Tarkista ainakin nämä asiat taloyhtiön kiinteistöveropäätöksestä

Kiinteistöjen omistajat saavat lähiaikoina verottajalta kiinteistöveropäätökset. Taloyhtiö maksaa kiinteistöveroa rakennuksista ja omistamastaan maapohjasta.

Verottajan tekemät kiinteistöveropäätökset on aina tarkastettava huolellisesti isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen kesken, muistuttaa Suomen Kiinteistöliitto.

– Vaikka tiedot olisivat olleet aiemmin oikein, verotuspäätökset tulee aina tarkistaa. Taloyhtiön hallituksen on hyvä osallistua tietojen läpikäymiseen eikä pelkästään luottaa siihen, että isännöitsijä on hoitanut asian, sanoo liiton johtava asiantuntija Juho Järvinen.

Verottaja on tehnyt kiinteistöveropäätöksensä 1. tammikuuta 2026 tilanteen mukaisesti.

Jos kiinteistötiedoissa on tapahtunut viime vuoden aikana muutoksia tai kiinteistössä on tehty peruskorjauksia, ne on lisättävä kiinteistöveroilmoitukseen. Vuoden 2026 aikana valmistuneet korjaukset ilmoitetaan kuitenkin vasta keväällä 2027.

Muutokset tulee tehdä viimeistään 14. huhtikuuta OmaVero-palveluun.

Jos päätöksestä löytyy virheitä, taloyhtiön on syytä tarkistaa myös menneiden vuosien päätökset ja tarvittaessa hakea muutosta aiempien vuosien verotukseen.

Viime vuonna kiinteistöveroa maksoi reilut 2,1 miljoonaa kiinteistönomistajaa, ja veroa kertyi yhteensä 2 418 miljoonaa euroa. Summa kasvoi noin 16,4 miljoonaa euroa edellisvuodesta.

Kiinnitä huomiota näihin tietoihin:

  • – Verotuspäätökseen on merkitty yhtiölle kuuluvat rakennukset ja maa-alueet. Vuokratontin ei tule näkyä kiinteistöveropäätöksessä.
  • – Rakennuksien ja maapohjien perustiedot, lukumäärät ja pinta-alatiedot ovat oikein.
  • – Rakennuksien käyttötarkoitus ja käytetyt veroprosentit ovat oikein.
  • – Jos jokin päätöksen kohta vaikuttaa epäselvältä, varmista se asiantuntijalta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

24.6.2026

Hallituksen jäsen, seuraa huolella taloyhtiön taloutta

Taloyhtiön hallituksella on velvollisuus pitää huolta taloyhtiön taloudesta. Talouden tilaa kannattaa seurata yhdessä, jotta uudet hallituksen jäsenet pääsevät helposti kärryille asioista.

23.6.2026

Hallituksen ja isännöitsijän työnjaosta sovittava yhdessä

Taloyhtiön hallitus voi tehdä työtään monin eri tavoin. Asunto-osakeyhtiölaki antaa puitteet, mutta arkinen työskentely pitää jokaisessa hallituksessa päättää erikseen. Myös yhteistyöstä isännöitsijän kanssa tulee sopia tarkasti.

6.11.2025

Kaupallinen yhteistyö

Järjestelmällisyyttä taloyhtiöiden arkeen

Taloyhtiöille tarkoitettu digipalvelu tuo kaikki yhtiön asiakirjat, ilmoitukset ja toiminnot yhteen paikkaan. Tietojen keskittäminen helpottaa huomattavasti taloyhtiön sisäistä asiointia ja viestintää.

PHM Group

12.5.2026

Kuukauden kasvo: Taloyhtiön etu edellä

Älä jää muilta saamasi tiedon varaan, vaan perehdy asioihin itse ja luota omaan tekemiseesi. Tämän asian on oman hallitustyönsä aikana oppinut Vuoden 2026 taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaksi valittu forssalainen Laura Leiviskä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti