Vanhojen asuntojen kauppa käynyt vilkkaasti

Vanhojen asuntojen kauppa kävi vilkkaasti kesäkuussa. Myös vuoden alkupuolisko on edellisvuotta parempi, kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto KVKL.

Suomen käytettyjen asuntojen kauppa kasvoi  tammi-kesäkuussa  lähes 3,2 prosenttia edellisvuoden vastaavaan tasoon verrattuna.  Kerrostalokauppa kasvoi 2,7, rivitalokauppa lähes 5  ja omakotitalokauppakin noin 2,2 prosenttia vuodentakaiseen tammi-kesäkuuhun verrattuna.

Käytettyjä kerrostaloasuntoja välitettiin vuoden 2016 kuuden ensimmäisen kuukauden aikana lähes 15200, rivitaloasuntoja noin 7450 ja omakotitaloja yli 6300 kappaletta.

Ensimmäistä vuosipuoliskon positiivisen vireen sinetöi kesäkuu, jolloin vanhoja asuntoja välitettiin lähes 5400 kappaletta, mikä oli lähes 5,8 prosenttia enemmän kuin vuoden 2015 kesäkuussa.  Käytettyjä kerrostaloasuntoja välitettiin kuluvan vuoden kesäkuussa  lähes 5, rivitaloasuntoja lähes 7 ja omakotitalojakin yli 6 prosenttia enemmän kuin viimevuoden  kesäkuussa.

”Kuluttajien luottamus talouteen on alkuvuonna vahvistunut.  Uutisvirrassa on entistä positiivisempi sävy ja ihmisten usko oman työpaikan säilymiseen on vahvistunut.  Tämä on näkynyt etenkin loppukevään ja alkukesän käytettyjen asuntojen kaupassa. Vielä käytettyjä asuntojakin vahvemmin käy aiempaan verrattuna uusien asuntojen kauppa. Uusien asuntojen osuus kaupan kokonaisvolyymistä on kuitenkin selvästi käytettyjen osuutta pienempi”, muistuttaa KVKL:n toimitusjohtaja Jukka Malila.

Asuntokaupan tasapainoinen toiminta ei ole itsestäänselvyys. Siihen vaikuttaa myös maan hallituksen toiminta.  KVKL peräänkuuluttaa hallitukselta viisautta tehdä pitkälle vaikuttavia  ratkaisuita siten, että myös omistusasumisen ja asuntomarkkinoiden näkökulmat otetaan yhteiskunnan suurissa ratkaisuissa  jatkossa huomioon.  ”Nyt kun vientisektori takkuilee,  asuntomarkkinoiden toiminta on tavattoman tärkeä asia Suomen kehitykselle.   Asumiseen vaikuttavat veroratkaisut ,  asuntopolitiikka osana sosiaali- ja terveydenhuollon ja  aluehallinnon järjestämistä sekä  yhteiskunnan digitalisoitumisen uudet hankkeet ovat  muutamia esimerkkejä tärkeistä teemoista, joissa myös kiinteistönvälitysala haluaa olla vaikuttamassa, jotta  asumisen ja asuntomarkkinoiden kannalta tasapainoiset ja toimivat ratkaisut aikaansaataisiin”,  Malila painottaa.

Käytettyjen kerrostaloasuntojen keskimääräinen myyntiaika oli koko maassa kesäkuussa 2016 keskimäärin 68 päivää. Käytettyjä rivitaloja myytiin kesäkuussa keskimäärin 85  ja  käytettyjä omakotitaloja keskimäärin 112 päivää.

Helsingissä käytettyjen kerrostaloyksiöiden keskimääräinen myyntiaika oli kesäkuussa keskimäärin 43 päivää.

Tiedot käyvät ilmi Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hintaseurantapalvelusta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vanhojen asuntojen kauppa

10.10.2022

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto: Vanhojen asuntojen kauppa vilkasta

Vanhojen asuntojen kauppa käy nyt vilkkaana, kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton syyskuun asuntomarkkinakatsaus. Kaupan vilkkaudessa on kuitenkin eroja kaupunginosan välillä. Asuntojen hinnat ovat vakaat.

osakeasuntojen

28.10.2022

Osakeasuntojen kauppa vaimeni heinä–syyskuussa

Vanhojen osakeasuntojen hinnat ovat samalla tasolla kuin viime vuonna samaan aikaan. Hinnat laskivat kuluvan vuoden edellisestä neljänneksestä 1,7 prosenttia. Uusien asuntojen kauppoja tehtiin lähes puolet vähemmän kuin vuotta aiemmin.

sääntely

26.6.2023

Kuukauden kasvo: Sääntelyn uusimisella on kiire

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto toivoo maan uuden hallituksen tarttuvan rivakasti alan sääntelyyn. Muutokset ovat tarpeen asuntokaupan sujuvuuden parantamiseksi ja takaisin kasvu-uralle pääsemiseksi.

asuntojen nousevat

16.2.2023

PTT: Asuntojen hinnat laskevat ja vuokrat nousevat

Talouden epävarmuus ja nousevat korot laskevat asuntojen hintoja myös tänä vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Vuoden lopulla asuntomarkkinat alkavat taas toipua. Vuokra-asuntojen kysyntä kasvaa alueellisesti alkuvuonna.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti