Uudet asunnot vetävät koko maassa

Uusien asuntojen aloitus- ja kauppamäärät ovat ennätyskorkealla koko Suomessa, selviää Rakennuslehden markkinakatsauksesta. Kuudessa kuukaudessa on aloitettu 9181 asunnon rakentaminen, mikä nostaa määrää edellisestä vuodesta 14 prosentilla. Uudet asunnot ovat aloitusmääriltään ennätyksellisen korkealla vuodesta 2009 alkaneella seurantajaksolla. Tilastoissa eivät ole mukana kokonaisina kohteina sijoittajille myytävät asunnot.

Rakennuslehti arvioi, että gryndaustuotannon määrä tuskin tulee enää lisääntymään merkittävästi. Rakentaminen jatkunee silti nykyvauhdilla, sillä ennakkomarkkinoinnissa ilman aloituspäätöstä on 6499 asuntoa.
Myynnissä olevien asuntojen määrä ylittää kymmenen vuoden keskiavon 22 prosentilla. Tarjontamäärä on toiseksi korkein tällä vuosituhannella. Myymättömiä rakenteilla olevia asuntoja on 9840, eli 17 prosenttia enmmän kuin vuosi sitten.

Valmiita myymättömiä asuntoja on 1795. Määrä on pienentynyt vuodessa 1107 asunnolla ja puolessa vuodessa 358 asunnolla. Valmiiden uusien asuntojen myyntivarasto ei enää hidasta uusien asuntokohteiden aloituksia. Koko tarjonnasta vain 15 prosenttia on valmiita asuntoja.

Vilkkaana käyvän asuntokaupan vuoksi asunnoista on tällä hetkellä alitarjontaa. Kymmenen vuoden aikana myytäviä kohteita on ollut keskimäärin 10,5 kuukauden myyntiä vastavaa määrä. Vuositasolla asuntoja myydään 16 248, kymmenen vuoden tarkastelujaksolla määrä ylittää keskiarvon lähes 5 000 kaupalla, eli prosenteissa nousua on huimat 43 prosenttia. Puolessa vuodessa kaupat ovat lisääntyneet 15 ja vuodessa 20 prosenttia. Viime keväänä koettiin 2000-luvun kauppahuippu.

Linkki alkuperäiseen artikkeliin

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vanhojen osakeasuntojen hinnat

27.10.2023

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat heinä-syyskuussa

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat tämän vuoden kolmannella neljänneksellä 7,3 prosenttia edellisestä vuodesta ja 2 prosenttia edellisestä neljänneksestä, kertoo Tilastokeskus. Erityisesti hinnat laskivat pääkaupunkiseudulla. Uusien asuntojen kauppa käy yhä heikosti.

asunnot lämpenevät

12.5.2023

Tutkimus: Uudet asunnot lämpenevät vanhoja lievemmin

Pitkittyneet hellejaksot nostavat rakennusten sisälämpötiloja liikaa, ja tulevaisuudessa sisätilojen kuumuus pahenee entisestään. Lämpötiloissa ei ole juuri eroa uusien ja vanhojen asuntojen välillä. Liiallinen kuumuus lisää ennenaikaisia kuolemia.

Vuokrat nousivat

19.1.2023

Vuokrat nousivat loppuvuonna erityisesti Tampereella ja Vantaalla

Vuokrien vuosikasvu oli pääkaupunkiseudulla hitaampaa kuin muualla Suomessa, mutta vauhdittui loppuvuodesta erityisesti Vantaalla. Eniten vuokrat nousivat vuodessa Rovaniemellä, Tampereella sekä Turussa.

taloyhtiön ikkunaremontti

5.9.2023

Kaupallinen yhteistyö

Lue vinkit onnistuneeseen taloyhtiön ikkunaremontin toteutukseen

Taloyhtiön ikkunaremontti on monivaiheinen kokonaisuus, jonka vuoksi jo kilpailutusvaiheessa on hyvä olla huolellinen. Pihlan asiantuntija listaa viisi vinkkiä, joilla kilpailutus onnistuu ja jotka varmistavat ikkunaremontin onnistuneen toteutuksen.

Pihla-Tiivi

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti