Vanhuksen asuntoon pyrittiin tekeytyen palovaroittimen tarkastajaksi

Vantaan Rajatorpassa asuva nainen esti huijarin pääsyn iäkkään naapurinsa asuntoon. Etenkin vanhusten kannattaa olla tarkkana siitä, onko asuntoon pyrkivä henkilö oikealla asialla, kirjoittaa Vantaan Sanomat.

Huoltoyhtiön lähettämäksi palovaroittimen tarkastajaksi tekeytynyt mies oli soittanut 93-vuotiaan vanhuksen lankapuhelimeen ja ilmoittanut tulevansa tarkastamaan palovaroittimen. Hetken päästä oli tullut soitto, että tarkastaja on lähellä ja saapuu pian. Puhelussa oli kaupusteltu myös kätevämpää palovaroitinta, johon ei tarvitse vaihtaa paristoa.

Vanhus oli soittanut naapurilleen, joka oli heti epäillyt huijausta. Taloyhtiössä saati sen huoltoyhtiössä ei oltu päätetty palovaroittimien tarkastuksesta. Naapuri oli mennyt vanhuksen luo kameran kanssa odottamaan, valmiina ottamaan kuvan tarkastajasta.

Taloyhtiön pihaan oli saapunut oranssiin liiviin ja kasvomaskiin pukeutunut nuori mies salkku kädessään. Hän oli pyrkinyt sisälle rappukäytävään ovikoodia kokeilemalla, mutta ei ollut onnistunut. Toisen naapurin tarkkailu oli saanut miehen poistumaan paikalta.

Lue Vantaan Sanomien artikkeli täältä.

Lisätietoa ikäihmisten asuinturvallisuudesta: Ikäihmisten turvallisuus (Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK)

Lisätietoa palontorjunnan vastuista Taloyhtiön vastuunjako -verkkopalvelusta: Vastuunjako.fi (Kiinteistöliitto)

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

19.6.2023

Asunto kesän tyhjänä? Ennakoi ja vältä ikävät yllätykset

Asunto jää usein kesällä tyhjäksi pitkiksi ajoiksi kerrallaan, kun asukkaat lähtevät pitkälle lomamatkalle tai mökille. Sekä omistusasujien että vuokralla asuvien täytyy pitää huolta asunnosta myös poissaolon aikana, minkä takia muutama asia kannattaa tarkistaa ennen lomalle lähtöä.

Tilaajille

väistöasunto

10.5.2023

Putkiremonttia voi paeta väistöasuntoon

Putkiremontin ajaksi ei kannata jäädä omaan asuntoon, vaan on järkevää hankkia väistöasunto. Väistöasunnon voi löytää monelta taholta, esimerkiksi AirBnB:stä tai vapaa-ajanasunnosta. Omia asumisen tarpeita on hyvä miettiä väistöasuntoakin hankkiessa.

vuokralaisen vastuu

24.4.2023

Nämä viisi asiaa kuuluvat vuokralaisen vastuulle

Vuokralaisella on velvollisuus hoitaa vuokraamansa asuntoa hyvin ja pitää se kunnossa. Useimmat vuokralaisen kunnossapitovastuulle kuuluvat asiat voi tarkastaa vaikka kevätsiivouksen yhteydessä. Hoitovelvoitetta ei pidä laiminlyödä, sillä siitä voi joutua vahingonkorvausvastuuseen.

5.10.2022

Turvallisuus huomioon energiansäästössä

Energiaa säästäessä on tärkeää muistaa turvallisuus. Huolimattomuus ja luovat ratkaisut voivat johtaa onnettomuuksiin. Kotona kannattaa tarkistaa palovaroittimen toimivuus ja tehdä turvallisuuskävely perheen tai asuinkumppanien kanssa.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti