Vanhojen palovaroittimien toimintaa tutkitaan

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) selvittää ajan vaikutusta palovaroittimien toimintaan. Tavoitteena on saada lisätietoa vanhojen palovaroittimien toiminnasta sekä opastaa kuluttajia palovaroittimien ikääntymiseen liittyvistä seikoista.

Tukes on aloittanut toukokuun 2017 alussa selvityshankkeen vanhojen palovaroittimien toiminnasta. Toimivalla palovaroittimella on suuri merkitys tulipalon alkuvaiheen havaitsemiseen, mahdollisiin alkusammutustoimenpiteisiin sekä palosta pelastautumiseen. Palovaroittimen ikääntymisestä ja palovaroittimen toiminnasta käyttöönoton jälkeen ei ole tehty kattavaa tutkimusta, ja sen takia ei tiedetä, kuinka käyttöikänsä loppuvaiheessa olevat tai jo sen ylittäneet palovaroittimet reagoivat savuun.

Palovaroittimen valmistajat ilmoittavat varoittimien käyttöiän olevan keskimäärin 5–10 vuotta. Laitteen uusimisajankohta tulee olla merkittynä palovaroittimen pohjaan.

Tukes toteuttaa Palovaroittimen ikääntymisselvityshankkeen yhdessä Finanssiala ry:n, Nuohousalan Keskusliiton, Onnettomuustutkintakeskuksen, Pelastusopiston, sisäministeriön, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön sekä pelastuslaitosten kumppanuusverkoston kanssa. Palovaroittimien testaus tehdään Pelastusopistolla Kuopiossa. Tuloksista tiedotetaan vuoden 2018 alkupuolella.

Tukes valvoo myynnissä olevien uusien palovaroitinten vaatimustenmukaisuutta. Pelastuslain mukaan palovaroitin on pakollinen asuinrakennuksissa, majoitustiloissa ja hoitolaitoksissa ja laitteet on pidettävä toimintakunnossa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

palovaroitinlaki

23.11.2023

Kaupallinen yhteistyö

Palovaroitinlaki muuttuu 1.1.2024 – Oletko valmis?

Pelastuslaki uudistuu 1.1.2024, minkä myötä vastuu asuinhuoneistojen palovaroittimien ylläpidosta ja toimivuudesta siirtyy asukkaalta taloyhtiölle. Lakimuutoksen tavoitteena on edistää taloyhtiöissä asuvien ihmisten turvallisuutta.

Safetum

märkätilat

13.7.2023

Märkätilat on syytä tarkastaa säännöllisesti

Kun taloyhtiön märkätilat tarkastetaan säännöllisesti, voidaan välttyä kosteusvauroilta ja kalliilta korjauksilta. Märkätilatarkastus antaa tärkeää ja hyödyllistä informaatiota tilojen kunnosta, riskeistä ja vaurioista sekä korjaustarpeista ja niiden kiireellisyydestä.

vanhojen osakeasuntojen hinnat

27.10.2023

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat heinä-syyskuussa

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat tämän vuoden kolmannella neljänneksellä 7,3 prosenttia edellisestä vuodesta ja 2 prosenttia edellisestä neljänneksestä, kertoo Tilastokeskus. Erityisesti hinnat laskivat pääkaupunkiseudulla. Uusien asuntojen kauppa käy yhä heikosti.

taloyhtiötsemppari

16.12.2022

Vapaaehtoinen talotsemppari liikuttaa iäkkäitä

Vapaaehtoiset talotsempparit järjestävät toimintaa As Oy Koivistonmäen ikäihmisille Riihimäellä. Aivojumpparyhmä kokoontuu viikoittain huoltamaan osallistujien muistia liikunnan ja visailun parissa. Muistiklubiin ovat tervetulleita kaikki.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti