Tutkimus: Joka neljäs omakotiasuja aikoo teettää lämmitysremontin lähiaikoina

Vuonna 2020 lämmitysremontti aiottiin lähiaikoina teettää vain joka kymmenennessä omakotitalossa, viime ja tänä vuonna remontti oli lähiaikoina aikeissa jo joka neljännessä pientalossa.

Monessa omakotitalossa lämmitysremontti on ajankohtainen, sillä 40 prosentilla on käytössään alkuperäinen lämmitysjärjestelmä. Alle neljännes on uusinut koko lämmitysjärjestelmänsä 20 viime vuoden aikana ja vajaa 40 prosenttia puolestaan on korjannut alkuperäistä järjestelmää osittain.

Tulokset selviävät Uponorin ja Rakentaja.fi-sivuston helmikuussa toteuttamasta tutkimuksesta, johon osallistui 586 vastaajaa ympäri Suomea. Vastaajista yli 80 prosenttia asuu yli 20 vuotta vanhassa omakotitalossa.

Energian säästö tärkein motiivi remontille

Energiansäästön merkitys on kasvanut selkeästi kolmen viime vuoden aikana. Vuonna 2019 energiansäästö oli remontin tärkein syy 40 prosentille vastaajista, nyt jo lähes 60 prosentille.

– Etenkin vanhassa omakotitalossa suurimman energiankulutuksen aiheuttaa lämmitys. Energiaa – ja rahaa – paljon vievän lämmitysjärjestelmän uusimisella on siis merkitystä. Energialuokan parantaminen nostaa samalla myös talon arvoa, konseptipäällikkö Terhi Klemetti Uponorilta huomauttaa.

Ensisijaisesti remontissa halutaan vaihtaa tai korjata lämmönlähde. Tämä oli suunnitelmissa 43 prosentilla vastaajista.

– Valtion myöntämät avustukset ovat varmasti vauhdittaneet suunnitelmia vaihtaa etenkin öljylämmitys energiatehokkaampaan lämmitysmuotoon.

Hinta esteenä remontille

Kallista hintaa pidetään edelleen suurimpana esteenä remontin teettämiselle. Entistä harvempi oli kuitenkin sitä mieltä, että vanha järjestelmä on niin hyvä, ettei remonttia kannattaisi tehdä.

Vain yksi sadasta uskoi, että remontti haittaisi liikaa asumista. Myöskään uusien järjestelmien toimivuus ei epäilyttänyt kuin neljää prosenttia vastaajista.

Kiinnostus ammattilaisen tekemään maksulliseen lämmitysjärjestelmän vuosihuoltoon, esimerkiksi lattialämmityksen säätöön, on noussut jo muutaman vuoden ajan. Kun aiemmin vain 13 prosenttia ilmoitti olevansa vuosihuollosta kiinnostunut, nyt kiinnostuneiden määrä oli noussut jo miltei neljännekseen.

– Vuosihuollon hinta-arviota nostettiin nyt 100 eurosta 200 euroon, mutta tämä ei vähentänyt kiinnostusta, Klemetti sanoo.

Tutkimuksen tulokset

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

kattava väestönsuojajärjestelmä

17.6.2025

Tutkimus: Väestönsuojia on kattavasti mutta kuumuus uhkaa kesäisin

Suomen väestönsuojajärjestelmä on kansainvälisesti sekä poikkeuksellisen kustannustehokas että kattava. Koska suojien jäähdytys perustuu ilmanvaihtoon ilman sähköllä toimivaa ilmastointia, lämpötilan hallinta voi kuitenkin olla entistä kuumempien kesien takia haasteellista.

levyverhoiltujen parvekekaiteiden riskit

3.12.2025

Julkisivuyhdistys varoittaa levyverhoiltujen parvekekaiteiden riskeistä

Julkisivuyhdistys on julkaissut väliaikaisen ohjeen parvekkeiden suunnitteluratkaisujen valintaan ja kaiteiden tarkastamiseen. Yhdistys suosittaa, ettei kuitusementtilevyä toistaiseksi käytetä parvekkeiden ensisijaisena putoamissuojana, sillä niihin liittyy onnettomuusriski.

24.9.2025

Taloyhtiön tyytymättömyys isännöintiin johti sopimuksen irtisanomiseen

Taloyhtiöt ovat melko tyytyväisiä saamiinsa isännöintipalveluihin, mutta kiitettävään arvosanaan on vielä matkaa. Tyytymättömyys voi johtaa asiakkuuden päättymiseen. Näin kävi As Oy Helsingin Sompasaaren Pookissa.

vuoden hallituksen puheenjohtaja

28.2.2025

Vuoden 2024 hallituksen puheenjohtaja Toni Sjöblom: ”Haluan miettiä, miten asioita voisi tehdä paremmin”

Kiinteistöliitto Uusimaa valitsi Vuoden 2024 hallituksen puheenjohtajaksi Toni Sjöblomin. Sjöblom toimii puheenjohtajana 22 asunnon rivi- ja paritaloyhtiössä, jossa valtaosa asukkaista on lapsiperheitä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti