Asumismenot kasvavat tänä vuonna tuntuvasti, kertoo tuore tutkimus. Asumismenojen kasvua ajaa erityisesti korkojen voimakas nousu, ja myös muihin asumismenoihin kohdistuu merkittäviä nousupaineita.
Sähkölämmitteisessä omakotitalossa asuvan lapsiperheen asumismenot kasvat 16 prosenttia vuonna 2023. Toisaalta velattomassa öljylämmitteisessä omakotitalossa asumismenot laskevat viisi prosenttia.
Tiedot käyvät ilmi Kiinteistöliiton ja Omakotiliiton Pellervon Taloustutkimus PTT:ltä tilaamasta selvityksestä.
– Pörssisähkön ja lämmitysöljyn hinta on tänä vuonna alemmalla tasolla kuin viime vuonna. Kuitenkin sähkön hinnan muutokset kotitalouksille voivat olla hyvinkin eri suuruiset. Toisilla energiamenot voivat laskea ja toisilla nousta, sanoo PTT:n ekonomisti Veera Holappa.
Kulujen voimakkaan nousun myötä kotitaloudet ja taloyhtiöt ovat tinkineet asumismenoistaan. Esimerkiksi energian kulutuksesta tinkiminen on kannattavaa, mutta tarpeellisten korjausten siirtäminen tuonnemmaksi ei ole hyvä ratkaisu pitkällä aikavälillä.
Omistusasujien menot kasvavat vuokralla asuvia nopeammin
Vuokralla asuvien asumismenot kasvavat selvästi omistusasujia maltillisemmin, vaikka vuokrien nousu kiihtyy jonkin verran tänä vuonna. Kulujen ja korkojen nousu aiheuttaa voimakkaita nousupaineita markkinavuokriin. Vapaarahoitteisessa vuokra-asunnossa asumismenot, jotka pitävät sisällään vuokran ja käyttösähkön, nousevat keskimäärin kolme prosenttia.
– Erityisesti ARA-vuokrat nousevat tuntuvasti tänä ja ensi vuonna. Tähän on syynä se, että ARA-vuokrat määräytyvät omakustannusperiaatteella. ARA-asunnoissa asumismenot nousevat lähes viisi prosenttia, Holappa toteaa.
Kotitaloudet ovat toistaiseksi selvinneet melko hyvin korkomenojen ja muiden asumismenojen voimakkaasta noususta. Koronan aikana muodostuneet säästöt alkavat kuitenkin olla syöty, joten kotitalouksilla voi Holapan mukaan olla edessään taloudellisesti vaikea talvi.
– Toisaalta verrattain hyvänä pysyvä työllisyystilanne tukee kotitalouksien kulutusta ja selviytymistä kohonneista kustannuksista. Kuitenkin reippaat palkankorotukset saattavat ylläpitää inflaatiokehitystä ja sitä kautta korkotasoa.
Hallitusohjelmasta puuttuu korjausrakentamisen edistäminen
Uuden hallituksen ohjelmassa kiinteistöveroon kohdistuvat muutokset lisäävät asumisen kustannuspainetta lähivuosina.
Asuntomarkkinat ja asuminen ovat viime vuosina kärsineet voimakkaasta ylläpitokustannusten ja rakennuskustannusten noususta, mistä syystä Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero kritisoi hallituksen kiinteistöveroratkaisuja.
– Kiinteistöverouudistusten virallinen mantra on ollut, että kiinteistöveron arvostushankkeen tarkoituksena ei ole kasvattaa eikä vähentää kiinteistöveron tasoa. Mutta hallitusohjelman yhdistelmä arvostusmuutos lisättynä maapohjan alarajojen rajuun korotukseen kertoo verovelvollisille sen, että hallitus näyttääkin tähtäävän suureen kiinteistöverotuoton kasvuun.
Kun uudisrakentaminen on viime aikoina supistunut jyrkästi, hallitusohjelmassa olisi Keron mielestä ollut järkevää kohdistaa huomiota korjausrakentamisen ja suunnitelmallisen kiinteistönpidon edistämiseen.
– Rahaa on niukasti, mutta suomalaisen miltei 500 miljardin euron arvoisen asuinkiinteistövarallisuuden ylläpitoon voidaan kohdistaa myös monia sellaisia toimenpiteitä, jotka eivät välttämättä vaadi valtion budjetista juuri mitään.
Rakli: Kiinteistöveron nosto toisi jopa 15 prosentin korotuksen
Pääkaupunkiseudulla asuinkiinteistön kiinteistöverokustannus voi nousta jopa 15 prosenttia, mikäli hallituksen aikeet toteutuvat, arvioi ammattimaisia kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustava Rakli.
Hallitusohjelmassa maapohjan kiinteistöveron alarajaa aiotaan nostaa 1,3 prosenttiin. Raklin tekemän vaikutusarvion mukaan esimerkiksi Helsingissä tai Espoossa sijaitsevan asuin-, toimisto- tai liikekiinteistön kiinteistöverokustannus voi nousta lähes 15 prosenttia.
Mahdollinen korotus heikentäisi entisestään alan suhdannetilannetta, Rakli varoittaa.
– Ajoitus kiinteistöveron korotukselle on harvinaisen huono, sillä kiinteistöliiketoiminnan kannattavuus on merkittävästi heikentynyt kohonneen kustannus- ja korkotason myötä. Korotus laskee kiinteistöjen ja asuinhuoneistojen hintoja markkinatilanteessa, jossa hinnat pääsääntöisesti jo laskevat kaikkialla Suomessa, toteaa johtaja Miika Kotaniemi Raklista.
Lisäksi korotus nostaisi asumisen kustannuksia niillä omistusasunnoissa ja ARA-vuokra-asunnoissa asuvilla, joilla asuinrakennukset sijaitsevat omistustontilla. Rakli toivookin, ettei korotusta toteutettaisi alkavan syksyn budjettineuvotteluissa vaan asiaan palattaisiin kiinteistöverotuksen kokonaisuudistuksen yhteydessä.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään