Uusi ohjelma tunnistaa kiinteistö- ja rakennusalalla kasvupotentiaalia

Kiinteistö- ja rakentamisalaa laajasti edustava KIRA-foorumi tunnistaa uudessa kasvuohjelmassaan 13 mahdollisuutta alan yritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen rakennetun ympäristön koko elinkaarella.

– Rakennettu ympäristö vastaa hieman yli kolmasosasta energiankulutuksestamme, joten sen kehittämisessä on erittäin suuri potentiaali esimerkiksi päästöjen vähentämisessä, kertoo ohjelmavalmistelusta vastannut kasvuohjelmatyön vetäjä, SRV:n kehitysjohtaja Miimu Airaksinen.

Ilmastokäännettä ei tehdä rakentamista vähentämällä, vaan rakennettua ympäristöä uudistamalla sekä rakentamalla aiempaa tehokkaammin ja kestävämmin.

– Panostukset TKI-toimintaan luovat innovaatioita, joita tarvitaan nopeuttamaan rakennetun ympäristön välttämätöntä uudistumista vähähiiliseksi ja energiatehokkaaksi. Innovaatioille on olemassa myös suuri vientipotentiaali, Airaksinen lisää.

Yrityksillä on investointihaluja

KIRA-kasvuohjelman mukaan suurin kasvupotentiaali on kestävissä rakennuksissa ja infrassa sekä muuntojoustavissa ratkaisuissa, vähähiilisissä rakennusmateriaaleissa, energiatehokkaissa ratkaisuissa ja energiakäytön optimoinnissa sekä kiertotaloudessa. Alan yritykset aikovat investoida kaikkiin näihin tulevaisuudessa.

KIRA-yhteisön jäsenet sitoutuvat myös luomaan edellytyksiä alan kasvulle kasvuohjelmassa esille nostetuissa aiheissa.

– Ohjelmatavoitteiden liikkeelle saamiseksi valtion on mahdollista nopeasti ohjata EU-rahoitusta Suomen Kestävän kasvun ohjelmasta. Keskipitkällä aikavälillä valtion tulisi kuitenkin kohdistaa KIRA-alan kestävää kasvua tukevalle tutkimus- ja kehitystoiminnalle erityinen rahoitusohjelma, KIRA-foorumin puheenjohtaja Aleksi Randell sanoo.

Foorumin esiin nostamissa teemoissa on Randellin mukaan aineksia paitsi kasvuun, myös asiakastyytyväisyyden, laadun, kannattavuuden ja tuottavuuden parantamiseen. Innovaatioista ja isomman lisäarvon palveluista hyötyvät rakennetun ympäristön käyttäjät ja lopulta koko yhteiskunta.

– Vietämme rakennetussa ympäristössä 98 prosenttia ajastamme ja rakentamisen investoinnit edustavat 60:tä prosenttia kaikista investoinneistamme. Joka viides suomalainen työllistyykin rakentamisen parissa suoraan tai välillisesti – alan panostukset maksavat itsensä takaisin yhteiskunnalle moninkertaisesti, Randell summaa.

Ohjelmavalmisteluun ja teematyöpajoihin osallistui useampi sata KIRA-alaa edustavaa asiantuntijaa. Myös Kiinteistöliitto oli mukana.

Tutustu KIRA-kasvuohjelmaan tästä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

osakeasuntojen

1.2.2022

Kiinteistövakuutuksissa huimia korotuksia – vakuutusyhtiöt sanovat silti seuraavansa vain yleisiä indeksejä

Helsinkiläinen paritaloyhtiö sai tammikuussa vakuutusyhtiö Pohjolalta uudet vakuutusehdot. Nousua oli 21,3 prosenttia. Taloyhtiölle kerrottiin, että laskenta oli tehty yleisindeksikorotusten perusteella, vaikka yleiskorotukset jäävät noin kymmeneen prosenttiin.

lämmönjakokeskus

26.10.2022

Ota nämä huomioon lämmönjakokeskusta uusittaessa

Kaukolämpöverkoissa siirrytään tulevaisuudessa alhaisempiin lämpötiloihin. Tämä tulee huomioida uutta lämmönjakokeskusta hankittaessa. Lämmönjakokeskuksen voi omaksi ostamisen sijaan vuokrata myös leasing-palveluna.

kiinteistöveron korotukset

2.11.2022

Kiinteistöliitto: kiinteistöveron tuntuvat korotukset torjuttava

Kiinteistöliitto vaatii, että kiinteistöveron korotusta kohtuullistetaan. Kiinteistöveron korotus olisi näillä näkymin suuri myös vuonna 2024. Liitto on jättänyt asiasta kirjelmän valtiovarainministerille.

18.2.2022

Kokonaisia kerrostaloja myydään nyt myös kuluttajille

Etuovessa tai Oikotiessä tulee harvemmin vastaan myynti-ilmoituksia, joissa myydään kokonaisia kerrostaloja. Viime aikoina kuluttajasivustoille on kuitenkin ilmestynyt keskikokoisissa suomalaiskaupungeissa sijaitsevia kerrostalokohteita, jotka seisovat kohtuullisen hyvillä paikoilla. Talouselämä-lehti kertoo Rovaniemen keskustassa helmikuun alussa myynnissä olevasta 15 asuinhuoneistosta ja kahdesta liiketilasta pyydetään 2,85 miljoonaa euroa.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti