?

Alivuokramallissa vuokranantaja tekee sopimuksen yhden vuokralaisen kanssa. Tämä päävuokralainen tekee itse alivuokrasopimukset kavereidensa kanssa, ja kaverit maksavat vuokran päävuokralaiselle. Mikäli joku alivuokralaisista haluaa vaihtaa asuntoa, vastaa päävuokralainen uuden asukkaan hankinnasta.

Jos taas päävuokralainen haluaa muuttaa, vapautuu asunto vuokranantajalle kokonaisuudessaan uudelleenvuokrattavaksi. Vuokralaisten sopimukset ovat kaikki erillisiä, jolloin Kela katsoo jokaisen asukkaan omaksi ruokakunnaksi.

”Avio- ja avopuolisot ovat yhteisvastuussa vain toisenkin osapuolen nimiin tehdystä vuokrasopimuksesta ja heidän katsotaan kuuluvan samaan ruokakuntaan. Tätä ei voida alivuokrausjärjestelyillä kiertää”, Ahsanullah jatkaa.

Onko kimppakämpän vuokraaminen riskipitoisempaa?

Asunnon vuokraaminen kimppakämpäksi saattaa herättää kysymyksiä osalle vuokranantajista. Entä jos alivuokralaiset aiheuttavat vahinkoa asunnolle? Tai jos kaverukset bilettävät jatkuvasti aamukuuteen? Entä jos joku asukkaista pitää huonettaan siivottomassa kunnossa?

”Ensinnäkin on hyvä muistaa, että vuokra-asunnosta saa aina alivuokrata enintään puolet ilman vuokranantajan lupaa, eikä tällaista voida edes sopimuksella kieltää. Lain mukaan päävuokralainen vastaa kuitenkin vuokranantajalle alivuokralaistensa velvollisuuksista sekä aiheutetuista vahingoista. Vuokranantajan asema on siten turvattu ja tällaisiin tilanteisiin voi aina puuttua tavanomaisin keinoin, vaikka aiheuttaja ei olisikaan itse päävuokralainen”, Ahsanullah muistuttaa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vuokralaisia

14.6.2023

Auta vuokralaista pitämään asunto kunnossa

Taloyhtiöissä asuu paljon osakkaiden vuokralaisia, jotka on tärkeää ottaa mukaan kaikkeen asumisviestintään. Vuokranantajan tulee varmistaa, että vuokralainen saa riittävän tiedon hoitovastuistaan, ja rohkaista tätä ilmoittamaan vioista ja puutteista.

vuokranantaja vahingonkorvausvastuu

14.8.2023

Vastaako vuokranantaja vuokralaisen aiheuttamista vahingoista?

Vuokralainen on lain nojalla velvollinen korvaamaan vuokranantajalleen aiheuttamansa vahingot. Taloyhtiö ei kuitenkaan voi vaatia vuokranantajalta korvausta vuokralaisen vahingoittaessa yhtiölle kuuluvia rakennuksen osia.

Tilaajille

vuokranantajan vakuutus

31.10.2023

Vuokranantajan vakuutus tuo lisäturvaa

Vuokralaiselta vaadittava kotivakuutus ei aina riitä kattamaan kaikkia vuokranantajan riskejä. Vuokranantajien tarpeisiin on kuitenkin tarjolla vakuutuksia, jotka täyttävät vuokralaisen kotivakuutuksen ja taloyhtiön kiinteistövakuutuksen aukkoja.

jälleenvuokraus

27.6.2023

Vuokralainen, huomioi nämä suunnitellessasi jälleenvuokrausta

Vuokralainen voi jälleenvuokrata kotinsa lyhyeksi ajaksi, kunhan vuokraukseen on saatu vuokranantajan lupa. Puolet asunnosta voi jälleenvuokrata myös ilman vuokranantajan lupaa, mutta koko asunnon jälleenvuokraukseen tarvitaan aina lupa.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti